Olkoon kolumnisti, joka kirjoittaa Ylen sivuille kolumnin veganismin puolesta. Hänen argumenttinsa ovat esimerkiksi tuotantoeläinten kärsimykset, lihansyönnin epäterveellisyys ja ilmastovaikutukset.
Eläytykäämme nyt siihen millaista palautetta tällainen kolumni kerää sen alla olevaan keskusteluketjuun.
Googlaa kiltti koira. Googlaa vihainen koira. Katso näitä kuvia.
Olen varma, että keskusteluun osallistuu ihmisiä, jotka ajattelevat kirjoittajan olevan vihainen koira. Tällainen keskustelija yksinkertaistaa kirjoittajan. Ajattelee tästä mustavalkoisesti. Demonisoi tämän.
Hän voi esimerkiksi syyttää vegaania kulttuuri-marxilaiseksi. Tai kommunistiksi. Tai ideologiseksi pakkosyöttäjäksi. Tai ylipäätään päästä tekstistä tiloihin joihin sen kautta ei välttämättä ole loogista päästä.
Mutta mitä jos kirjoittaja ennen tuohtumustaan ja suoranaista vihaansa ajattelisi veganismi-kolumnistin kaikkein onnellisinta ja turvallisinta lapsuusmuistoa. Tai sitä mikä on tämän suosikkijäätelö. Onko tämä kissa- vai koira-ihminen? Tämä inhimillistäisi kyseisen henkilön, ja demonisointi tulisi vaikeammaksi.
Katso kuvaa kiltti koira. Tällainen se vegaani-kolumnisti on.
Tällainen on myös demonisoiva kirjoittaja. Koska ei hänkään ole oikeasti vihainen koira. Hän vain tässä tilanteessa, tällä foorumilla, on nyt tällainen. Mutta ei hän ole tällainen 24/7. Hän on ehkä ajautunut tälle tielle, ehkä tälle matkalle lähtiessään ei tiennyt päätyvänsä tähän. Nyt ei osaa enää pois. Ehkä hän on nuori, nuoret ovat ehdottomia. Hän pelaa status-peliä tällä areenalla ja näillä säännöillä. Mutta tämä ei ole koko totuus hänestä, koska hänelläkin on kaikkein onnellisin ja turvallisin lapsuusmuisto ja suosikkielokuva.
Kukaan ei ole 24/7 sama. Luin artikkelin suomalaisesta uusnatsi-johtajasta, joka kaiken aikaa kuitenkin oli seurustellut mustan naisen kanssa. Hänen aatteensa ulottui vain työaikaan? Schopenhauer on käsittääkseni malliesimerkki 1800-luvun saksalaisesta filosofista, joka kehittää Suuren Järjestelmän. Mutta S. ei ollut 24/7 schopenhauerilainen. Vain virka-aikana. Tai vain sellaisissa tilanteissa joissa sellainen ajattelu oli mahdollista. Marcus Aurelius harjoitti stoalaisuutta koko ikänsä. Hän kuitenkin havaitsi, ettei sen ideaalina oleva eräänlainen tunteettomuuden periaate auttanut häntä, kun hänen tyttärensä kuoli. Stoalaisuus ei siis toiminutkaan. Hän ei kuitenkaan hylännyt "aatetta", vaan jatkoi harjoituksia loppuun asti.
Nykyään on paljon kohuja, jotka alkavat lähes tyhjästä. Asiasta, jonka ei uskoisi olevan millään tasolla "rikos". Viimeistään vuorokauden päästä puhutaan monen tarkoituksellisen ja miksei tarkoituksettomankin väärinymmärryksen ansiosta jo ihan jostain muusta. Sitten viimeistään viikon päästä homma laantuu. Mahdollisesti jossain vaiheessa tässä joku on pyytänyt anteeksi, että on loukannut. Tätä prosessia kutsutaan yhteiskunnalliseksi keskusteluksi.
Ketä saattoi loukata se, että Sanna Ukkola piti intiaani-päähinettä päässään. Käytän tätä esimerkkinä, koska tapauksesta on jo niin paljon aikaa, että se on mahdollisesti jalostunut jo klassikoksi. Ukkola halusi päähineellä demonstroida sitä mikä on ongelma. Mutta jotkut keskustelijat (kiltit koirat, muistakaa) tilttasivat siitä ja näkivät Ukkolan teon itsessään kulttuurisena omimisena ja luultavasti jonkin asteisena rasismina. (Ja hui kamalaa, saattoi olla että se oli myös vallankäyttöä.) Sitten alkoi tämä yhteiskunnallinen keskustelu jossa väärinymmärrettiin ja mesottiin 1-2 viikkoa ja sitten se laantui. Ukkola ei tosin tainnut pyytää anteeksi, mutta hän jotenkin lähestyi yhtä hänen kimppuunsa verbaalisesti hyökänneen työpaikkaa.
Tulee taas mieleen mitä Solženitsyn sanoi, että ideologian avulla voi tappaa miljoonia, mutta ilman ideologiaa vain kymmeniä (kuten Shakespearen näytelmissä siis tapahtuu).
Ideologian avulla saatiin viha ja demonisointi Ukkolaa kohtaan. Mutta muistakaa, nämäkin demonisoijat ja väärinymmärtäjät olivat ja ovat oikeasti kilttejä koiria. He eivät oikeasti usko siihen mitä tekevät sillä lailla, että he uskoisivat siihen 24/7 ja sillä lailla että he uskoisivat siihen konkreettisessa elämässään.
Tuomas Enbuske kirjoitti kerran kolumnissaan, että hänen liberaalit tuttavansa kertoivat tällaisen vitsin: mikä on ylhäältä valkoinen ja alhaalta musta? Yhteiskunta. Entä mikä on ylhäältä musta ja alhaalta valkoinen? Raiskaus. Nyt huom! Nämä ihmiset jotka kertoivat tämän vitsin ovat niitä samoja kilttejä koiria, jotka saattaisivat demonisoida ja mesota verkossa, jos joku sanoo väärän sanan. Jos joku tuomitsee julkisen rintaruokinnan iljettävänä. Mutta he eivät 24/7 ole sellaisia omassa elämässään. Siellä he kertovat mm. edellämainitun kaltaisia vitsejä.
Tämä rintaruokintateilaus onkin kiehtova asia. Mitä jos matkustaisin aikakoneella vuoteen 1821 ja kertoisin eräälle siellä asuvalle Suomen suuriruhtinaskunnan talonpojalle seuraavan tarinan.
"Kahdensadan vuoden päästä ihmiset pystyvät liikkumaan ilmassa lentävillä koneilla. Eräässä näistä koneista on matkustajana nainen, joka imettää lentävässä koneessa omaa lastaan. Lentävässä koneessa matkustaa myös mies, joka katsoo imetystä ja pitää sitä inhottavana. Sen lisäksi että meillä on lentäviä koneita, meillä on kaikilla omistuksessamme pellavakarstaimen muotoisia, mutta tätä pienempiä esineitä, joiden avulla voimme kirjoittaa toisillemme kaiken aikaa, vaikka maapallon toiselle puolelle. Tämä mies kirjoittaa laitteeseensa, että hänestä julkinen imetys on inhottavaa. Hyvin pian tämän jälkeen tätä miestä haukutaan ja kiusataan tämän mielipiteensä takia, ja oletettavasti tämän takia hän ikävä kyllä kuolee."
Viittaan tässä Teri Niitin kohtaloon. Miksi Teri Niitti tai kuka tahansa muu ei olisi saanut inhota julkista rintaruokintaa? Koska ideologisesti se voidaan nähdä patriarkaalisena ja niin edelleen. Siksi kiltit koirat purevat taas.
Me emme tiedä mikä tämä some on. Ensimmäinen iphone tuli 2007. Meillä on ollut tämä some vasta alle 20 vuotta.
Platonin ideaoppi. Hevosesta tulee auto. Ideatasolla sama asia. Arvokas mutta pakollinen väline, jonka huolto maksaa paljon rahaa. Ratsuväestä tulee helikopteriyksiköt. Samanlainen nopea liikkuvuus ja samanlainen äänipelote; ratsuväellä sen aiheuttama pieni maan tärinä ja helikoptereilla propellien säksätys. Mikä sitten on tämä ilmiö ja tilanne, jossa ihmiset huutoäänestävät somessa. Tuomitsevat ja teilaavat ihmisiä vääristä mielipiteistä. Ääritapauksissa kiusaavat hengiltä. Saavat aikaan pelon ilmapiiriä, jossa yritykset ja yliopistot ja sanomalehdet ja ties mitkä tahot pyytävät anteeksi, että omat osakkeet ei romahda. Minkä vanhan idean uusi muoto tämä on? Minusta se on jonkinlaisen lynkkausjoukon uusi muoto. Tai jonkinlaisen destruktiivisen rapakansa-kansanjoukon, joka ei ole oikeusvaltioperiaatteen tai minkään tällaisen kontrollissa. Se on vähän kuin muinaisten kreikkalaisten demokratia. Heille ilmeisesti negatiivinen sana, jossa idiootit kansalaiset meuhkaavat ja ovat demagogian uhreja.
Kommentit