Ahdistus on musta timantti. Se ei koskaan naarmuunnu, himmene tai muutu takaisin hiileksi. Se on aina puhdas, tuore, uudelleensyntynyt, ylösnoussut, jumala. Kaikki muu tuntuu aina ja ikuisesti olevan vain hetkellistä. Kaikki ajatukset, kaikki itsen parannusyritykset ajatusten kautta, kaikki vaikeasti luodut ja noudetut aarteet hajoavat ja vaipuvat ja menettävät auransa. Kaikki virtaa ja ehkä siis buddhalaiset ovat oikeassa, kun he sanovat, että pitää keskittyä kohta poisvajoavaan hetkeen, koska siihen keskittyessä se on ikuinen. Mutta en tätä osaa. Kaikki hajoaa, mikään ei pysy, kaikki keskustelut ovat turhia, kaikki luetut kirjat ovat turhia, kaikki oman itsen parantaminen on turhaa. 

Mutta ahdistuksen musta timantti ei koskaan menetä ainutkertaista, aina uudistuvaa voimaansa. Kipuun ei koskaan totu. Se on aina yhtä paha kuin viime kerrallakin. Eikä se koskaan mene pois, vaan palaa aina uudelleen. 

Onko musta timantti Jeesus? 

Ainakin sillä on samanlaisia ominaisuuksia. 

Tapasin kerran verkossa uskovaisen nuoren naisen, joka sanoi, että ahdistukseni on mysteeri, koska kaikilla ihmisillä pitää olla mysteeri. Hänelle se on Jeesus, minulle angsti. 

Onko tämä todellakin mahdollista? Onko länsimainen kulttuuri niin Jeesuksen kyllästämää näennäisestä maallistumisesta huolimatta, että ellei Jeesus, niin jokin muu mysteeri? Jeesus on konstruktiivinen, ahdistus on desktruktiivinen. Miksi ahdistus ei voisi olla konstruktiivista? Koska ahdistus on määritelmällisesti inhottava tunne. Mutta jos tämä mikä ilmentyy minulle ahdistuksen mysteerinä, mustana timanttina, on vain yksi mahdollinen tulkinta ja manifestaatio jonkinlaisesta arkkitason mysteeristä, niin olisinko siis voinut valita toisin? En koe että tämä on ollut valinta. Mikä olisi konstruktiivinen mysteeri ilman Jeesusta? 

Ahdistus on Jeesus mutta Jeesus ei ole ahdistus. Koska Jeesus on jotain muuta. Ehkä toivoa, merkityksellisyyttä. 

Esseisti Antti Nylénin mukaan Robocop ja E.T. ovat Jeesuksia. Ainakin siinä mielessä, että molemmat ovat täysin uniikkeja yksilöitä samalla tavalla kuin Jeesus oli erilainen kuin kukaan muu. Kaikki muut ovat ihmisestä, Jeesus on ihmisestä ja Jumalasta. Mutta jos on aidosti mahdollista, että Robocop on Jeesus, niin missä sen raja kulkee, mitkä kaikki objektit voivat salassa olla Jeesuksia. Jos Robocop voi olla Jeesus, voiko banaani olla Jeesus? Tällaista kysymystä ei olisi voinut esittää keskiajalla. 

Banaani eroaa Robocopista ainakin siten, että Robocop on käsikirjoitettu, elokuvattu taideluomus. Banaani keittiössä ei ole taiteeksi määritelty objekti. Jos banaania käytettäisiin osana taideteosta, tai jos harjoitettaisiin taideteoriaa, jossa kaikki mahdollinen yritetään nähdä taiteena, niin banaanin mahdollisuus olla Jeesus kasvaisi. 

Suomeen on perustettu uuspakanallinen uskonto, joka palvoo karhua. Uskonnon perustaja erikseen mainitsee, että hän ei halua tukea äärikansallismielisiä tahoja. Hän sanoo kannattavansa sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa. Onko tämä missään tekemisissä millään tasolla esikristillisen pakanuuden sisältöjen kanssa. Onko karhukin Jeesus?

Fanitin joskus Rooman keisari Julianus Luopiota (361-363), koska hän hetkellisesti palautti Roomaan vanhat esikristilliset jumalat ja heitteli kapuloita kristinuskon rattaisiin. Toisaalta en tiennyt hänestä paljon mitään. Mutta sitten taas toisaalta, oletan että monetkin suuret taideteokset erinäisistä tapahtumista ja merkkihenkilöistä on luotu nykynäkökulmasta wikipedia-artikkelin tasoisin tiedoin. Koska mitä ja kuinka paljon sinun pitää tietää jostain henkilöstä/filosofiasta/tapahtumasta, että voit millään tavoin käyttää sitä oman itsesi rakennuspuuna? Jos vaatimukset laitetaan tarpeeksi korkealla, et voi koskaan käyttää mitään. Joka tapauksessa, luin myöhemmin David Bentley Hartin kirjan Ateismin harhat. Hart sanoo, ettei Luopio itse asiassa voinut vastustaa kristinuskoa, koska se oli jo niin läpäissyt kaiken ajattelun. Kaikki Luopion teot olivat itse asiassa kristillisiä tekoja, ja muinaisten jumalien palautusyritys oli lopulta sisällöltään kristillinen. Vastarinta oli tullut mahdottomaksi, mutta Luopio ei sitä nähnyt. 

Entäpä sitten Black Mirror -sarjaelokuvan jakso, jossa esitetään dystopia maailmasta, joka on muuttunut suureksi Idols-kisaksi. Jollet ole kilpailija, olet kuntopyörän polkija. He tuottavat kaiken maailman sähkön ja katsovat polkiessaan edessään olevasta monitorista kisailua, jonka palkinto on päästä pois kuntopyörän päältä. Tulla joksikin. Mutta eräs mies on päättänyt tuhota ja murtaa järjestelmän. Hän kerää tuhansia pisteitä polkemalla pyörää. Hän pääsee televisioon. Mutta hänellä on mukana itsetehty veitsi, ja kun hänen esiintymisvuoronsa tulee hän uhkaa tuomareita veitsellä ja pitää puheen koko järjestelmää vastaan. Mutta järjestelmä ei sinänsä tuhoudu eikä järjestelmä poista häntä näyttämöltä väkivallan avulla. Tuomari sanoo, että puheenvuoro on koskettavinta, jota hän on koskaan nähnyt. Kapina sulautetaan järjestelmään. Vallankumouksellisesta tulee muiden polkupyöränpolkijoiden ohjelmavirtaa pieninä 15 sekunnin mainoksina, jossa hän uhkaa tuhota koko systeemin. Mutta oikeasti hän on päässyt pois pyörän selästä, ja näiden mainosten tekeminen on hänen työnsä, jolla hän lunastaa yläluokkaisen elämänsä. Järjestelmä nielee kaiken, todellisuutta ei ole järjestelmän ulkopuolella. 

Onko Jeesus tällainen järjestelmä? Mitä todellisia todisteita on sille, että kaikki on Jeesusta? Jos en oikeasti usko Jeesuksen olleen olemassa, eli siis uskon että kristinusko on ihmisten keksintöä vailla tällaista todellisuuspohjaa, niin silloin Jeesus on kulttuurinen artefakti, vahva ehkä mutta ei tuhoutumaton. En siis ole varma, onko kaikki Jeesusta, kuten en ole varma yhtään mistään. Mitä tahansa voi väittää. Ja eri elämänvaiheissa ja eri lukeneisuuden asteissa ihmiset väittävät eri asioita. Ihminen on erilainen 40-vuotiaana kuin 30-vuotiaana. Ja niin edelleen. Mistään ei voi olla varma.