Joe Roganin podkästi on erittäin suosittu. En ole koskaan kuunnellut podkästejä Yle Areenan ulkopuolelta. En siis ole koskaan kuunnellut kaupallisia podkästejä.

Nyt kuuntelin jakson #2174, jossa vieraana Annie Jacobsen, #2180 jossa vieraana Jordan Peterson ja #1169 jossa vieraana Elon Musk.

No ensinnäkin, en usko, että Joe Rogan voisi koskaan ymmärtää mikä on PS-puolue, vaikka selittäisin sitä hänelle aivan juurta jaksaen. Hän ei ymmärtäisi monipuoluejärjestelmän perusolemusta tai ideaa. Hän on niin amerikkalainen ja siinä kulttuurissa kiinni. 

Minua hämmästytti Roganin sivistymättömyys. Hän elää tarinoiden ja visioiden maailmassa. Tämä varmaankin yleistä Amerikassa.

Stephen King on kansoittanut pienen Mainen osavaltion hirviöillä. Jos Suomessa olisi kauhukirjailija, ei hän voisi sijoittaa kymmenissä kirjoissaan kaikkia yliluonnollisia tapahtumia Itä-Savoon. Suomen tasavalta kylpee jatkuvat apollonisen valon loisteessa. Täällä ei ole tilaa hirviöille.

USA:ssa kaiken yläpuolella suuri tarina, hillitön usko, vittu pistetään menemään vaan.

Keskustellessaan Annie Jacobsenin kanssa Rogan heti aluksi mainitsi ettei ollut lukenut tämän kirjaa, jota podkästi käsitteli. Oudoksutti. Lue nyt se kirja, että voit siitä jutella.

Tässäkin keskustelussa Rogan oppi haastateltavaltaan ydinaseista ja oli ihan OMG, että onko tämä todella totta, tämäkö on maailma. Mutta sekin tuntui vain, että hän hetkellisesti omaksui ja uskoi uuden tarinan, ja kohta tulee taas seuraavan tarinan vuoro. Tässäkin siis se, että mennään messiin toisen ihmisen tarinaan ja hetken se on aivan totta. 

Yhtäkkiä Rogan heitti, että eikö Descartes keksinyt tieteen ja pyysi avustajaa tarkastamaan. Todella outo hetki. Ettei se tiedä. Että se yhtäkkiä heittää tuollaista ilmoille. 

Joe Rogan ei sovi suomalaiselle. Tai ei ainakaan minulle. 

Aina kun avaan Vuodatuksen, se väittää blogini näyttökertojen käyneen yli sadan kävijän piikissä muutama päivä aikaisemmin.

Aluksi uskoin tätä ja se tuntui kivalta. Nyt tajusin sen olevan huijausta. Tarkoitus on saada käyttäjä kirjoittamaan jotain uutta, koska lukijoita näyttäisi olevan.

Hyväksyn tämän huijauksen. Tämä palvelu on ilmainen. Siispä minulle saa tehdä mitä tahansa.

Kalle Haatasen radio-ohjelmassa 5.6.2024 oli vieraana maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. Keskusteltiin John Stuart Millin ajattelusta vapaus-käsitteeseen liittyen.

Tässä linkki ohjelmaan: https://areena.yle.fi/podcastit/1-70359541

Nyt vapaiden mielleyhtymien kautta kerron mitä ajatuksia ohjelma herätti.

Luin kerran antropologi Clifford Geertzin kirjaa. Tässä kirjassa Geertz sanoi, että ideologiat eivät koskaan ole vedenpitäviä tahi 24/7 kenenkään noudattamia, paitsi paperilla. Että ideologia on oikeastaan tunne, eikä oppi.

On kirja joo. Kirja kirjoitettu. Sivuja ja niiden sisällä oppirakennelma. Mitä sitten? Lukeeko sitä ns. kadunmies? Ei. Kuka sitä lukee? Porvari, ylemmän keskiluokan edustaja, korkeakoulutettu. Nämä niitä lukee, näin niin kuin keskimäärin.

Tämä Millin kirja on samanlainen ja sen käyttö on samanlaista. 

Mill hahmotteli vapautta. Oli kuitenkin aikansa lapsi. Oli ehkä ristiriitainen sisäisesti. Mutta jotkut tätä lukee ja tästä jotain saa. 

Teivo Teivaiselta olisin halunnut kysyä, että mikä on hänen poliittinen kantansa. Mitä puoluetta hän on äänestänyt vaaleissa viime vuosina. Myös olisin halunnut kysyä häneltä, kuinka paljon hänellä on rahaa. Kuinka paljon hän saa professorina palkkaa ja onko esimerkiksi sijoituksia.

Tätä jälkimmäistä olisin halunnut kysyä siksi, että Camille Paglia kerran satirisoi amerikkalaisten yliopistojen omasta mielestään pseudo-radikaaleja professoreja, että ne leikkii siellä marxisteja, vaikka eivät ole työväenluokkaa koskaan nähneetkään ja palkkansa on helvetin kova. Että helppo leikkiä näillä spekseillä. Entäs todellisuudessa?

Minulle tuli sellainen olo, että Teivo Teivainen oli vasemmistolainen ja tulkitsi ainakin joltain osin Millin juttuja siitä vinkkelistä. Tuli se ikävä fiba mikä aina siitä tulee, kun ihminen väittää kannattavansa jotain yleispätevää periaatetta, mutta kannattaa sitä sitten vaan kun se tukee häntä ja hänen aatettaan. Aika lievästi tuli tämä fiba, mutta tulipa kuitenkin. Jos Teivaisella on poliittinen kanta, ei siinä ole mitään pahaa, koska kaikilla on poliittiset kantansa ja kaikilla on omat asenteensa. Mutta olisin halunnut, että hän olisi sanonut tämän suoraan. Kertonut kantansa ja analysoinut miten se vaikuttaa hänen tulkintaansa Millistä ja muustakin.

Ja nämä raha-asiat olisin halunnut kuulla, koska se olisi antanut näkökulmaa siihen kuinka tosissaan jotkut hänen väitteensä voi ottaa. Jos ei ole koskaan kokenut köyhyyttä, on tosiaan helppo teoretisoida ja kuvitella miten asioiden pitäisi mennä. Eri asia on todellisuus.

Tämä kirjoitukseni oli tyhmä ja huono. Minä olen tyhmä ja huono. Kuuntelin Haataista imuroidessani vuokra-asuntoani. Ajattelin heti aluksi: nyt ei mennä tässä ohjelmassa syvyyteen; nyt ei kysytä tässä ohjelmassa niitä isoja kysymyksiä joita mielestäni pitäisi kysyä. Halusin vihata Teivaistakin. Ja syyn löysin. Haluan vihata kaikkia. Haluan tuhota kaikki. Minulla menisi paremmin, jos en ajattelisi jatkuvasti noin. Talo on nyt puhdas ja pyhä.

Lapsena katsoin Smurffit-animaatiosarjaa.

En tiedä miksi. Kai koska animaatiot miellettiin lasten sarjoiksi (ja niitä olivatkin sikäli kun mikään on), eikä niitä paljon ollut. Katsottiin mitä saatiin. Syötiin mitä saatiin. Pettua, savea, karkkeja. 

En tiedä miksi ja miten ja missä sarja oli tehty.

En tiedä mikä sarjan todellinen viesti oli. Tai todelliset viestit. 

On kylä pieniä sinisiä olentoja. Vain yksi heistä on nainen. 

Jos sama idea toteutettaisiin nykyisillä asenteilla, olisi tuo "vain yksi nainen" -idea luonteeltaan ja taustasyiltään aivan toisenlainen. 

Tuossa vanhassa sarjassa nainen oli vain tapa luoda epätyypillinen ja erikoinen hahmo. Tuolloin paljon enemmän kuin nykyään ajateltiin miehen olevan ihmisen perussapluuna.

Kuvasiko Smurffit-sarja pienten kansojen vaikeuksia säilyttää itsenäisyytensä?

Kuvasiko Smurffit-sarja ihmisten fantasiaa haluta muuttaa metsään pois sivistyksestä. 

Kuvasiko yhteisöllisyyden kaipuuta? 

Aivan sama ja en tiedä.

Mutta nyt kerron varsinaisen. 

Eräässä jaksossa smurffien vihollinen Velho sai lahjapaketin. En muista miksi. Ehkä koska smurffi-kylässä oli hetkellinen status quon häiriö siitä syystä, että joku heistä oli jeesus/buddha -seteissä ja ehdottanut rakkautta viholliselle.

Ja niin siinä jostain syystä kävi, että synkkään linnaansa sai velho paketin ja sen avasi. 

En muista mitä kaikkea paketissa oli, mutta siinä oli jonkinlainen lelu velhon kissalle. 

Kun kissa sai tämän lelun, se leikki sen kanssa iloisesti velhon linnan, kotinsa, lattioilla. Jahtasi sitä. Oli täynnä iloa.

Mutta velho lopetti tämän ilon ottamalla kissaltaan lelun pois. Kissa oli surullinen. Mutta ennen kaikkea minä olin surullinen.

Edelleen muistan tuon surun. 

Jotenkin se liittyi siihen, että kissa oli vain viaton eläin. Se sai lelun. Se ilostui. Sen ilo todisti että siinä oli hyvää. Sitten velho vie sen pois. 

Edelleen edelleen paha olo tuosta. Kiitos taiteilijoille. Teillä on suuri vaikutus. Överit ja vajarit on eri ihmisille erit.

Tässä mä oon, viihdytä mua. Päräytä mua kirjallas. Pistä siirtolohkareet pyörimään Petteri Kuningas, älä sepeleitä. 

Yks Parmenideen runo on kuulkaas Isojuttu. Tämä on kirjan olennaisin sisältö. Parmenides oli antiikin kreikkalainen. Länsimaisen logiikan ja rationalismin perustaja, näin kerrotaan. Mutta Kingsleyn mukaan hänen eräässä kuuluisassa runossaan on mystiikkaa ja muuta logiikan ja rationalismin vastaista runsain mitoin. Se on sinne piilotettu. Tai ei edes piilotettu. Ja runoa on väärinymmärretty vuosisatoja. Mutta nyt totuus paljastuu! Katso kuvat!

 

A.W. Yrjänälle tämä kirja ollut iso juttu. Mainitsi tämän vieraillessaan Ylen Kutsuvieras-ohjelmassa, josta sain päähäni tämän lukea. Kun CMX:n kysy-palsta oli vielä olemassa, sieltä löytyi useinkin hyvää luettavaa. A.W. tuntee hiukkasfysiikan ja evoluutiobiologian kyllä. Silti hän kokee, että tiede ei riitä. Tiede on saanut paljon aikaan ja on totta, on hyvää, on kaunista. Mutta tarvitaan mystiikka, esoteriaa, henkeä. Aivan sama mikä termi, mutta jotain tällaista aineen ulkopuolista. 

Niin tosiaan joskus löysin kysy-palstalta ja varmaan muualtakin hyvää paranormaalia ja sen sellaista käsittelevää kirjallisuutta ja yritin todella avartaa mieltäni ja lukea sitä hyvällä tahdolla. Siis uskomalla siihen, antamalla mahdollisuuden. Tavallisestihan se on niin, että ihminen lukee 100 kirjaa ja maailmankuva ja kaikki ajatukset pysyvät samana, sanoivat kirjat mitä tahansa. Ja mikä edes on kirja? Jonkun tai joidenkin ihmisten tekstimuodossa esittämiä ajatuksia. Miksi kirja muuttaisi kenenkään mieltä? Ei mieltä muuta aina mikään muukaan, eletty elämä, kokemukset, äärimmäiset kokemukset. Mutta kirjoissa olisi kuitenkin muutokseen voimaa ja potentiaalia. Sekin toki varmaan sitten jo huono asia, jos ajatukset muuttuvat kokonaisvaltaisesti jokaisen luetun kirjan myötä. Että jokainen kirja laittaa aina aivan uudelle taajuudelle.

Luin siis kirjoja ei-materialistisesta yliluonnollisesta todellisuudesta. Luin avoimin mielin. Tulin uskoon, kuulin ääniä, näin kiehtovia unia. Elämä tuntui luistavan ja rullaavan ihmeen tavalla. Sitten hiipui. En tiedä mistä siinä oli kyse. Ehkä sama efekti olisi saatu millä tahansa vanhan ravistelulla. A.W. kertoi tenhonneensa Kingsleyn kirjaa ääneen lukemalla vaimonsa ja jonkun ystävänsä muuntuneeseen tajunnantilaan. Kirjassa oli ollut tällaista voimaa... ehkä. Tai jossain oli jotain voimaa, uskoa ja/tai halua uskoa. 

Olen nyt kuitenkin ateisti ja materialisti. En usko jumaluuksiin, en usko kuolemanjälkeiseen elämään. En usko minkään materian ulkopuolisen olevan olemassa. Mutta olen siis joskus melko avomielisesti pohtinut asiaa. Ja olen sitä mieltä nyt ainakin, ettei tiede ole niin objektiivinen ja avoin kuin ideaali-itseymmärryksessään väittää olevansa. Tiedemaailma liikaa kavahtaa paranormaalin tutkimista. Monet pelkäävät tuloksia. Tosin, miksei tuloksia ole tullut, onhan yritetty. Näyttää siltä, että materialismi on voittava tulkinta. En tiedä sitten. Mutta esimerkiksi telepatia-tapauksissa osa on sellaisia, että niitä on hyvin vaikea selittää muuten kuin siten, että ilmiö on oikeasti olemassa. Myös ufo-tapauksissa on todella pitäviä kovia tapauksia, joita on hyvin vaikea selittää muuten kuin jonkinlaisella yliluonnollisella tavalla. Niin en todellakaan tiedä sitten. Toisaalta uskon (hieno sana tähän) alkuräjähdykseen ja näihin tutkimuslöydöksiin/tarinoihin/myytteihin atomien muodostomisesta ja tähtien synnystä. Niin miten tähän mahtuu Isojalka joka hakkaa kyrvännuppiaan monta viikkoa putkeen perheen keittiön ikkunaan? Miten tähän mahtuvat... no kaikenlaiset jutut. Eivät juuri mitenkään. Koska aluksi oli vain materiaa, miten siitä olisi tullut henki, miten siitä olisi tulleet yliluonnolliset olennot. Ehkä materialistinen monismi ei olekaan oikea tulkinta, vaan idealistinen monismi. Minuakaan ei ole, on vain kuvitelma minusta; Kaikki on henkeä ja ajatusta. 

 

A.W. Yrjänä ja CMX ollut iso juttu mulle. Kaikki CMX:n levyt ostettuna ja kovasti kuunneltuna. Nautin. En nyt analysoi tarkemmin miksi. Tosin minullahan on tämä vamma. En kuunnellessani musiikkia kuuntele sitä omana itsenäni todellisuudessa, vaan kuvittelen musiikin itseni tai kuvitteellisten sukulaisteni tekemäksi. Kuvittelen kuluttamani taiteen kuvitteellisen sukulaiseni luomukseksi. Saan siitä kunniaa ja hyvää oloa. Jos pakotan itseni kuuntelemaan musiikkia kuin se olisi aidosti sen artistin esittämä kuin se on, tämä aiheuttaa vain tyhjyyden tunteen. Enkä kestä sitä pitkään, en yhtä levyä alusta loppuun sortumatta. Vähän kuin ilta ilman alkoholia, vain omana itsenä. En ymmärrä miten siitä voisi nauttia. Tämä liittyy myös valtavaan haluun kontrolloida kaikkea. En suostu hyväksymään, että joku minusta irrallinen erillinen taho olisi tehnyt taidetta. Minulla on jatkuvia fantasioita siitä miten hallitsemme (minä ja sukulaiseni, eli oikeastaan minä) koko maailmaa taiteellamme. Olisimme estäneet Woken, tuhonneet Xi Jinpingin ja niin edelleen.

En ole elänyt todellisuudessa juurikaan, mutta pysäyttäkää lehdistö toki hetkeksi tähän, sillä mitä se todellisuus edes on. 

Omana itsenä oleminen todellisuudessa. Siinäpä tosiaan lause jossa valtava määrä kyseenalaisia isoja sanoja, jotka todella pitäisi määritellä ja niitä pohtia, ennen kuin niitä käyttää. 

Joka tapauksessa CMX:ää en ole juurikaan kuunnellut omana itsenäni, mutta olen kyllä kuunnellut sitä helvetin paljon. 

Kuolinsiivous kirjakaupassa. Kehitys kehittyy kynissäkin. 

Parmenides teki siis runon ja Kingsleyn mukaan se tulkittiin väärin kaikki nämä ikuiset vuodet. 

Kingsley löytää ketjun. Parmenideen sukuheimo tullut tietyltä alueelta Kreikasta Etelä-Italiaan ja olivat hyvin konservatiivisia tavoissaan. Siis tuoneet mukanaan perinteensä ja nämä perinteet ovat Kaukaa. Kingsley taisi suorastaan väittää Tiibet-Kreikka-yhteyden olleen olemassa. Tässä siis ollaan tällaisen salaseuraketjun äärellä. Miksi näin pitää olla? Eikö todellisuus riitä? Ai niin se todellisuus oli iso sana jota en saanut käyttää. 

Entä tää: Parmenides ei ollut moderni ihminen. Eli miten hyvin Kingsley on matkustanut 1800-luvun vaikean portin läpi muinais-Kreikkaan? Sinuhen yhden lauseen arvostelu: Suomalaista miestä ahistaa, mutta muinaisessa Egyptissä (täältä: https://www.cs.helsinki.fi/u/nikander/kirjavaliot/). Mika Waltari teki Egyptin materiaaliset puitteet oikein kirjaansa. Mutta henkiset puitteet olivatkin sitten suoraan 1940-luvulta. Itse asiassa yhtään todellista (taas näitä kiellettyjä sanoja) historiallista romaania tai elokuvaa tuskin edes tehty. Ne kertovat aina omasta ajastaan, tekijöistään. 

Tämä 1800-luvun läpi matkustaminen on vaikea vaikea rasti. Koska sen takana on esi-moderni aika, ja meidän modernin ajan ihmisten ja lasten on sitä vaikea oikeasti päähämme ladata ja ymmärtää. Ja tässä tekevät monet historiantutkijatkin väärin ja virheitä koko uransa ajan. No mutta ehkä Kingsley ei suuresti yritäkään ylipäätään ymmärtää Parmenidesta, vaan ainoastaan ruumiinavata hänen ajatteluaan. Mutta silti kysyn kyllä, että kulkiko Petteri Kuningas ahtaasta 1800-portista oikein. Koska ei ole kovin ihmeellistä (ehkä) muinais-Kreikan kontekstissa että rationalismin "isä" oli luolassamakaava mystikko, Iatromantis-samaani ja ties mitä. Se outous tähän tehdään ja saadaan nykyaikaisesta rationalismin ymmärryksestä. Olihan Newtonillakin kaikkea hämärää settiä, vaikka hän löysi mekanistista fyysistä todellisuutta maailmankaikkeudesta. Newtonilla oli sellaista settiä, että sen voisi nykyajan kontekstista nähdä olevan ristiriidassa hänen "puhtaan" fysiikkansa kanssa. 

 

Nykyään jos haluaa mystiikkaa ja esoteriaa, niin netti auki tai lainaa kirjastosta kirjat. Kaikkea on kaiken aikaa kaikille. Parmenideen maailma oli hyvin nurkkakuntainen, ahdas, pieni. Taivaat eivät olleet auki. Tai olivat, mutta eri taivaat ja eri tavalla auki. Taivas on hauki. No mutta siis eri maailma, eikös niin. Tehtiin enemmän tai toisaalta pienempikin tieto ja ammattitaito riitti merkkitekoihin. Thumos käskee ostamaan herkullisen patongin. Se on aamiainen. Ehkä tarkoitin tällä kaikella sitä, että Parmenideksen tietotaso oli niin heikko, että miksi hänen kirjoituksiaan pitäisi edes ottaa vakavasti? Eihän vakavasti oteta kaikkia vanhoja historiateoksiakaan, jos niiden lähdekritiikki ja yleinen objektiivisuus on nykystandardeilla huonolla tolalla. 

Teatraalinen sanaisa tyyli Kingsleyllä. Viihdyttäväkin kyllä. Mutta miten voi tehdä näin suuria väitteitä, että kaikki ovat unohtaneet Parmenideen. Vain minä tiedän totuuden. Yhden ainoan jantterin runosta löytyy Maailma, joopa joo. Se on vain tekstiä. 

Miksi pitää kirjan olla niin jahkaileva, pihtaava, monisanainen, liikasanainen. Kerro jo saatana! 

Kaikki on totta eikä todellisuutta ole. Maailmankaikkeus on oma pää. Jokainen on Jumala/Maailmankaikkeus Tietoisuudessaan. Materialistis-mekanistis-kapitalistinen ihmiskuva hyi hyi hyi! Hyi [potenssiin kolme]. Mutta miten tällainen ihmiskuva on edes mahdollista, jos se on "harhaa". Eihän tieteen maailmassa voi päättää uskoa toisin ja saada hiukkaskiihdyttimisestä uskonsa/harhansa/totuutensa mukaisia tuloksia. A.W. tosin tuntee hiukkaset kyllä. Silti sukeltaa Kuninkaaseenkin täpöllä. 

Sivulla 78. ollaan. Tähän mennessä ei vakuuta. Mutta nöyrry ja alistu Jumalalle/Rakkaudelle/Psykoterapialle. Ei se muuten toimi. Vituttaa ja ovat epäuskottavia Kingsleyn väitteet lähes kaikkien lähes totaalisesta sokeudesta. 

Sivu 122 y libro es finito, por favor, jätän kesken. Filosofiaan taas sorruin, vaikken sitä genrenä kestä. Wikipedia sitten kertookin oikein virallisesti ja tosi kunnolla mistä Kingsleyssä kysymys (https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Kingsley). Kingsley siis löytää mystiikan tradition Parmenideesta ja Empedokleesta. Tämä lännen ja lännen rationalismin ytimessä. Ytimessä siis ristiriitainen siemen. Kiinnostavaa toki. Mutta perusmystiikkaviesti = kaikki on yhtä ja samaa. Mikä Parmenideella oli erilaista ja uutta ja ihmeellistä. Toivoisiko Kingsley, että kaikki tulisivat tietoisiksi tämän kirjan löydöksestä ja annista. Ottaisivat sen omakseen, sydämeensä. Miten maailma sitten olisi erilainen? Eikö tätä kaikkea mitä Kingsley tarjoaa voi saada jotain muuta kautta? Onhan ruokaakin kaikkialla, monesta eri asiasta voi tulla kylläiseksi. Onko tämä Kingsleyn "ruoka" hänen omasta mielestään jotain erikois-ruokaa, jossa on jotain niin äärimmäistä ettei sitä ole missään muualla? Mitä jos koko viesti rationalismin hassuista (?) alkuvaiheista ei edes kiinnosta tai uppoa? Ei ole kummallista lukijasta. Ei tuota mitään reaktiota. Mitä sitten? En tiedä saatana. Myös on erikoista miten Kingsleyn vaikutusta filosofian tutkimukselle perustellaan Wikipedia-artikkelissa. Epäilyttävän oloisen laajasti ja monisanaisesti. Tulee mieleen suomalaisten tyypilliset väitteet, miten joku suomalainen on voimakkaasti vaikuttanut vaikkapa johonkin merkittävään ulkomaiseen yhtyeeseen. Se on minusta ja monesta muustakin suomalaisesta aina yhtä kiehtovaa. Että suomalaiset on oikeasti päässeet vaikuttamaan! Espanjalaiset, britit tai amerikkalaiset eivät pitäisi tuollaista kovin kummoisena. Heiltä myös löytyy todellisia vaikuttajia ja todellisia tekijöitä niin paljon, että ovat siihen tottuneet. Joka tapauksessa, Kingsleyn merkityksen todistelu Wikipediassa muistuttaa tätä suomalaisten toimintaa. Olen tyytyväinen, että nykyään kykenen jättämään myös kirjoja kesken. 

 

Yhteenveto. Järki ja logiikka ymmärretty väärin nykyään. Parmenides ymmärsi oikein, eikä ollut täysin rationaalinen. Pitää jotenkin löytää uudestaan vanha totuus. Ja sitten kaikki kirkastuu.