[LUETTU 9.1.2022]

Gunnerkrigg Court -sarjakuvan luvut 1-82 eli vuodesta 2005 vuoteen 2022, reilut 2500 sivua. 

Lasken tämän luetuksi kirjaksi, koska tähän meni niin paljon aikaa. En laskisi luetuksi kirjaksi yhtä yksittäistä Tintti-sarjakuva-albumia. 

En muista mitä kautta, mutta vuonna 2013 tämän teoksen löysin. Aiemmin en ollut verkosta sarjakuvia lukenut. Muistan miten kovan vaikutuksen se teki. Lähinnä kai siksi, että joku amatööri tekee ilmaiseksi verkkoon jotain näin laadukasta. Juonenkuljetus, juoni itsessään, kaikki muutkin tarinalliset ideat ja visuaalinen ilme. Kaikki toimi.

Tom Siddell valmistaa sarjakuvaa kolme sivua viikossa joten vuodessa tulee suurin piirtein 150 sivua. Noin 50 sivua on perinteisen sarjakuva-albumin pituus.

Päätin tuolloin silloin, että luen aina joulukuussa edeltävän vuoden tuotannon. Jotkut lukevat sivu kerrallaan, mutta se tuntuu nyperrykseltä. 

Jossain vaiheessa Siddell irtisanoi itsensä päivätöistään ja alkoi tehdä sarjakuvaansa päätyönään. Nykyään hän saa Patreonin kautta 5500€ kuukausilahjoituksina. Työ siis elättää hänet. Hän saa tehdä mitä haluaa. Hienoa Tom. Tämä on myös ainoa verkkosisältökohde, jolle olen koskaan itse lahjoittanut rahaa. 

En juonipaljasta, vaan kerron nyt perusasetelman. Gunnerkrigg Court on iso kaupunkimainen kompleksi. Siellä on kaikenlaista. Siellä on myös englantilaistyylinen koululaitos. Sarja seuraa kahden tytön/naisen elämää. GC on normimaailmaa kehittyneempi tekniseltä tasoltaan. Se kuitenkin sijaitsee todellisessa maailmassa, koska kesälomilla jotkut käyvät sieltä esimerkiksi Espanjassa. Tämä kaikki siis muistuttaa paljonkin Harry Potteria. Tylypahka oli myös englantilaistyylinen koululaitos, joka kuitenkin sijaitse jotenkin piilossa todellisuudelta.

Gunnerkrigg Courtin naapurissa on Gillitie Wood -niminen maaginen metsä. Vastakkain siis magia ja tiede. Ja kaikenlaista ja niin edelleen. 

GC on erittäin juonivetoinen. Stephen King sanoi ettei kirjoita kirjojensa juonia etukäteen. Ei itsekään tiedä kuka kuolee ja mitä lopuksi tapahtuu. Tom Siddell on selkeästi kirjoittanut juonensa todella tarkkaan etukäteen. Joihinkin mitättömän pieniin yksityiskohtiin saatetaan viitata 8 vuoden päästä. Jotkin aivan ensimmäisissä osissa (sarja alkoi 2005) esiintyneet tapahtumat saattavat saada todellisen selityksensä vasta aivan näissä viimeisimmissä osissa. 

Ainut negatiivinen juttu minkä keksin on tämä. Tulee vähän sellainen olo, että loppujen lopuksi tämä on ikiliikkuja ilman loppua. Siddell voi poimia loputtomasti uusia tarinoita maailmastaan, mutta mikään ei todella johda mihinkään. Jos tämä olisi ollut alunperin fyysinen teos, se olisi jo loppunut. Mutta verkossa sijaitsevat digitaaliset sisällöt ovat luonteeltaan hahmottomia. Miten erilaiselta tuntuu paperinen sanomalehti ja monitorilta luettava? Missä monitorilla oleva Savon sanomat loppuu? Mutta tämä negatiivinen ajatus syntyi minulla nyt kun olin jälleen kerran taas lukenut koko sarjakuvan uudelleen alusta loppuun. Ehkä toivoisi jo päätöstä koko tarinaan.

Tuosta se lähtee: https://www.gunnerkrigg.com/?p=1