Lapsena meillä oli kotona leikkiauto, joka vaihtoi väriä. Oli käsitelty maalilla, joka reagoi lämpöön. Kylmässä vedessä violetti, lämpimässä valkoinen. 

Inhosin lapsena sitä, että väriä muuttava esine oli auto, eikä geometrisempi kappale. En tietenkään käyttänyt silloin tällaisia termejä. 

Pidin väriä muuttavaa autoa saastaisen eriytyneenä muotona. Ennemmin olisin halunnut nykyisen kännykän muotoisen kappaleen.

En myöskään pidä kirjoissa ja elokuvissa henkilöhahmoista. Nekin ovat saastaisen eriytyneitä olentoja. Haluaisin, että käsitellään ideoiden maailmaa. Haluan abstraktia. Jotkut harvat kirjat jotka olen löytänyt sattumalta, joissa ei ole päähenkilöitä, ovat sopineet juuri minulle. Kuten Olaf Stapledonin Last and First Men. 

Tai esimerkiksi elokuvat, joissa kerronta hyppii ohi henkilöiden eikä junnaa. Kuten vaikka Avaruusseikkailu 2001 ja There Will Be Blood. 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Olen siis ihminen, joka haluaa puhtaita ideoita ja abstraktioita. Mutta miksi ne ovat puhtaita? Missä on se origo, joka on määrittänyt nollan ja negativiisen ja positiivisen ja sanonut, että jokin on abstraktia ja puhdasta ja jokin ei. Kaikki nämä ovat kuitenkin ihmisten ideoita. Ihmisten sanoja. Vain sanoja. Mikä on sanojen suhde todellisuuteen. 

Onko pöytä pöytä? Kun sanomme objektia pöydäksi, niin arkisessa elämässä se toimii ihan hyvin. 1800-luvun maatalous-Suomessa pöytä oli pöytä, ei sitä sen kummemmin mietitty talonpoikaispirtissä. 

Mutta kun sanomme pöytä, me luomme maailmamme rajoja, tapoja ajatella. Tapoja nähdä. Jos muuttaisimme sanan pöytä äänteellisesti eriksi, se ei muuttaisi mitään. Mutta jos pidättäytyisimme pöydän käsitteen luomisesta päähämme kun näemme pöydän... se olisi jo eri asia. Se olisi se, mitä mystikot haluavat kaikissa kulttuureissa. Että dualismi katoaa. Että ei ole minua ja muita. Ei ole objektien rajoja. Kokemus kuten pienen lapsen kokemus. Kaikki nähdään sellaisenaan. Ei... tuokin on väärä sana. Kaikki nähdään ilman käsitteellistämistä, ilman sääntöjä. Mutta tässäkin väitteessä on virhe. Koska se olettaa että olisi jokin pyhä tai semi-pyhä alkutila, jossa kokee asiat todella. Ei sekään kokemus ole todella todella, koska se on kuitenkin sapiensin tilankokemisen tavan säätelemä. Olemme joka tapauksessa ihmisyyden vankeja. Fysiologiamme vankeja. 

Kun sapiens saa mystisen kokemuksen, mitä se saa? Se saa tunteen minän ja muun yhteensulautumisesta. Se saa tunteen yhteyksistä ja merkityksellisyydestä. Siinä on tiedollinen komponentti, mutta toisaalta myös komponentti että tilannetta ei voi sanallistaa (William Jamesin määritelmä). Kokemus vaikuttaa usein syvästi ihmiseen. Kokeen nähneensä arkitodellisuuden tuolle puolen. Kokee kokeneensa pyhän. Monet puhuvat fraktaaleista. Oliosta joka on oman itsensä alkusyy. Puhutaan rauhasta sen edessä, että tajutaan kaiken olevan kaunista logosta, että olet yhteydessä logokseen/taohon/amorintellectualisdeihin/Eckhartinjumalatulkintaan/stoalaisuudeenmaailmansieluun ja olet eräällä tavalla orja, lakien alainen. Mutta kun lait tajuaa näin, ne hyväksyy ja niiden määräyksien kautta virtaaminen tajutaan ainoaksi mahdolliseksi tilaksi ja kaikki on oikein ja kaikki on merkityksellistä siinä tilassa. 

Mutta silti... Ei se välttämättä ole fraktaaliolio tai pyhyys tai logosjumala kaiken ytimessä. Se voi olla vain voimakas mielen tuottama kokemus kaikesta tästä. Miksi mieli sitten tuottaa tällaisen kaikissa mystisissä kokemuksissa eri kulttuureissa? No tuottaako edes vai onko tässä asiassa valehdeltu? Miksi DMT tuottaa mitä tuottaa? Miksi sienet tuottaa mitä tuottaa? Mitä todellisuus on? Mikä kokemus todellisuudesta on? Jos voisimme kokea toisin, miksi emme koe? 

Planet Fun Fun. Tapa jolla koemme huumeet on Huxleyn ja Learyn sanelema. Huumetripin kokemus on itse asiassa käsitteellistetty kuten pöytä. Miten mystisen kokemuksen kokisi ilman käsitteiden painolastia? Mutta vaikka nyt sanon, että se on aivokytkentöjen tuottama erikoisuus, ei totta. Niin jos se koetaan todeksi ja se vaikuttaa positiivisesti sen kokeneiden elämään... Niin sehän on heidän totuutensa. Samalla tavalla ihmisten kokema maailmankuvansaavutusvalaistuminen vaikka filosofian kautta on eräällä tavalla harhaa. 

Voi sanoa, että en tiedä mitä tämä kaikki on. Mitä on maailma. Mitä on todellisuus. Mitä on tietoisuus. Mitä tapahtuu todella.