En ole ikinä pystynyt lukemaan runoja enkä kuuntelemaan instrumentaalimusiikkia. Laulumusiikista pystyn kuuntelemaan vain sellaisia joissa lauletaan suomeksi. Näitä kuunnellessani olen erittäin sanoitusorientoitunut. 

Monesti käy niin etten nauti, koska sanojen ymmärrysyritykset ovat niin satuttavia. 

Luulen olevan laitonta lainata kappaleen koko sanat tähän, siispä tässä linkki josta ne voi lukea: https://www.pmmp.fi/diskografia/rakkaudesta/

---

Nimen perusteella olisi voinut odottaa myös selkeää kristinuskon kritiikkiä. Näin ei ole.

Kertosäkeen toteamus, että Jeesus ei tule ja oletko valmis on kertojan tämänhetkisen maailmaanpettymyksen tiivistelmä. Tosin hän ei varsinaisesti haluaisi juuri Jeesuksen palaavan, vaan jonkinlaisen Suomen lain ylipuolisen rotin, puhtauden, moraalin. Häntä vaivaa näkemänsä pikkumaisuus, lannistuneisuus, velttous, rajojen hämärtyminen, merkityksettömyys. Tällaset pikkuasiat! 

Kertojaa ahdistaa... nyt stoppia tähän. Täytyy miettiä oikea sana. Selkeästi kertojaa ahdistaa. Näkemänsä/kokemansa maailman tila on paha. Mutta ahdistus liian yleisluontoinen termi. Kappaleen parhaimpia puolia on juuri tämän epätoivoisen tulehtuneen apaattis-aggressiivisen olon kuvaus. Kuvotus ei ole vertikaalista, vaan horisontaalista, tarkoitan kaikkialla muutaman millin kerroksena olevaa, ei missään yhdessä kohdassa metrisinä kasoina olevaa. Mutta silti syntyvä tunne on voimakas vauhkoksi tekevä jomotus jossain syvällä. Tunne ei ole selkeä puhdas raivo selkeitä puhtaita kohteita vastaan. Mutta silti laaja-alainen, pohjavirtamainen, epämääräinen mutta silti vahva (toisaalta heikko). (Kaukana kuuluvat tykkien äänet sodassa?) Maailma vaikuttaa täysin paskalta ja hävinneeltä, mutta vaikea kertoa toiselle mikä on vialla. Käytän myöhemmin tästä mitä tässä kuvailin lähinnä tuska/tuskaisuus -termiä. 

---

Aivan alussa kertoja anoo voimaa rakkaaltaan. Vertaa antiikin Kreikan eeposten aloitukset, joissa pyydetään runottarilta voimaa. Tai keskiajan tekstit, jossa pyydetään voimaa Jumalalta. Tällöin uskottiin näihin, nykyään rakkauteen. Mutta kertojan rakas ei näemmä hänelle voimaa anna. 

Lopussa on toinen antaa-imperatiivimuoto. Pyydetään antamaan epäonnistumistarinoita, "tämän ajan kapinaa". Mutta tämä ei tarkoita pelastusta, parantumista, rauhaa. Tämä ei ole oivallus mikä pelastaa. Jotkut hölmöt nykyään uskoo silleen, että jos kokee totaalista tyhjyyttä niin mindfulness kansanopistolla auttaa. Ehkä nämä epäonnistumistarinat ovat myös tämän ajan luomia valheellisia pelastusteorioita. Vertaa Black Mirror -sarjan jakso "Fifteen Million Merits", jossa kapina valjastetaan heti systeemin osaksi, ja kapinoitsija hyväksyy tämän.  

Laulussa on neljä tuskaisuuden lähdettä.

1. Alusvaatemainokset kaduilla, joissa "muija kuvissaan luottaa itseensä pikkuhousuissaan". Mainosten väitteet itsetunnosta teennäisiä ja valheellisia. Feministinen kanta. 

2. Hautajaiset iltapäivälehden viihdeosiossa. Hautajaiset eivät kertojan mielestä ole viihdettä. Hänestä kuolema on unohdettu vaikka se todellinen äärimmäinen totuus, jonka kaiken aikaa muistaen ihmisten ja koko maailman elämä olisi parempaa kuin nyt. Lievästi konservatiivinen kanta. 

3. Ydinperhenormatiivisuus. Feministinen kanta. Kertojaa tympii itsestäänselväksi mielletty pakko normin taustalla. Kertoja on tilassa, jossa ei voi nähdä valoa. Ja tämäkin normatiivisuus tai kuvitelma siitä saa suuremmat mittasuhteet kuin "todellisuudessa". Että kaikki ovat minua vastaan, kukaan muu ei tajua. Silti tässä ei ole ylimielisyyttä/hybristä. Minä näen tämän mustan valon, mutta en silti ole jumala. Kukaan ei voi minua auttaa.

4. "Ennen ilmestyskirjaa on ostos-tv, brändityöryhmä, CV." Nyt mennään saivartelumoodiin, mutta kuulen laulettavan "brändityöryhmän CV". Ehkä se kuitenkin on luettelo. Eikö olisi loogista että nuo kolme asiaa tulisivat ennen ilmestyskirjan tapahtumia, eikä sitä ennen? Tai ehkä tässä tarkoitetaan, että nuo kolme menevät ilmestyskirjan edelle. Pyhä kirja on hylätty. Ehkä helposti konservatiiviseksi miellettävä kanta, mutta neljä tuskan lähdettä on suunniteltu niin, etteivät ne selkeästi mene liberaali-konservatiivi -akseleille. 

 

Kertosäe. Jeesus ei tule, oletko valmis. Tämä ei ole infantiilis-provokatiivinen lällätys uskoville ihmisille, vaan kertojan tiivistelmä näkemästään. Hän ei ole uskova, mutta olisi valmis jo liittoutumaan heidänkin kanssaan. Melkein olisi hyvä jos "Jeesus" tulisi ja räjäyttäisi tämän paskan. Kertoja on "etnisesti kristitty" ja siksi hän kaivaa juuri Jeesuksen esiin, mikä toisaalta kuvaa vielä enemmän hänen eksyneisyyttään, koska Jeesusta ei ole, eikä Jeesus voi häntä auttaa. Eli Jeesus ei pelasta, muttei pelasta sekään ettei Jeesus tule, toisin sanoen "ateistinen usko" J:n ei-tulemiseen ei sekään räjäytä ulos ja pois tästä pistävästä varjomaailmasta.

Mainitaan Rihanna, josta en tiedä kunnolla kuka hän on. Luulen että afro-amerikkalainen muusikko. En nyt hanki hänestä mitään lisätietoa. Vaikuttaa, että kertoja arvostaa Rihannaa, tämä on hänelle messias? Vai häh. Edustaako Rihanna jotain puhdasta ja aitoa, vai onko hänkin vain perseestä. En oikeasti osaa sanoa. 

Kohdat "pesen otsasta leimaa" ja "irrotan kädestä nauhaa" ovat viittauksia Ilmestyskirjan 13. luvun jakeisiin 16-17.

16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

Kertoja ei halua ostaa eikä myydä. Pois kapitalismista? Aikamoinen klisee. Noinhan kaikki nuoret sanoo, niillä on ovessa tarra missä lukee "kapitalismivapaa vyöhyke". Monet taiteilijat puhuvat olevansa kriittisiä kapitalismia kohtaan. Mutta kuinka paljon hekään ovat koskaan perehtyneet asioihin? Tarkoitan vaikka tätä esimerkkiä, että miksi meidän pitäisi ottaa vastaan talousajattelua 19-vuotiaalta juuri opiskelunsa aloittaneelta nuorelta (yhden kirjan ihmiseltä), joka vie vielä pyykitkin pestäväksi äidilleen? Entä pitäisikö sitten ottaa vastaan talousajattelua 65-vuotiaalta taloustieteen emerita-professorilta? Ennemmin ehkä joo. Mutta toisaalta, ehkä hänelläkin vain ne samat fiksaatiot pyörineet päässä siitä asti kun itse oli 19, ja on vain itsepetoksellisesti perustellut ne myöhemmin isoilla teorioilla.

Klisee taiteessa on ylipäätään eri asia kuin klisee todellisuudessa. Huono runous runoudessa on eri asia kuin huono runous todellisuudessa. Huono runous runoudessa on todellisuudessa hyvää runoutta. Esimerkki. Lapsi sanoo: "Kun olen yöllä huoneessani ilman valoja minä pelkään; jos valot ovat päällä minä en pelkää; jos isä on huoneessa ja valot poissa en pelkää; isä on valo." Jos lapsi sanoo tuon todellisessa maailmassa, se on liikuttavaa ja vanhempi voi muistella sitä loppuikänsä. Jos tuon kirjoittaa runoksi, se on klisee tai muuten heikkoa, banaalia, mitä lie. Ja oikeassa maailmassa kapitalismi varmaan onkin tuhovoimainen ja monella tapaa ainakin kahlitsematta negatiivinen asia. Mutta taiteessa tai taiteilijan haastattelussa esittämänä kantana, se kyllä on klisee. 

Mutta ehkä kertoja ei tarkoita tätä. Hän ei halua pois kapitalismista. Vaan tästä koko kappaleen pohjana olevasta epämääräisestä tuskaisuudesta. Hän on hyväksynyt ostajien ja myyjien merkit, ja nyt toisen näkemättä luopuu niistä. Onko tuo toinen rakas, johon aluksi viitattiin? Miksi hävettää hänen silmissään näistä luopua? Koska sekin rakkaus on eräänlaista sontaa. Kertoja ei voi sanoa rakkaalleen, että nyt lähtee nämä merkhit vithuun, koska tajuaa ettei tämä tajuaisi. 

Vaikea teksti. Ehkä osittain liian epämääräinen, ajattelin välillä, mutta onko sittenkään. Ehdottomasti tämän suurin ansio ja muutenkin varsinainen pointti on kaikkialtapainostavan kaamean kevyen (villinraskaan) kaikki on väärin -tunnelman kuvaus

Yhteenveto: Maailma on saastainen, olen eksynyt ja tulehtunut. En edes tiedä mikä vialla, mutta kaikki. En voi huutaa, enkä saada muita ymmärtämään. Minun pitää vain... olla?