!!! Juo-ni-pal-jas-tuk-si-a !!!

 

Vain hyvin harvoja asioita kaikesta käydystä koulutuksesta on jäänyt mieleen, vaikka kouluja käyty yli 20 vuotta. Yksi mikä jäi mieleen oli ala-asteen uskonnonopettajan kuvaus Kuolleista sieluista. Jäi mielenpohjalle pyörimään se kuolleiden sielujen idea, ja että joku niitä osteloopi.

En tykännyt. Harvinaista, että niin sanottu klassikkokirja ei yhtään toimi. Toinen esimerkki tästä oli minulle Don Quijote. 

Juoni on tällainen. Päähenkilö on tullut jonkinlaiseen maakunnan pääkaupunkiin. Kaupunkia ei nimetä, kuten Dostojevskikään ei Karamazovin veljeksissä nimeä paikkaa, jossa tilanne tapahtuu (vai nimesikö lopuksi jonkinlaiseksi Karjakaupungiksi, en ole varma). Kaupunkien nimeämättömyys venäläinen perinne, hoh hoi jaa ja po hui. 

Päähenkilö on erittäin taitava ihmisten kanssa. Saa kaikki pitämään itsestään. Nopeasti esitellään paikkakunnan merkkihenkilöt. Sitten seuraa pitkähkö jakso, jossa päähenkilö seilaa ympäröivällä maaseudulla ostamassa kuolleita sieluja. Eli ostamassa kuolleita miespuolisia talonpoikia, jotka edelleen ovat henkikirjaluettelossa. Tilanomistajan näkökulmasta nämä ikävä asia, koska heistä pitää edelleen maksaa veroja siihen asti kunnes väestölaskenta (tai jokin vastaava) päivittää tiedot ajan tasalle. 

Kuolleiden sielujen olemassaolo on osoitus venäläisen byrokratian hitaudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Amerikkalainen diplomaatti George F. Kennan ajatteli ensimmäisen maailmansodan syttymisen hyvin tärkeän alkusyyn olleen Venäjän keisarikunnan takapajuisuudessa. Tämän takia sotaa edeltäneisiin puolustusliittoasiakirjoihin oli ollut pakko kirjoittaa väistämätön täydellinen liikekannallepano konfliktin sattuessa. Venäjällä tieto kulki niin hitaasti, että diskreetimpi reaktio ei olisi ollut mahdollinen. Mutta jos olisi ollut, eivät Sarajevon laukaukset olisi väistämättä johtaneet Venäjän liikekannallepanoon ja sitä kautta siihen, että muidenkin oli pakko, ja sitä kautta sodan alkuun.

Tämä päähenkilö sitten seilaa siellä maaseudulla ja ostelee niitä kuolleita sieluja. Jotkut antavat ilmaiseksi, jotkut pyytävät hintaa. Nämä kohdatut eri henkilöhahmot eivät minusta olleet kovin kiinnostavia. 

Sitten päähenkilö tulee takaisin kaupunkiin. Hän on suosittu, hän on tärkeä. Mutta sitten juorut alkavat levitä, että ostanutkin kuolleita sieluja, ei eläviä, ja tämä epäilyttävää. Ja että yrittää kaapata kuvernöörin tyttären avioliittoon. Kaikkea muutakin ihmeellistä juorutaan. Ja hänen pitää lähteä pois, ja pääseekin kenenkään estämättä.

Sitten tässä vaiheessa kirjassa kerrotaan päähenkilön aiemmat vaiheet. Oma isä oli antanut tälle ohjeen rahan säästämisestä ja ylempien mielistelystä, että sillä pärjää. Ja tällä pärjättiin. Välihuomio, Suomessa ei olisi ollut juuri koskaan tällaista.

Oli nuorena helvetin nuuka ja askeettinen. Odotti ja odotti. Ei elänyt. Oppi kieltämään itseltään melkein kaiken. Tarkoitus joskus päästä mestoille, saada rahaa ja mukava elämä. Miksei kelvannut tavallinen? Koska se Venäjällä aina paskaa ja toisten alistettuna olemista? Miksei voinut olla hyvä ortodoksikristitty ja hyväksyä tämän ja silti tajuta olevansa tärkeä Jumalan lapsi? Koska pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Lopulta sai tullivirkalijapestin ja teki sitten yhteistyötä salakuljetusorganisaation kanssa. Mutta jostain syystä jäi tästä kiinni ja kaikki piti aloittaa uudelleen alusta. Tämän takia ostelemassa sieluja. Koska loppujen lopuksi niistä olisi kuitenkin saamassa rahaa jollain tavalla, jota en täysin tajunnut.

Gogolin idea oli tehdä tästä trilogia ja hän viittaakin tähän kirjan lopussa. Mutta eipä koskaan valmistunut. 

Minusta teoksessa on siis vain yksi hyvä idea, eli tämä byroraattinen bisarrius kuolleet sielut. Sitä ei kuitenkaan käsitellä kovinkaan kattavasti tahi kiehtovasti. Henkilöitä on monenlaisia, mutta heidän kuvauksensa ei kovin kuolematonta. 

Aika mitäänsanomaton tunnelma jäipi tästä.