Tämän kirjan päähenkilö on epätasapainoinen. Toisaalta hän haluaisi rahaa ja valtaa ja kivan virkauran. Mitään tällaista hänellä ei kuitenkaan ole. Koulussa häntä pilkattin. Sitten hän kehitti itsestään muita älykkäämmän. Tästä sai koulussa hieman arvonnousua. Mutta kuitenkin hän näki ja koki, että älyllä ei pääse pitkälle. Vaan ennemminkin suhteilla, rahalla, röyhkeydellä. Päähenkilöä aikuisena hävettää oma köyhyys. Hän elää pitkiä aikoja fantasiamaailmoissa. Todellisen maailman tapahtumat vain nöyryyttävät häntä. Hän hautoo kostoa häntä loukanneita ylempiä vastaan monimutkaisilla tavoilla, mutta nämä muut ihmiset eivät edes tajua häntä loukanneensa. Eräällä tavalla muistuttaa nykyisiä kouluampujia, muita massamurhaajia tai sarjamurhaajia. Alistettu, nöyryytetty, kuvitelma omasta mahtavuudesta. Sitten kosto. Päähenkilö ei kuitenkaan kosta. 

Haluaa kontrolloida kaikkea. Muttei kontrolloi juuri mitään. Onko totaalisen kyyninen vai mikä on maailmankuva. Pohtii elämmekö elämäämme liikaa kirjojen kautta. Että mitä on todellinen elämä. 

Näkee kapakassa tappelevia miehiä ja yhden näistä heitettävän ikkunasta ulos, ja toivoisi olevansa tuo ulosheitetty. Ilmeisesti koska sitten hänkin olisi joku. Itse olen joskus toivonut syöpädiagnoosia. Varmasti paljon parempaa ekstaasia kuin alkoholi. Kirkkaus kaikessa. 

Pitkässä kohtauksessa loppupuolella käy pitkän keskustelun (monologin) prostituoidun kanssa, jossa yrittää selittää tälle kuinka vaarallista ja tuhoavaa elämää tämä on nuorelle tytölle. Hän tekeekin vaikutuksen, ja tyttö itkee ja tajuaa että hänen on päästävä pois ennen kuin liian myöhäistä. Tässä päähenkilö vaikuttaa empaattiselta. Seuraavana päivänä hän kuitenkin katuu taas tätäkin. Myöhemmin prostituoitu vierailee hänen luonaan, jossa hän toisaalta loukkaa tätä törkeästi, toisaalta itkee tämän sylissä kaikenlaista omaa kurjuttaan ja sekoboltsiuttaan. 

Eli loputonta kelaa ja paska elämä eikä mielenrauhaa. Kiitos tästä.