! Juonipaljastuksia ! 

Tekee joskus aina mieli haukkua lukemiani kirjoja ja niin nytkin. Minulla on joskus ehkä osittain musta-valkoinen ajattelu. Sysipaska tai enkelten tekemää.

Lyhyt kirja. Käsittelee kolmea kesää. Idea on tämä. On poika ja hänen kaverityttönsä Terhi ja Sanna. Ekana kesänä kaikki yhdessä liikkuvat ja kokevat. Tokana Terhi jättänyt porukan ja kolmantena Sanna joten poika on yksin.

Lapset ovat ehkä 11-13 -vuotiaita kirjan kestäessä. 

Ei tarpeeksi teräviä huomioita, ei tempaa mukaan. Liian mössömäistä. Tuntuu, että just sellanen mitä pitää kehua literary fictiona?! Että kun on tunnustanut väriä sen puolesta, niin sen pelin pelaajat sitten kehuvat oman heimonsa uutta tulokasta, tai näin.

Oli myös ajatus luokkayhteiskunnasta. Luin Riku Korhosen haukkuneen äärimmäisellä tavalla (mutta ehkä se oli vain kirjallisuutta) jonkin kirja-bloggarin, joka kritikoi Kahden ja yhden yön tarinoita -kirjan maailmankuvaa juuri tämän osalta, että kirjasta sai kuvan miten "linja-autojen eteläisen päätepysäkin" alueet Turussa olisivat joten ankeita faveloita. Blogistin mukaan siellä asuu ihan normaalia kunnon sakkia. Ja joidenkin suomalaisten kirjailijoiden taipumus ylikorostaa tätä lähiöiden kaameaa lannistavuutta ei resonoi mihinkään todelliseen todellisuuteen. 

No tässä oli vähän samaa, mutta itse asiassa aika vähän tuohon Korhosen kirjaan verrattuna. Tapahtumapaikkana oli jonkinlainen Mäntän tai vastaavan kaltainen pienehkö teollisuuspaikkakunta, ja kahden kerroksen väki siellä. 

Tästä puuttui lopullinen pointti ja punainen lanka. Liian haahuileva. Minua masentaa aina kirjat, joissa asioista kerrotaan ylenpalttisen alakuloisesti. Ei oikea elämä ole tällaista. Oikea elämä ei ole mitenkään sellaista mitä koskaan on kerrottu missään kirjassa. Viime vuoden lopulla luin Karamazovin veljekset. Sekin oli täysin epärealistinen hysteerisiä koko ajan mieltään muuttavia ärsyttäviä ihmisiä täynnä oleva sählinki. Hieno kirja toki. 

Todella hieno kansikuva tässä kyllä on. Aivan todella olen sitä mieltä.