En ole halunnut tästä asiasta juuri koskaan kenellekään kertoa, koska se on luonteeltaan niin arka ja leimaava.

Opiskeluaikoinani olin radikaalifeministi. Olin omaksunut näitä teorioita kirjoista ja näin kaiken niiden läpi. Samalla olin siinä mielessä itse ongelmissa itseni kanssa, että pidin aina julkisilla paikoilla naamioita, koska en halunnut ihmisten näkevän kasvojani. Halusin suojella kasvojani toisten katseiden kosketukselta. 

Naamioilla en tarkoita mitään vertauskuvallista, enkä edes esimerkiksi diskreettejä kaulahuiveja, vaan konkreettisia koko kasvot peittäviä maskeja. Esimerkiksi muovisia Mikki Hiiri -naamioitakin käytin. Nykyään ymmärrän että tällä tavalla pukeutumalla takuulla keräsin enemmän huomiota itseeni, kuin ilman niitä. Mutta silloin ajattelin jostain syystä toisin päin. 

Kirjoitin silloin blogia feministisistä aiheista ja sen takia jossain samanhenkisissä opiskelijapiireissä olin jollain hyvin pienellä tasolla vaikuttaja/teoreetikko. Tämän takia olin kerran vieraana jonkinlaisessa feminismi/queerteoriaan keskittyvässä amatööri-radio-ohjelmassa. 

(Tästä on jo aikaa, koska tapahtui 2000-luvun alussa, joten en saata nyt ymmärtää mitä kautta tuo radiolähetys oli tarkoitus vastaanottaa. Oliko se podkästi nykytermein vai mikä. Mutta siis jonkinlainen nettiradio.)

Haastattelija kysyi minulta mitkä ovat tavoitteeni maailmassa. Vastasin että tavoitteeni on yhteiskuntamme kivijalkaperusteista asti aloitettu fallosentrismin dekonstruktio ja suomalaisen kolonialismin valoonkaivaminen. Mutta tässä vaiheessa haastattelija kysyi kysymyksen joka muutti vahvasti elämäni kulkua.


Hän sanoi kyseisten termien olevan hyvin abstrakteja ja teoreettisia, ja että häntä kiinnostaisi miten nämä samat asiat voisi selittää pienelle lapselle. Ja pyysi minua kuvittelemaan 10-vuotiaan lapsen ja tavan kertoa näistä hänelle. 

Vastasin näin. Ajattele, että on pieni viaton metsäjänis. Se syö vaaleanvihreää keväistä ruohoa. Se on onnellinen. Mutta yhtäkkiä se kokee kauhean kivun. Susi on hiipinyt sen taakse ja päässyt puremaan sitä niskaan. Susi puree kovemmin ja kovemmin. Jänis inisee. Jänis pelkää. Jänis ei pääse pakoon. 

Nyt ajattele että se jänis oletkin sinä. Sinä vietät kivaa päivää. Ja se susi on ilkeys ja kiusaaminen, joka on kohdistunut sinuun. Ajattele jos koulussa joku ei ole kiva toista kohtaan, niin se sattuu. Ja vaikka se ei ole oikeaa puremista kuten tässä esimerkissä, niin se voi silti tehdä tosi tosi kipeää.

Nyt ajattele, että susi ei olekaan oppilaan toiselle oppilaalle tekemää pahaa. Vaan opettajan oppilaalle tekemää pahaa. Ja ajattele, että se mitä opettaja tekee ei olekaan sellaista kiusaamista, että toinen haukkuu toista. Vaan että opettaja opettaa asioita, jotka satuttavat aivan kuin tuo susi, mutta sitä ei edes tajua. Aivan kuin susi purisi ilman että sitä huomaa. Mutta silti tulee tosi tosi paha haava. 

Ajattele nyt, että koulussa kaikilla oppitunneilla kaikki opettajat ovat susia ja heidän kaikki opetus on yhtä paha juttu kuin suden purema. Näkymättömän suden kivuton purema. Joka silti satuttaa ja vaurioittaa, mutta sen huomaa vasta myöhemmin.

Tätä on piilo-opetussuunnitelmaan sisällytetty fallosentristinen narratiivi ja krypto-glorifioitu suomalainen kolonialismi. 

Muistan vielä miten syvälle tunteisiin ja tiloihin pääsin kun keksin tuon tarinan siinä suorassa lähetyksessä. Itkin kuin Jeesus. Ja koin miten kyyneleeni olivat väärää miehuuttani dekonstruoivia jalokiviä, jotka rakensivat minulle näkymätöntä mutta kaunista absoluuttisen tasa-arvon kaulakorua. 

No joka tapauksessa juontajakin oli kokenut jotain hyvin voimakasta ja sanoi: "Ymmärsin tuon täysin ja minusta sinun pitäisi hakeutua opettajaksi."

Tällä tiellä ollaan. 

#alasfallosentrismi
#suomalainenkolonialismi
#suomalainenmieskuva
#sukupuolivapaakoulu
#erilaisuusperusopetuslakiin