!Juonipaljastuksia!

Aivan loistava teos! Jos otan huomion teoksen aiheuttamat voimakkaat tunnereaktiot ja immersion, niin tämä nousee todella korkealle kaikkien lukemieni kirjojen listalla. Kuten teki myös Kristianin teinivuodet joskus melkein 15 vuotta sitten, kun sen luin. Englanninkielinen termi literary fiction, on siis tämä genre joka ei ole mielestään genre. Tämä kirja ei ollut varmaankaan tuota genreä. Mutta tämä vaikutti toisin kuin melkein mikään muu mitä luen. Siis tarkoitan näemmä: vaikutti tunnetasolla. Itkin kirjan aikana liikutuksesta lukuisia kertoja. Juhan rakkaus pieneen tyttäreensä ja muutkin tähän liittyvät asiat olivat todellakin ihon alle meneviä. 

Koen siis tunnetason vaikutuksen syvempänä kuin vaikkapa ajatusten tason vaikutuksen. Ehkä siksi, koska tunteisiini on niin vaikea vaikuttaa minkään taiteen kautta. Esimerkiksi Stand up ei naurata minua oikeastaan koskaan. Ainut poikkeus viimeisen 10 vuoden aikana Doug Stanhopen Beerhall Putsch -monologi. Tässä kirjassa varmaan yksi syy vaikutuksen vahvuuteen oli, että tämä sijoittui omaan äidinkulttuuriini ja isänmaahani.  

Ajattelin myös miten kamalaa olisi, jos tässä kirjassa kuvattu perhe särkyisi. Jos kirjan lopussa tulisi ero ja Juha muuttaisi jonnekin pois. Oikein pelkäsin tällaista juonenkäännettä. Juuri MIKÄÄN muu fiktiivinen teos ei ole lähiaikoina herättänyt tällaista tunnetta. Ennemminkin pidän loppuratkaisua ja henkilöiden kohtaloita täysin yhdentekevinä, oli ne kirjoitettu miten hyvin tahansa. 

Mielestäni en ole kulttuurisnobi sillä tavalla, että jaottelisin erikseen korkeakulttuurin ja muun. Kaikessa on hyvää, kaikki on ihmisistä ja kaikki olisi Maata tutkivien ksenoantropologien mielestä yhtä kiehtovaa. Mutta mikä helvetti tässä sitten on, että minun nyt näköjään kuitenkin täytyy tehdä tiliä sen kanssa, että pidin tästä vaikka tämä ei ole "oikeaa taidetta". Niinkö oikeasti uskon?! En oikeasti tiedä. 

Tämä osui ja upposi aivan loistavasti. Juoppiksen vitososa on lainassa koko maakuntani kaikista kirjastoista, joten sitä pitää vielä vähän odotella. 

Juonesta vähän. Juha Bergistä on tullut kesytetty käskytettävä avovaimonsa orja, tai ei nyt sentään. Mutta kuvio on se, että nainen pelastaa miehen ja sitten kertoo miten tämän pitää olla. Juha mm. soittelee puhelimella Sirpalle ja kysyy tältä mitä hän saa syödä ja juoda. Jossain vaiheessa esiin punoutuu Juhan ajatuskeloja, jossa häntä vituttaa tällainen "vankina" oleminen, tai alisteisessa suhteessa Sirpaan oleminen. Mutta tämä ei aktualisoidu riidaksi, eikä tätä kelaa myöskään varsinaisesti ratkaista. 

Nainen vaikuttaa tässä maailmankuvassa voimakkaammalta sukupuolelta. Jälleen tulee mieleen Camille Paglian lause: naiset syntyvät naisesta eikä se häiritse heitä mitenkään; miehet syntyvät naisesta eivätkä koskaan toivu siitä. Miesidentiteetti on hauras ja rakennetaan naisten kautta, tai naisia vastaankin jossain tapauksessa. Paglian mukaan homomies on luonut homoidentiteetin paetakseen naisten seksuaalista ja muutakin valtaa häneen. Toisaalta homoseksuaalisuus on yleisen ajattelun mukaan synnynnäistä. 

Kuulin ystävältäni hänen näkemästään dokumentista, jossa osoitettiin että homomiehet ovat jo hyvin pieninä lapsina olleet kiinnostuneet tyttöjen jutuista ja esim. puhuneet tyttömäisesti. Tämä dokumentti oli osaltaan muuttanut ystäväni käsitystä homouden lähteistä. Paglia ei ole homovastainen, koska on itsekin lesbo. Mutta Paglia kyllä puhuu "italialaisittain", eli sillä lailla että puhuja tietää olevansa 100% oikeassa ja kaikki muut väärässä. Paglia mm. esitti homoseksuaalisen avioliiton olevan täysin tuntematon ilmiö historiallisessa kontekstissa. Ja tämän nykyisen mielihalun valtion tunnustumaan samaa sukupuolta olevien liittoihin olevan täysin uniikki ja uusi ilmiö. Myöhemmin olen saanut selville, että näin ei ollut. Paglia oli väärässä. Ehkä hän on väärässä myös tuossa, että homoidentiteetti olisi miesten luoma pakotie naisista. 

Tässä kirjassa siis mies/Juha on holtiton ja kaoottinen ja eräällä tavalla lähes itsetuhoinen (kun vetää liikaa viinaa melkein 10 vuotta), mutta Sirpa on maadoitettu ja pysyvä, ja muovaa tästä kaaoksesta järjestystä eli uuden miehen. 

Mietin vielä muuten sitä, että jos homomiehet ovat jo lapsena tyttömäisiä, niin onko se ollut virheanalyysi ajatella heidän olevan "vain" homoja. Ehkä he ovatkin transsukupuolisia, eli poikia/miehiä, jotka haluaisivat olla tyttöjä/naisia ns. oikeasti. Siis leikkauksien ja hormonihoitojen verran oikeasti ainakin. 

Mutta toisaalta se estetiikka mikä heitä kiihottaa, on toinen mies. Ja he ovat tyytyväisiä. Mutta olisivatko tyytyväisempiä, jos korjaisivat sukupuolensa? Koska tätähän ei ollut tarjolla edes esimerkiksi 1980-luvulla, ei ainakaan nykyisessä laajuudessa. 1980-luvulla oli vaikeaa olla homo Suomessa. Onneksi nyt on helpompaa. Mutta siis, olisiko jotkut mieshomona elämänsä eläneistä itse asiassa ennemminkin hetero-trans-naisia? 

Joka tapauksessa, hienoa mielestäni jos mahdollisimman moni saattaa nykyään olla se mikä kokee olevansa. 

Kirjan juonesta vielä. Juha ja Sirpa muuttavat johonkin Helsingin seudun "Hirvensaloon", en muista mikä sen alueen nimi oli, taisi olla joku saari. Siellä on hieno iso omakotitalo. Sirpalla on rahaa, koska Sirpan äiti omistaa taksifirman, jota Sirpakin pyörittää. Kirjassa käsitellään nyt ensi kertaa "juoppohullun" Juhan elämänvaiheita ja syitä juopotteluun. Isä kuoli kun Juha nuori. Äidin kanssa meni välit. Äkkipikaisuus, ei harkintaa. Päätyminen kalliolaiseen yksiöön vuosikymmeneksi ja ylikin juomaan ja riehumaan. Oli sentään ystäviä ja naisia. Mutta ei koulutusta eikä pysyvää työtä. Eikä ahdistusta tahi masennusta omasta syrjäytyneisyydestään. Halpa heitto: idealisoitu Juha Vuorisen kuva itsestään? 

Tolkien keksi Hobittiin näkymättömyyssormuksen. Sitten myöhemmin loi siitä äärimmäisen valtasormuksen. Tämä aikaisempi hassunhauska näkymättömyysominaisuus piti silti jollain perustelulla säilyttää. Samalla logiikalla, ei Juha Vuorinen varmaan alkuperäistä Juoppista nettiin räiskytellessään ajatellut Vaippaihottumaa. Eikä Juha Bergin henkilöhistoriaa. Mutta myöhemmissä osissa se on pitänyt säilyttää. Mutta se on hieman epärealistinen. Sirpa ja Sirpan rahat Deus ex machina. Miten oikeasti Juha Bergin kaltainen olisi voinut nousta ja saada elämänsä reilaan? No mutta ei tämä realismia olekaan. 

Googlailin Juha Vuorista ja löysin haastattelun, jossa kertoi isänsä kuolleen nuorena. Kuten Juha Bergilläkin. 

Suomalaisia taiteilijoita joiden isä tai äiti kuollut näiden ollessa vasta hyvin nuori:
Miki Liukkonen
Kari Peitsamo
Sami Hynninen
Toni Wirtanen
Janne Saarikivi
PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti
Leena Krohn ("kuole ja tee lapsestasi taiteilija")
Kalle Päätalo (Isän mielisairaus kuin isän kuolema)
Juha Vuorinen

Juha Berg siirtyy siis asumaan Helsingin Hirvensaloon. On lapsi. On nainen. On töitä. Alkoholinkäyttö jäänyt. Terveellinen ruokavalio. Hänellä on kaikki hyvin. Keskiluokka on se mihin kannattaa pyrkiä. Verkosta luin erään keskustelijan kommentin kerran... että ihminen voi sitä paremmin mitä nopeammin hän hyväksyy oman keskiluokkaisuutensa. Jotkuthan luulevat vielä 40-vuotiaina olevansa kommunisteja, vaikka ovat keskiluokkaa. 

Sattumanvaraisia huomioita vielä. Olisin voinut jaksottaa tämän tekstin paremmin, mutta olen kuumeessa ja vetämättömässä olossa, enkä jaksa. 

Napanuoran leikkaaminen tuntuu isästä jonkin äidin ja tyttären yhteyden katkaisemisena - luultavasti omakohtaisesti koettu hieno huomio. 

Kirja ei kuitenkaan muutu tylsäksi tai jämähdä mitenkään, vaikka on sisällöltään luultavasti vakavahenkisen tähänastisista juoppiksista. Todella loistava ja kaunis juttu tosiaan tämä rappiolla olevan keskiluokkaistuminen ja onnen löytäminen. Niin siis synnytyslaitoksen kahviossa työskentelevä seksikäs nuori tyttö ja naapurin pariskunnan seksikäs nuori tyttö kuvaillaan tarkasti. Eli kirjoittaja on tajunnut ettei voi näitä aiheita unohtaakaan, vaikka perusaihe ja kehikko on vakavahenkisempi. Myös taksiasiakkaista saadaan edelleen värikästä matskua irti, seksiä, eritteitä ja kiehtovia persoonia. 

Todella kiva sitten nähdä, seuraavassa osassa tapahtuu. Vitososan ja tämän välillä on kuitenkin ollut 9 vuoden tauko. 

Hyvä Juha!