Alussa että on liberaalinationalismi (civic nationalism = CN) ja etnonationalismi (ethnic nationalism = EN). Nämä käsitteet luonut joku tutkija, mutta nyt on ehkä jääty liikaa niiden vangiksi. Että joko tämä dikotomia ei ole edes totta, tai se ei ainakaan toimi niin selvärajaisesti kuin on väitetty. Koska CN ja EN ovat vain ideaalityyppejä. 

On esitetty, että CN erityisesti läntisessä Euroopassa kuten Ranskassa ja Englannissa. Siellä jo valmiiksi valtion raamit ja sitten siihen päälle CN. On demokraattista, liberaalia ja kaikkee kivaa. Porvarit ajoivat tämän nationalismin läpi.

Sitten EN keskisessä ja itäisessä Euroopassa. Siellä nationalismi ylipäätään tuli pakotettuna muiden juttujen päälle, samaan aikaan kuin kansan rakentelu ja olemuksen pohdiskelu, tai jotenkin näin. EN sitten johtanut vähemmistöjen assimilaatioon ja pahempiinkin. Autoritääristä. Aateliset ja massat ajoivat tämän nationalismin läpi. 

Että se noin se jotenkin perinteisesti on dikotomisoitu, mutta tämä kirja pyrkii nyt muuttamaan asenteita ja avaamaan kenttää uudella tavalla. Ensinnäkin se esittää, että kaikkein CN:emmissäkin maissa ollut aina EN-komponentteja, vahvojakin. 

Tällainen kirja tehty. Ihmiset istuneet ja kirjoittaneet. Tarkoitus kyseenalaistaa vanhaa dikotomiaa. Joku tämän lukee ja on jotain mieltä. Voidaan sanoa: a) dikotomia pitää paikkansa toisin kuin väitätte b) dikotomiaa ei ole koskaan ollutkaan c) ette kyenneet argumentoimaan dikotomiaa vastaan kunnolla ettekä luomaan mitään uutta d) ette käsitelleet dikotomiaa kaikissa artikkeleissa vaikka niin väititte e) olitte ymmärtäneet dikotomian väärin olkiukkomaisesta f) dikotomia on sinänsä totta ja tämä on ihan hyvä keskustelunherättäjä

Eräs kirjoittaja esittää nationalismin olevan kuin ryijy, johon kudottu jokaisessa maassa ja sen historiassa omia uniikkeja aineksia. Pitää kysyä paikallisilta tietä ja antaa heidän kertoa oma kokemuksena ja käsityksensä miten nationalismi on heillä päin pyörittänyt ajatuksia ja mualimaa. 

 

Nationalismi herättää vaikeita tunteita ja ajatuksia itsessäni. Olen nationalisti ja tunnen isänmaallisia tunteita. Olen ainakin nuorempana eläytynyt voimakkaasti jääkiekkopeleihin. Ala-asteikäisenä Talvisota-elokuvan katsominen televisiosta ja siihen liittyvät pohdiskelut, että miten Suomea ei miehitetty... Olen nationalisti ainakin jollain tasolla. Toisaalta yliopisto-opinnoissa ja muutenkin tullut usein altistetuksi sille pointille, että kansakunnat ovat luotuja epätosia yhteisöjä. Tarinoita. Eikä nationalismi nykyään todellakaan ole dynaaminen ylioppilaiden hehkuttama ja suosima aate. Sen on korvannut jotkut muut. 

Miksi ihmeessä tällainen aate syntyi ja luotiin? Jotkut sanovat, että koska eliittien piti varmistaa massojen jonkinlainen tolkullisuus. Kun massat alkoivat saada äänestämisoikeutta, niin kansakunnan ajatus jotenkin yhdisti heitä tavalla, jota eliitit halusivat. Tässä liiallinen usko eliittien kykyyn täysin "aivopestä" kansa.

Toisaalta on kuitenkin totta, että ei kansa itse ainakaan kansaa keksinyt. Ranskan vallankumouksessa sen keksivät kolmannen säädyn porvarit (tuleva keskiluokka ikään kuin). Rehellinen vallankumouksen iskulause olisi ollut "Lisää valtaa ja kaikkea kivaa porvarismiehille", eikä vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Porvarit siis keksivät kansan ja sitten alettiin koululaitoksessa sitä kansaa sivistää siitä, että kansa on olemassa ja sä oot se ja sitä. 

Yksi syy nationalismille oli suuri tarve yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemukselle, kun sekularisaatio, valistus ja kaupungistuminen olivat irrottaneet ihmisiä perinteisesti merkityksellisyyden ja kuuluvuuden instituutioista. 

Suomessa ruotsinkielinen väestö loi kansan talonpoikaisten suomenkielisten pohjalta. Puolassa ilmeisesti aatelisto loi puolalaisuutta itse aatelisto esikuvana. Italiassa ei onnistuttu kansalaisen luomisessa, kun standardi-italiaa ei puhunut edes juuri kukaan, ja vielä harvempi oli lukutaitoinen. Italiassa ei onnistunut löytymään mitään minkä pohjalla kansaa rakentaa. Ei se kieli. Ei Rooman valtakunta (liian sotaisa yms.). Ei katolinen usko (nähtiin ennemmin tahona, joka kutsunut vieraita valtoja kylään miehittämään Italiaa - Vatikaani tunnusti koko Italian valtion vasta 1929). Ei renessanssi (en muista miksi ei). Keskiajalta kaivetaan jotain Piedmonten liittoa tai mitä lie, jolloin Pohjoinen ollut liitossa valloittajaa vastaan. Siis, ei löydy mitään ja sen takia italialaiset jatkavat kuulemma puhumista, kun Italian lippu tulee näkyviin. Muut kansat hiljenevät ja ottavat hatun päästä ja kokevat yhteisyyttä lipun edustaman idean edessä. 

Sitten on vielä tämä Benedict Anderson, joka sanoo että sanomalehdistö ja ylipäätään yhtäaikaisen julkisuuden synty loi mahdollisuuden kuvitella kansakunta. Että näitä oli mahdollista luoda vain tietynlaisten modernin maailman aikaansaamien tiedotus-teknologioiden synnyttyä. 

 

Haluan aina väittää vastaan. Haluan väittää vastaan väitteelle, että kansakunnat ovat epätosia ja kuviteltuja. Jos se tuntuu joltain, se on jotain. Jos uskoo kansakuntaan, eikö se silloin ole totta? Miksi samaa kuvitelma-argumenttia ei sanota ihmisoikeuksista? Myönnän, että ihmisoikeudet on sikäli eri asia, että niiden keskellä ja kautta ei eletä kuten kansallisvaltion kautta eletään. No miksi ei sanota samaa konservatismista tai muista aatteista. Myönnän, että konservatismin taustalla ei ole kansa/kansakunta -ideaa, joka nationalismi perusteena olennainen, se joka luo "jäsenyyden" ja yhteenkuuluvuuden. Miksi näin ei sanota taiteesta? Taiteen sanotaan merkitsevän jotain, olevan syvää ja tärkeää. Eikö tämäkin ole luotu väite, pitää kuvitella taiteen olevan merkityksellistä, että se on. 
 
Nationalismin alasampumisen taustalla voi olla vihan tunne. Silloin ei luoda omaa tietä, vaan vastustetaan vain vanhaa. 
 
No mutta en tiedä ja täältä tähän. Niin, itselläni on vaikeuksia tajuta ja uskoa miten nyt vaikka Suomen valtio voisi pysyä kasassa ja merkitä mitään ilman kansallisaatetta? Mutta toisaalta en montakaan minuuttia perusvuorokaudesta ajattele suomalaisuuttani ja sitä miten olen osa kansaa. Eli näköjään pysyy. Mutta... selkeästi tarvitaan jonkinlaista tunnesidettä ja sitoutumista valtioon. Jos tämä olisi ihan nollissa, oltasiin Italian ja eritoten Etelä-Italian kuvioissa. Ja millä tavalla muuten tämä tehdään kuin nationalismilla?