Kirjan toimittaneet Henrik Meinander, Petri Karonen ja Kjell Östberg

Kiitos kirjasta Mannerheim!

Osittain helvetin tylsä kirja. Ketkä nää on ketkä tällasta tekstiä vääntää? Vaati taitoa joo. Mut elämälle vierasta. Paitti onhan ne elossa. Mitä oli se todellinen, se aika jo elämä silloin, miltä se tuntui elää. Toki tärkeetä et tätäkin on. Mut ei tää mitään oo. 

Mutta ei saisi unohtaa, että ihmiset tämänkin ovat kirjoittaneet. He ovat istuneet tuolilla ja tunteneet pakaroiden alla tuolin rakenteen ja koostumuksen. He ovat miettineet tarkkaan lauseitaan. Tämä on vienyt heiltä pois heidän elämänsä aikaa, joka ei koskaan heille enää palaa. Niitä tunteja ei saa koskaan takaisin. 

He ovat saaneet tästä rahaa. Tai en minä tiedä. Ehkä he saavat kuukausipalkkaa, ja tällainen kirjaprojekti on jotenkin osa sitä. Ehkä on uran kannalta tärkeää ottaa osaa kirjahankkeisiin, joten se tehdään jopa ikään kuin ilman palkkiota? Ehkä palkkiot maksetaan jollain muulla tavalla kuin veronalaisena palkkana? Ehkä palkkio on luonteeltaan ei-materiaalinen, kuten vaikka todennäköisyyden kasvu sille, että sinut kutsutaan... johonkin josta sulle hyötyä. 

Maailmassa tuotetaan valtavasti tekstejä. Koko maailman kaikki kolmannen asteen oppilaitokset ja näiden tuottamat tekstit yhden vuoden aikana. 13,82 miljardia vuotta. Coca-Cola. Filosofian tohtori. Asfaltti. Jää. Ikuiset vetyatomit. Kissanpennun hengitys. Kaiteelta tippuva joka ei halunnut tippua. Buddha. Väärinymmärrys. Projektit. 

 

Työn mielekkyyden kokemus, tärkeä asia. Sitä ei ole nykyaika vielä ratkaissut. Kokevatko tällaisten artikkelien kirjoittajat työnsä mielekkääksi? Käsite pitäisi ensin määritellä. Voihan kokea mielekkyyttä artikkelia tehdessä vaikka ajattelisi, että artikkeli ei johda mihinkään eikä muuta mitään ja koko homma on sikäli merkityksetöntä puuhastelua. Silti voi olla mielekkyys, jos tekijän maailmankuvassa on hienoa, että siviilit puuhastelevat tällaista eivätkä esim. suunnittele optimointeja ihmisten survomisesta joukkohautoihin. Että on jotenkin kivaa olla näkymätön ja tehdä tällaista turhaa ja olla olemassa ja kansalainen ja kaikkea. 

Mutta minusta akateemisten tekstien kirjoittaminen olisi mielekästä vain, jos ne olisivat oikeasti laadukkaita ja avaisivat uusia latuja. En kestä keksinkertaisuutta ja miksi minun pitäisikään. Olen itse keskinkertainen vai olenko sittenkään. Luultavasti joo. Tässä oli monia todella tylsiä tekstejä. Niissä oikeastaan yhteenvedettiin tutkimuskirjallisuutta vain. Siis ei sinänsä mitään omaa. Lisäksi kirjoitettu epämääräisen löysästi. Ei iskevää tai sellaista, että punainen lanka ja väitteet kaiken aikaa näkyvissä. 

 

Myös oli hyviä tekstejä. Suosikkini Janne Holménin Demokraattinen koulu - Yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta 1960-2020. Kerrankin sai tietoonsa uskomatonta faktaa, että ruotsalaiset on jossain suomalaisia huonompia.

Suomalaisilla on hei parempi oikeusvaltio! Ruotsalaiset eivät ole koskaan olleet despotismin uhan alla (eivät modernina aikana ja ehkä muinaisia kuningasaikoja ei edes luettaisi despotismi-diktatuureiksi olivat sitten millasia tahansa) ja siksi heillä ei ole oikeusvaltiokäytänteitä niin voimakkaasti kuin Suomessa ja muissa Euroopan maissa, eikä siis käytännön pidäkkeitä valtion vallan ja poliitikkojen vallan suitsemiselle. 

Ruotsissa oli 1900-luvun alussa arvonihilistinen Upsalan koulukunta. Ajatus oli, että mitään absoluuttista arvopohjaa ei ole. Siispä poliitikassa ja muutenkin voidaan tehdä mitä vaan. Muissa maissa oli enemmän estoja edellämainituista syistä.

Tosin kuten tekstissä sanotaan, niin sitten kun arvonihilistit ovat luoneet yhteiskuntaan omia instituutioita yms. he eivät enää halua kannattaa arvonihilismiä. Koska se tarkoittaisi, että heidän luomansa (oletettavasti itse asiassa joitakin tiettyjä arvoja edustava) rakennelma sortuu, kun uuden sukupolven nuoret arvonihilistit hyökkää sitten sen kimppuun. 

Olin kuullut Pirkkalan koulukokeilusta. Se oli aikamoinen munakas. Mutta jos sitä käytetään nykypolitiikassa esimerkkinä kulttuuri-marxismista tai nykyisten poliittisten virtausten todellisista salaisista toiveista ja suunnitelmista... niin se on jo liikaa. Se oli yksi tapaus ja aikansa tapaus. Perseestä mielestäni toki. 

Mutta nyt opin tästä, että oli VKTS = vapaan koulutuksen tukisäätiö. Tämä oli vakoojaorganisaatio, joka pyrki varmistamaan ettei koulussa mennä liialliseen progressiivisuuteen ja ennen kaikkea ei liian vasemmalle. "Ilmiantajia" oli jopa oikeistodemareista. Olipa huikeaa menoa.

Mutta Ruotsissa sikäli huikeampaa, että siellä pistetty koulua uusiksi paljon useammin kuin meillä. Uusi hallitus, uusi OPS. Melkein näin. Suomessa kaikkein huikeimpien vuosien jälkeen koulu on täysin rauhoitettu politiikalta. Kouluneuvostot lopetettiin ja ilmeisesti tämän ääripolitisoituneen vaiheen takia Suomen kouluissa nyt kaikkia muita Pohjolan maita vähemmän yhteiskunnallista opetusta. 

Ruotsalaiset uskovat että meritokratia on epädemokraattista! Siksi esim. ajatus, ettei koulussa saisi olla arvosanoja. Koululainen toimii loogisesti järjestelmän sisällä. Jos meritokratiaa on, koululainen pelaa sitä peliä, että pärjää yhteiskunnassa. Jos korostetaan ideologiaa, kuten Ruotsissa, koululainen pyrkii johonkin muuhun.

Ruotsin OPS:eissa tärkeintä on ideologinen yhdenmukaisuus. Ideologian omaksuminen tärkeintä. Artikkelissa haettiin tähän mahdollisesti syy suurvalta-ajasta asti. Sieltä asti perinne vahvasti yhteisestä ideologiasta. Silloin  muinoin luterilaisden puhdasoppisuuden kautta. Tämän takia edelleen Ruotsissa korostetaan arvoja koulun ytimessä, Suomessa ennemminkin tietoja ja taitoja. 

Tämän te teitte kirjoittajat ja nyt on aika jatkaa elämää, eikös vaan.