En ole kertaakaan kohdannut maahista, mutta olen kerran kohdannut arjalaisen.

Olin Turun sisäisen liikenteen linja-autossa 32 tai 42 matkalla Pansioon. Oli luultavasti viikonloppuilta.

Autoon tuli nuorukainen. Aluksi hän meni bussin takaosaan härppimään ja kiusaamaan jotain ikätoveriaan. Mahdollisesti henkilöä, jonka entuudestaan tunsi ja jota ehkä koulussakin kiusasi. Kiusattu ahdistuu ja huutaa bussikuskia apuun. Että kuski auta, kuski auta. Mutta eihän kuski auta. Kiusattu siirtyy istumaan etummaisimpaan penkkiin. Itse istun kuten yleensä keskiosassa ja kiusaaja tulee edessäni oleville penkeille matkustamaan. Hänellä on mukanaan Hesburgerin ruokaa poisvienti-pussissa. 

Aloittaa yksinpuhelun, jossa toteaa olevansa arjalainen. Hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät, hän on just sellanen josta Hitler puhui. Alkaa sitten syödä Hesepullaa. Valuu majoneesit vaatteille. Valittaa, että voi ei, voi ei, nyt meni huppari likaseksi ja nyt äidin täytyy tää pestä. Jankuttaa tätä pitkän aikaa.

Ajattelen ajatuksen, että on siinä meillä arjalainen kun äiti pesee pyykitkin. 

Painaa nappia ja siirtyy keskilattialle odottamaan bussin pysähtymistä ja minä näen hänestä läpi mitä hän suunnittelee. Hän signaloi kaiken hyvin selkeästi. On hyvin lähellä että sanoisin hälle, että älä nyt tee sen kokiksen kanssa mitään tyhmää. Tai oliko se lähellä? Yleensä en osaa tuolla lailla puuttua. 

Ja juuri ennen bussin pysähtymistä hän juoksee aiemmin kiusaamansa luokse ja heittää kaikki kokikset mukistaan tämän päälle. Sitten poistuu itse bussista. Paikka jossa heiton kohteeksi joutunut istui oli takaa katsoen etummaisin oikea penkkipari. Tässä oli sellainen pleksilasi etuosassa. Kokis leviää kaikkialle penkeille, pleksiin ja itse uhriin.

Kuski huutaa uhrille siitä miten paljon nyt tuli siivoamista. Kokistahan on vaikea irrottaa, ainakin varmaankin kankaisista penkeistä. Uhri huutaa takaisin että eihän tämä hänen vika ole, hänen päällensehän tämä heitettiin. 

Tästä saattaa olla aikaa helposti 13 vuotta. Jos arjalainen oli tuolloin 16, hän on nyt 29. Oletettavasti uhri ei unohda tätä tapahtumaa elämässään koskaan.