Päähenkilön nimi on Umbra. 

Umbra latinaksi = varjo; aave, haamu.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Että päähenkilö on syrjässä, sivuraiteilla. Näinkin voi olla konstruktiivisella tai destruktiivisella tavalla. Yhteiskunnan varjossa näkee yhteiskunnan todellisuuden - tämän takia on olemassa rikoskirjallisuuden tyylilaji? 

Umbra on lääkäri. Hänen suuri elämänprojektinsa on Paradoksien arkisto -teoksen kokoaminen ja kirjoittaminen. Paradoksit todistavat, että maailmassa on vikoja ja mysteereitä. Maailmankuvat ja todellisuudenhahmotukset eivät pidäkään vettä. Erityisesti Umbraa ahdistaa tai vainoaa äärettömyyden käsite. Umbra pyrkii ehjään rationalistiseen maailmankuvaan? Tätä ei voi saavuttaa, mutta hän ponnistelee koko elämänsä turhaan sitä kohti? Eli oikea vastaus olisikin antautua mysteereillä, tai jotain? 

Pitäisikö ajatella, että Umbra on fiksumpi kuin muut, ja pohtii syvällisiä? Tai että Umbra nyhrää turhien asioiden kanssa, koska ei tajua miten elää? Onko kirjan pointti edes Umbran persoonan pohtiminen? 

Erilaisten potilaiden ja tilanteiden kautta käsitellään moninaisia ajatuksia. Potilaana on nainen, jonka kasvot ovat hirviömäiset. Potilaana on keinoäly. Potilaana on raiskaajia ja muita väkivaltarikollisia, joiden kautta pohditaan pahuuden ja vapaan tahdon asioita. Potilaana on entinen astronautti, josta on tullut hunsvotti. Potilaana on nainen, joka on taivuttanut ruumiinsa O-kirjaimen muotoon ja myöhemmin äärettömyysmerkiksi. 

Minua vain ahdisti, että piti ajatella mitä tämä kaikki sitten merkitsee. Mitä merkitsee O-kirjain-ihminen? Hän ei halua olla ihminen. Hän haluaa paeta ihmisyyttä. Hän tuhoaa muotonsa. Mutta O:n kautta hän pääsee olemaan puhdas abstrakti symboli. Ja tämä tarkoittaa, että ihmisen saastaisen fyysisen ruumiin ytimessä on kaikki tämä puhtaus ja jumalaisuus. Tai: hän oli tuhonnut ruumistaan vääntäessään sen O:ksi, eli tämä tarkoittikin, että jos pyrit abstraktioon hylkäät ja tuhoat ihmisyytesi. Tämähän oli Umbrankin tilanne, hän halusi voittaa taisteluita abstraktin maailmassa. Umbra katsoi O:n läpi sairalaan valkoista tyhjää seinää, tämä kehystyi medaljongiksi ihmis-O:n kautta. Mitä tämäkin sitten tarkoittaa? Että pelkkä tyhjyys, pelkkä valkeus, seinä jossa ei ole frescoja, muuttuu merkitykselliseksi/semi-jumalaiseksi, jos sitä kehystää abstraktioon osittaisen itsetuhon kautta pyrkivä ihmisruumis.

Ehkä olen masentunut tai jotain, mutta minusta kaikki nämä pohdinnat ovat turhia, koska ne eivät kuitenkaan voi johtaa juuri mihinkään. Korkeintaan ne johtavat pointteihin ja ajatuksiin. Ehkä jopa niihin joita kirjoittaja on tarkoittanut. Mutta mitä sittenkään? Nämäkin pointit ovat vain ajatuksia ja näkökulmia ja niitä on jo nähty. Lähiaikoina olen ajatellut, että ei taiteesta ole mihinkään. Ei se tavoita mitään todellista. 

Ajatellaan kuitenkin vielä lisää. Umbra on taidemuseossa. Mutta häneltä viedään sateenvarjo pois. Vartija kertoo että se on yleinen sääntö. Umbra on varjo ja häneltä viedään varjo pois, onko hän nyt siis alaston ja aito? Vartija seuraa häntä sateenvarjon kanssa huoneesta toiseen. Mitä tämä tarkoittaa? Että Umbra tai kukaan muukaan ei voi kokea taidetta ilman opittua painolastia, yhteiskunta pakottaa tulkinnan tiettyyn uomaan, eikä tulkinta ole koskaan täysin vapaa. Tätä kuvaa jatkuvasti vaaniva vartija, joka on vienyt Umbralta taiteen tuhoon (eli todelliseen tulkintaan?) kykenevät esineen pois, ja vielä kanniskelee sitä itse mukanaan kuin voitonmerkkiä? Myös lukemattomia muita tulkintoja voidaan kehittää, mutta mitä sitten? Mikään ei kuitenkaan johda mihinkään. 

En ole koskaan ymmärtänyt klassista musiikkia. Mitä järkeä siinä on, kun siinä ei ole sanoja eikä näin olleen mitään sanomaa. Mutta on sanottu, että anna vain musiikin tulla ja olla ja viedä. Kyllä sieltä jotain löytyy. No ei löydy muuta kuin esteettistä miellyttävyyttä sävellyksestä, tai teknistä taituruutta jota voi ihailla. Ja jotain tunteita, joita pamahtelee musiikista mieleen. Mutta ne ovat aivan tavallisia samoja tunteita joita olen kokenut monesti ennenkin. Mikä siis on pointti? Pointtia ei ole. Mitään aidosti uutta ei ihmisessä voida saada aikaan. Miksi taidetta sitten edes tehdään? Tehdäänkö sitä erilaisille ihmisille, kuin mitä minä olen? 

Lukioaikana luin koulukirjasta, että henkilöllä oli ollut tällainen idea: taideteosta ei tarvitse tehdä ollenkaan, pelkkä sen idea riittää. Olin hyvin samaa mieltä. 

Mutta tulkitaan nyt vieläkin. Umbran väkivaltarikollispotilaiden syyt tekoonsa. Oli omatunto, mutta jokin varjo nousi valinnan hetkellä, ja he eivät valinneet antaa ihmisen olla, vaan valitsivat tehdä pahaa. Umbra miettii etteivät nämä varmaankaan rakasta rikoksiaan, mutta he rakastavat varjoa. Ja varjo oli nautinto ja nautinnon pakko. Hohhoijaa saatana! Miten tämä liittyy siihen että Umbra = Varjo. En jaksa edes miettiä. Jotain tästäkin voisi löytää ja saada irti, ja sekin olisi sitten merkityksetöntä. Tarvitsenko lääkitystä? Tarvitsenko uuden elämän?

Jos tutkisi tätä kirjaa 200 tuntia. Lukisi sen useasti ja pohtisi ja pohtisi... Mitä siellä voisi olla. Vaikka mitä. Mutta silti vain ihmisen ajatuksia. Kirjaa on käytetty kahden muun Krohnin teoksen ohella gradussa Ajasta tehty aine. Varmaan parempaa ajankäyttöä on ollut kirjoittaa tuota gradua, kun olla survomassa ihmisiä joukkohautaan. 

Miksi kukaan kirjoittaa mitään, jos kaikki on jo sanottu.