Tässä mä oon, viihdytä mua. Päräytä mua kirjallas. Pistä siirtolohkareet pyörimään Petteri Kuningas, älä sepeleitä. 

Yks Parmenideen runo on kuulkaas Isojuttu. Tämä on kirjan olennaisin sisältö. Parmenides oli antiikin kreikkalainen. Länsimaisen logiikan ja rationalismin perustaja, näin kerrotaan. Mutta Kingsleyn mukaan hänen eräässä kuuluisassa runossaan on mystiikkaa ja muuta logiikan ja rationalismin vastaista runsain mitoin. Se on sinne piilotettu. Tai ei edes piilotettu. Ja runoa on väärinymmärretty vuosisatoja. Mutta nyt totuus paljastuu! Katso kuvat!

 

A.W. Yrjänälle tämä kirja ollut iso juttu. Mainitsi tämän vieraillessaan Ylen Kutsuvieras-ohjelmassa, josta sain päähäni tämän lukea. Kun CMX:n kysy-palsta oli vielä olemassa, sieltä löytyi useinkin hyvää luettavaa. A.W. tuntee hiukkasfysiikan ja evoluutiobiologian kyllä. Silti hän kokee, että tiede ei riitä. Tiede on saanut paljon aikaan ja on totta, on hyvää, on kaunista. Mutta tarvitaan mystiikka, esoteriaa, henkeä. Aivan sama mikä termi, mutta jotain tällaista aineen ulkopuolista. 

Niin tosiaan joskus löysin kysy-palstalta ja varmaan muualtakin hyvää paranormaalia ja sen sellaista käsittelevää kirjallisuutta ja yritin todella avartaa mieltäni ja lukea sitä hyvällä tahdolla. Siis uskomalla siihen, antamalla mahdollisuuden. Tavallisestihan se on niin, että ihminen lukee 100 kirjaa ja maailmankuva ja kaikki ajatukset pysyvät samana, sanoivat kirjat mitä tahansa. Ja mikä edes on kirja? Jonkun tai joidenkin ihmisten tekstimuodossa esittämiä ajatuksia. Miksi kirja muuttaisi kenenkään mieltä? Ei mieltä muuta aina mikään muukaan, eletty elämä, kokemukset, äärimmäiset kokemukset. Mutta kirjoissa olisi kuitenkin muutokseen voimaa ja potentiaalia. Sekin toki varmaan sitten jo huono asia, jos ajatukset muuttuvat kokonaisvaltaisesti jokaisen luetun kirjan myötä. Että jokainen kirja laittaa aina aivan uudelle taajuudelle.

Luin siis kirjoja ei-materialistisesta yliluonnollisesta todellisuudesta. Luin avoimin mielin. Tulin uskoon, kuulin ääniä, näin kiehtovia unia. Elämä tuntui luistavan ja rullaavan ihmeen tavalla. Sitten hiipui. En tiedä mistä siinä oli kyse. Ehkä sama efekti olisi saatu millä tahansa vanhan ravistelulla. A.W. kertoi tenhonneensa Kingsleyn kirjaa ääneen lukemalla vaimonsa ja jonkun ystävänsä muuntuneeseen tajunnantilaan. Kirjassa oli ollut tällaista voimaa... ehkä. Tai jossain oli jotain voimaa, uskoa ja/tai halua uskoa. 

Olen nyt kuitenkin ateisti ja materialisti. En usko jumaluuksiin, en usko kuolemanjälkeiseen elämään. En usko minkään materian ulkopuolisen olevan olemassa. Mutta olen siis joskus melko avomielisesti pohtinut asiaa. Ja olen sitä mieltä nyt ainakin, ettei tiede ole niin objektiivinen ja avoin kuin ideaali-itseymmärryksessään väittää olevansa. Tiedemaailma liikaa kavahtaa paranormaalin tutkimista. Monet pelkäävät tuloksia. Tosin, miksei tuloksia ole tullut, onhan yritetty. Näyttää siltä, että materialismi on voittava tulkinta. En tiedä sitten. Mutta esimerkiksi telepatia-tapauksissa osa on sellaisia, että niitä on hyvin vaikea selittää muuten kuin siten, että ilmiö on oikeasti olemassa. Myös ufo-tapauksissa on todella pitäviä kovia tapauksia, joita on hyvin vaikea selittää muuten kuin jonkinlaisella yliluonnollisella tavalla. Niin en todellakaan tiedä sitten. Toisaalta uskon (hieno sana tähän) alkuräjähdykseen ja näihin tutkimuslöydöksiin/tarinoihin/myytteihin atomien muodostomisesta ja tähtien synnystä. Niin miten tähän mahtuu Isojalka joka hakkaa kyrvännuppiaan monta viikkoa putkeen perheen keittiön ikkunaan? Miten tähän mahtuvat... no kaikenlaiset jutut. Eivät juuri mitenkään. Koska aluksi oli vain materiaa, miten siitä olisi tullut henki, miten siitä olisi tulleet yliluonnolliset olennot. Ehkä materialistinen monismi ei olekaan oikea tulkinta, vaan idealistinen monismi. Minuakaan ei ole, on vain kuvitelma minusta; Kaikki on henkeä ja ajatusta. 

 

A.W. Yrjänä ja CMX ollut iso juttu mulle. Kaikki CMX:n levyt ostettuna ja kovasti kuunneltuna. Nautin. En nyt analysoi tarkemmin miksi. Tosin minullahan on tämä vamma. En kuunnellessani musiikkia kuuntele sitä omana itsenäni todellisuudessa, vaan kuvittelen musiikin itseni tai kuvitteellisten sukulaisteni tekemäksi. Kuvittelen kuluttamani taiteen kuvitteellisen sukulaiseni luomukseksi. Saan siitä kunniaa ja hyvää oloa. Jos pakotan itseni kuuntelemaan musiikkia kuin se olisi aidosti sen artistin esittämä kuin se on, tämä aiheuttaa vain tyhjyyden tunteen. Enkä kestä sitä pitkään, en yhtä levyä alusta loppuun sortumatta. Vähän kuin ilta ilman alkoholia, vain omana itsenä. En ymmärrä miten siitä voisi nauttia. Tämä liittyy myös valtavaan haluun kontrolloida kaikkea. En suostu hyväksymään, että joku minusta irrallinen erillinen taho olisi tehnyt taidetta. Minulla on jatkuvia fantasioita siitä miten hallitsemme (minä ja sukulaiseni, eli oikeastaan minä) koko maailmaa taiteellamme. Olisimme estäneet Woken, tuhonneet Xi Jinpingin ja niin edelleen.

En ole elänyt todellisuudessa juurikaan, mutta pysäyttäkää lehdistö toki hetkeksi tähän, sillä mitä se todellisuus edes on. 

Omana itsenä oleminen todellisuudessa. Siinäpä tosiaan lause jossa valtava määrä kyseenalaisia isoja sanoja, jotka todella pitäisi määritellä ja niitä pohtia, ennen kuin niitä käyttää. 

Joka tapauksessa CMX:ää en ole juurikaan kuunnellut omana itsenäni, mutta olen kyllä kuunnellut sitä helvetin paljon. 

Kuolinsiivous kirjakaupassa. Kehitys kehittyy kynissäkin. 

Parmenides teki siis runon ja Kingsleyn mukaan se tulkittiin väärin kaikki nämä ikuiset vuodet. 

Kingsley löytää ketjun. Parmenideen sukuheimo tullut tietyltä alueelta Kreikasta Etelä-Italiaan ja olivat hyvin konservatiivisia tavoissaan. Siis tuoneet mukanaan perinteensä ja nämä perinteet ovat Kaukaa. Kingsley taisi suorastaan väittää Tiibet-Kreikka-yhteyden olleen olemassa. Tässä siis ollaan tällaisen salaseuraketjun äärellä. Miksi näin pitää olla? Eikö todellisuus riitä? Ai niin se todellisuus oli iso sana jota en saanut käyttää. 

Entä tää: Parmenides ei ollut moderni ihminen. Eli miten hyvin Kingsley on matkustanut 1800-luvun vaikean portin läpi muinais-Kreikkaan? Sinuhen yhden lauseen arvostelu: Suomalaista miestä ahistaa, mutta muinaisessa Egyptissä (täältä: https://www.cs.helsinki.fi/u/nikander/kirjavaliot/). Mika Waltari teki Egyptin materiaaliset puitteet oikein kirjaansa. Mutta henkiset puitteet olivatkin sitten suoraan 1940-luvulta. Itse asiassa yhtään todellista (taas näitä kiellettyjä sanoja) historiallista romaania tai elokuvaa tuskin edes tehty. Ne kertovat aina omasta ajastaan, tekijöistään. 

Tämä 1800-luvun läpi matkustaminen on vaikea vaikea rasti. Koska sen takana on esi-moderni aika, ja meidän modernin ajan ihmisten ja lasten on sitä vaikea oikeasti päähämme ladata ja ymmärtää. Ja tässä tekevät monet historiantutkijatkin väärin ja virheitä koko uransa ajan. No mutta ehkä Kingsley ei suuresti yritäkään ylipäätään ymmärtää Parmenidesta, vaan ainoastaan ruumiinavata hänen ajatteluaan. Mutta silti kysyn kyllä, että kulkiko Petteri Kuningas ahtaasta 1800-portista oikein. Koska ei ole kovin ihmeellistä (ehkä) muinais-Kreikan kontekstissa että rationalismin "isä" oli luolassamakaava mystikko, Iatromantis-samaani ja ties mitä. Se outous tähän tehdään ja saadaan nykyaikaisesta rationalismin ymmärryksestä. Olihan Newtonillakin kaikkea hämärää settiä, vaikka hän löysi mekanistista fyysistä todellisuutta maailmankaikkeudesta. Newtonilla oli sellaista settiä, että sen voisi nykyajan kontekstista nähdä olevan ristiriidassa hänen "puhtaan" fysiikkansa kanssa. 

 

Nykyään jos haluaa mystiikkaa ja esoteriaa, niin netti auki tai lainaa kirjastosta kirjat. Kaikkea on kaiken aikaa kaikille. Parmenideen maailma oli hyvin nurkkakuntainen, ahdas, pieni. Taivaat eivät olleet auki. Tai olivat, mutta eri taivaat ja eri tavalla auki. Taivas on hauki. No mutta siis eri maailma, eikös niin. Tehtiin enemmän tai toisaalta pienempikin tieto ja ammattitaito riitti merkkitekoihin. Thumos käskee ostamaan herkullisen patongin. Se on aamiainen. Ehkä tarkoitin tällä kaikella sitä, että Parmenideksen tietotaso oli niin heikko, että miksi hänen kirjoituksiaan pitäisi edes ottaa vakavasti? Eihän vakavasti oteta kaikkia vanhoja historiateoksiakaan, jos niiden lähdekritiikki ja yleinen objektiivisuus on nykystandardeilla huonolla tolalla. 

Teatraalinen sanaisa tyyli Kingsleyllä. Viihdyttäväkin kyllä. Mutta miten voi tehdä näin suuria väitteitä, että kaikki ovat unohtaneet Parmenideen. Vain minä tiedän totuuden. Yhden ainoan jantterin runosta löytyy Maailma, joopa joo. Se on vain tekstiä. 

Miksi pitää kirjan olla niin jahkaileva, pihtaava, monisanainen, liikasanainen. Kerro jo saatana! 

Kaikki on totta eikä todellisuutta ole. Maailmankaikkeus on oma pää. Jokainen on Jumala/Maailmankaikkeus Tietoisuudessaan. Materialistis-mekanistis-kapitalistinen ihmiskuva hyi hyi hyi! Hyi [potenssiin kolme]. Mutta miten tällainen ihmiskuva on edes mahdollista, jos se on "harhaa". Eihän tieteen maailmassa voi päättää uskoa toisin ja saada hiukkaskiihdyttimisestä uskonsa/harhansa/totuutensa mukaisia tuloksia. A.W. tosin tuntee hiukkaset kyllä. Silti sukeltaa Kuninkaaseenkin täpöllä. 

Sivulla 78. ollaan. Tähän mennessä ei vakuuta. Mutta nöyrry ja alistu Jumalalle/Rakkaudelle/Psykoterapialle. Ei se muuten toimi. Vituttaa ja ovat epäuskottavia Kingsleyn väitteet lähes kaikkien lähes totaalisesta sokeudesta. 

Sivu 122 y libro es finito, por favor, jätän kesken. Filosofiaan taas sorruin, vaikken sitä genrenä kestä. Wikipedia sitten kertookin oikein virallisesti ja tosi kunnolla mistä Kingsleyssä kysymys (https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Kingsley). Kingsley siis löytää mystiikan tradition Parmenideesta ja Empedokleesta. Tämä lännen ja lännen rationalismin ytimessä. Ytimessä siis ristiriitainen siemen. Kiinnostavaa toki. Mutta perusmystiikkaviesti = kaikki on yhtä ja samaa. Mikä Parmenideella oli erilaista ja uutta ja ihmeellistä. Toivoisiko Kingsley, että kaikki tulisivat tietoisiksi tämän kirjan löydöksestä ja annista. Ottaisivat sen omakseen, sydämeensä. Miten maailma sitten olisi erilainen? Eikö tätä kaikkea mitä Kingsley tarjoaa voi saada jotain muuta kautta? Onhan ruokaakin kaikkialla, monesta eri asiasta voi tulla kylläiseksi. Onko tämä Kingsleyn "ruoka" hänen omasta mielestään jotain erikois-ruokaa, jossa on jotain niin äärimmäistä ettei sitä ole missään muualla? Mitä jos koko viesti rationalismin hassuista (?) alkuvaiheista ei edes kiinnosta tai uppoa? Ei ole kummallista lukijasta. Ei tuota mitään reaktiota. Mitä sitten? En tiedä saatana. Myös on erikoista miten Kingsleyn vaikutusta filosofian tutkimukselle perustellaan Wikipedia-artikkelissa. Epäilyttävän oloisen laajasti ja monisanaisesti. Tulee mieleen suomalaisten tyypilliset väitteet, miten joku suomalainen on voimakkaasti vaikuttanut vaikkapa johonkin merkittävään ulkomaiseen yhtyeeseen. Se on minusta ja monesta muustakin suomalaisesta aina yhtä kiehtovaa. Että suomalaiset on oikeasti päässeet vaikuttamaan! Espanjalaiset, britit tai amerikkalaiset eivät pitäisi tuollaista kovin kummoisena. Heiltä myös löytyy todellisia vaikuttajia ja todellisia tekijöitä niin paljon, että ovat siihen tottuneet. Joka tapauksessa, Kingsleyn merkityksen todistelu Wikipediassa muistuttaa tätä suomalaisten toimintaa. Olen tyytyväinen, että nykyään kykenen jättämään myös kirjoja kesken. 

 

Yhteenveto. Järki ja logiikka ymmärretty väärin nykyään. Parmenides ymmärsi oikein, eikä ollut täysin rationaalinen. Pitää jotenkin löytää uudestaan vanha totuus. Ja sitten kaikki kirkastuu.