sunnuntai, 16. toukokuu 2021

Kirja: Leena Krohn - Mitä en koskaan oppinut

Oli kyllä pettymys kirjaksi. Uutisoinneissa oli nostettu esille Krohnin kommentit nykyiseen keskusteluilmapiiriin. Että kanselointi on surkeaa sananvapauden rajoitusta. Että pitääkö pedofiili olla, että voisi näytellä pedofiiliä, jos Simpsoneiden mustaa lääkäriä näytellytkin piti vaihtaa toiseksi. Myös Krohn oli käyttänyt jossain yhteydessä termiä "kvasi-liberaali suvaitsemattomuus" ajan hengestä. Lisäksi sanoi sananvapauden tilan olevan pahempi kuin 1970-luvulla. No tuohon viimeiseen en ainakaan usko, koska 1970-luvulla taistolaisia ja näitä tuki valtava Neuvostoliitto. Nykyisiä "mesoajia" ei tue mikään valtio tai suuri instanssi. He ovat vain yksi keskusteleva ryhmä yhteiskunnassa, ja ovat päässeet paljon näkyville, ja ehkä saavat sitten muutettuakin asioita haluaamansa suuntaan. 

Kirja oli sirpaleita ja raapaisun tasolle jätettyjä haja-ajatelmia. En tiedä miksi inhosinkin sitä niin paljon. Ehkä johtuu siitä, että luin juuri Hannu Raittilan essee-kokoelman Liikkumaton liikuttaja, ja siinä kielen taso ja aiheiden käsittely oli ihan 9½ tasoa. Krohn ei kirjoita yhtä hyvin eikä käsittele asioita yhtä kattavasti ja loogisesti. Tähän voidaan sanoa, että ehkä joku tästäkin tykkää. Varmasti niin.

Inhoan ranskalais-tyyliseksi nimeämääni vatulointia, jossa kirjoitetaan että toisaalta näin ja sitten toisaalta näin. Sellaista tässä oli paljon. 


Käsitellessään yliluonnollisia asioita Krohn mainitsee että "paranormaalit ilmiöt ovat siirtyneet viihdemaailmaan. Viihteen kautta paranormaali ja yliluonnollinen ignoroidaan ja tehdään vaarattomaksi". Jos jotain inhoan, niin tällaisia argumentteja. Siis KUKA oikein tässä Krohnin mukaan ignoroi? Joku salaliitto? Samanlaista kuulee kun puhutaan kulttuurimarxilaisuudesta, patriarkaatista ja vaikka uusliberalismista. Että tämä paha ei-pidetty taho voi onnistua missä vaan ja tehdä mitä vaan, ja ihmiset ovat voimattomia. Mitä Krohn tarkoittaa oikeasti? Että yhteiskunnan materialistinen henki on pakottanut paranormaalin viihteeseen, koska se ei halua hyväksyä sitä. En pysty edes kuvailemaan kuinka paljon tällainen tapa ajatella vituttaa minua. 

Ajatellaan vaikka Salaiset kansiot -tv-sarjaa. Siinäpä paranormaalia viihdettä. Kuitenkin sarjan luoja Chris Carter on aihepiiristä intoilija, ja nimenomaan pyrki sarjallaan tuomaan näitä ajatuksiaan yleisön tietoisuuteen. Varmaan Salaisia kansioita onkin sitten katsottu maailmassa enemmän kuin on Charles Fortia luettu. Niin eikö tämä sitten ole onnistuminen?

Joku voisi sanoa näin: kun pikkutyttö leikkii Frozen-elokuvan leluilla, hän on amerikkalaisen massaviihteen aivopesemä uhri. Mutta jos nyt muistan millaista oli olla lapsi, niin lasten maailmassa ihan arkipäiväisenkin kokemuksen maaginen voima vie mennessään. Ja ne Frozen-lelutkin voivat muuttua lähes eläviksi, elätyminen on täydellistä jne. Näin ollen lapsi ei ole uhri, koska lapsi oli vahvempi kuin nämä aivopesun yrittäjät (joita ei ehkä ollutkaan). 

Tämä sama argumentti lähiaikoina tuotu esiin kylmän sodan ideologisten lelujen kanssa: https://yle.fi/uutiset/3-11843891

Hyviä pointteja tulee Krohnilta kuitenkin siinä, että miksi sitten uskottavina pidetyt ihmiset ovat kautta aikojen nähneet niinkuin nykyään sanotaan "kummaa". Selittämättömiä lentäviä esineitä. Kryptozoologisia entiteettejä. Mistä ne ovat tulleet vai ovatko mistään. Huomasin nyt kun luin kyseisen kirjan kohdan uudelleen, että sehän olikin ihan asiaa. Olin vain näköjään päättänyt inhota ja haukkua kirjaa jostain syystä. 

Keijo Kaarisadekin kommentoi joskus tätä Valtioneuvoston kanslian opasta Informaatiovaikutukseen vastaaminen. Siinä sanotaan, että yksi esimerkki disinformaatiosta on satiiri ja parodia. Satiiri ja parodia määritellään tavallisesti harmittomiksi viihdyttämismuodoiksi. Mutta siis oppaan mukaan väärin käytettynä ovat disinformaatiota. Katsoin kaikki South Parkin kaudet männäsyksynä. Se on satiiria, mutta en kutsuisi sitä harmittomaksi. Parhaimmillaan todella kovia sivalluksia. Esimerkiksi Band in China -jakson jälkeen SP aidosti kiellettiin Kiinassa. Ja jos jokin Kiinassa halpoja esineitä valmistava länsimainen teknologiajätti haluaisi myös perustaa suoratoistopalvelun, on hyvin todennäköistä että sen pitäisi jättää SP ohjelmistosta pois, koska muuten Kiina-setä on hyvin hyvin vihainen.

Se mihin tässä kirjassa on käyty kiinni julkisuudessa, on Krohnin kommentit tästä trans/intersektionalismi/naisoletetut/cancel -henkisestä keskustelusta, jossa ihmisiä teilataan ja kanseloidaan ja niin edelleen. 

Olen itse miettinyt usein, miten essentialismi ja konstruktivismi esiintyvät molemmat trans-aktivismissa, vaikka ne mielestäni ovat ristiriitaisia käsitteitä. Eli toisaalta ajatellaan sukupuolen olevan sosiaalisesti konstruoitunutta, liukuvaa, portaatonta. Mutta toisaalta sitten trans-ihmisen identiteetti on lähes essentialistinen. Pyhä identiteetti. Vain trans-ihminen (tai muu vähemmistön edustaja) voi tietää miltä tuntuu olla hän. Vain trans-ihminen voi esittää trans-ihmistä (tästähän on jo esimerkkejä). 

Eli siis sosiaalisesti konstruoitu essentialismi. Sitä olen myös miettinyt, että miksi ihmisten pitää mennä sukupuolenkorjausleikkauksiin. Mitä he niistä saavat? Jos leikkauksissa jollain tasolla muovataan sukupuolielimiä ja koko kehoa ja sitten prosessiin liittyy myös hormonihoito, niin mitä tällä saavutetaan? Että ihminen kokee olevansa keholtaan enemmän sitä sukupuolta mitä koki mieleltään olevansa? Mutta koko prosessi tuntuu minusta jäävän aina puolitiehen, koska sellaista geenimanipulaatiotekniikkaa ei ole vielä saatavilla, joka veisi tämän loppuun asti. Toisaalta on varmaa, että tällainen tulee. Viimeistään 200 vuoden aikajänteellä. Mutta silloin tulee myös kyky muuttaa ihminen aivan toiseksi. Toiseksi lajiksi. Aivotoiminnan tasot ja tavat nähdä/kokea ja olla olemassa. Ne voidaan vetää niin toisiksi, ettei sellaista ole nähty edes DMT-injektioiden jälkeen. 

Miksi siis ihminen ei voi vain kuvitella olevansa eri sukupuolta ilman leikkausta? Miksi pitää olla näin materialisti? 

On todella kiehtovaa, että nyt 2020-luvulla länsimaissa on noussut voimakkaasti keskiöön tällainen sukupuolen problematisointi. En täysin ymmärrä mistä se kumpuaa. Osittain siitä, että nuoriso haluaa aina ärsyttää ja olla etulinjassa. Osittain aidosti yksiulotteisista sukupuolirooleista, jotka rajoittavat ihmisiä. Osittain siitä, että jonkun ihmisen sukupuoli on aidosti eri kuin hänen ruumiinsa. 

Mutta mietitäänpä vähän biologiaa. Seksuaalinen lisääntyminen on 2 miljardia vuotta vanha luonnon keksintö. Lisäksi kambrikaudesta eteenpäin 500 miljoonaa vuotta suurin osa kaikista paljain silmin nähtävistä eläimistä on jakaantunut naaraisiin ja uroksiin. Jotkut eläimet tosin voivat vaihtaa sukupuolta, kuten jotkut kalat. Sukupuolen määrittely on myös hankalaa. Joillain eliöillä uros ikäänkuin synnyttää, kuten merihevosilla. Melko järkeväksi ja kattavaksi tavaksi määrittelylle on havaittu sukupuolisolujen olemus. Liikkumattomat ja harvat solut ja suuri panostus sukusoluihin = naaras. Liikkuvat ja äärimmäisen lukuisat sukusolut ja sukusolujen "halpuus"/massa = uros. 

Nyt sitten ihan oikeasti tämä tilanne on ollut olemassa luonnossa silmillä nähtävienkin eläinten osalta puoli miljardia vuotta. Kuten sanoin, on kuitenkin eläimiä, jotka voivat vaihtaa sukupuolta, tai ovat itsessään kaksineuvoisia, kuten kastemadot, eli sisältävät molemmat sukupuolet. Lisäksi luonnossa varmastikin esiintyy poikkeamia samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Eli että uroksella onkin "väärät kromosomit" eikä tyypilliset uroksen kromosomit. Voidaan kuvitella tusinoittain mahdollisia poikkeaman tapoja, miten eläinyksilö jonkinlaisen lisääntymisvirheen takia ei omaa normaalien terveiden yksilöiden geenejä ja sukuelimiä. 

Nyt tässä vaiheessa voin sanoa, että tuntui pahalta käyttää tuollaisia termejä kuten "normaali terve yksilö", koska eläydyin siihen, että joku jollain tasolla tällaisten asioiden kanssa kipuileva ja ahdistuva ihminen kokisi sen loukkaavaksi. Olen vasemmisto-liberaali, kuten olen ennenkin maininnut. En sinänsä vastusta hyvinkin liukuvaa konstruktivistista käsitystä sukupuolesta, vaan asiaan liittyvää mesoamisen ja sekoboltsin keskustelun ilmapiiriä. 

No mutta siis. Puoli miljardia vuotta silmillä näkyviä naaraita ja uroksia. Kuka kyseenalaistaa muurahaisten sukupuolijärjestelmän? Kuka haluaa muuttaa sen 1950-luvun amerikkalaiseksi ydinperheeksi? Kuningatar pois, sienet kellarista pois kasvamasta, ei syödä omia lapsia ja näin päin pois. Eihän kukaan näitä kyseenalaistakaan. 

Ihmisen koko sukupuolijärjestelmä ja kaikki käytänteet kuitenkin on kyseenalaistettu. Mutta kuinka paljon sitä voidaan muuttaa? Voidaanko siitä tehdä muurahaispesän kaltainen? Ehkä joskus, mutta ei vielä. Mutta ei tätä kukaan ole ehdottanutkaan. Eli siis: huomioidaan että esitetyt asiat sijaitsevat tietyissä rajoissa. Ne eivät ole rajattomia, äärettömiä. Lähinnä ne kohdistuvat nyt tähän kaksisukupuoli-ajatuksen kyseenalaistamiseen. 

Vielä kerran... taustalla on 500 miljoonaa vuotta silmillä näkyviä kaksisukupuolisia eläimiä. Tämä on voimakas materialistinen fyysinen pohja sukupuolille. Sukupuolessa on hyvin selkeästi havaittavalla tavalla jotain perustavanlaatuista. Mutta tämä ei ole sellainen biologiaan vetoava argumentti, joka sitten vaatisi naisia/miehiä käyttäytymään tietyllä tavalla. Koska biologian "laki" niin vaatii. Sellainen argumentti on epälooginen. Jos ihminen voi käyttäytyä tietyllä tavalla, sellainen käyttäytyminen on siten mahdollista ja "luonnollista". Richard Dawkinsilla oli hyvä pointti siinä, että jos homo sapiens olisi täysin biologian orja, ei kukaan ihminen kykenisi käyttämään mitään ehkäisyä vaikka sitä olisi saatavilla. Koska luonnonvalinta ei koskaan milloinkaan voisi valita lisääntymiskyvyn heikentymää saatikka hedelmättömyyttä. 

Sanoisin siis, että ihmisen sukupuolilla on henkisiä eroja vaikkapa jossain taidoissa. Vaikkapa voisi olla niin, että miehet ovat matemaattisesti lahjakkaampia kuin naiset. Tämähän on merkittävä puheenaihe ollut. Että tytöt eivät valitse lukiossa matematiikkaa yhtä paljon kuin pojat, tytöt eivät mene luonnontieteellisille aloille. Sitten on esitetty syinä, että kyseessä on yhteiskunnan iskostamat piiloasenteet ja tällaiset asiat. Mutta sitten on sanottu myös, että on olemassa jonkinlainen pohjoismainen paradoksi. Että maailman tasa-arvoisimmissa maissa on kuitenkin voimakas työelämän segregaatio miesten ja naisten ammatteihin. Voimakkaampi kuin monissa macho-kulttuurin maissa. Sitten tämä on selitetty sillä, että tasa-arvoinen yhteiskunta itse asiassa juuri vapauttaa sukupuolet toimimaan itselleen tyypillisillä tavoilla. Ja siksi esimerkiksi Suomessa miehet valitsevat luonnontiede-aloja ja naiset hoiva-alaa. Ottaen huomioon taas tuon 500 miljoonaa vuotta, tämä on ihan mahdollista. Mutta ei tämä sitä tarkoita, että alettaisiin lällättämään, että naisetpa ei osaa matikkaa, turha edes yrittää. Ja on mielestäni aivan mahdollista, että naisten vähäisempään luonnontieteiden opiskeluun on syynä myös yhteiskunnan paine. Mielestäni siis jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin haluaa olla ja tehdä mitä kokee mielekkääksi. 

Mitä matematiikka edes on? Sitä on käytetty jumal-todisteena. Että miksi evoluution kautta syntynyt apina voisi hallita jotain tällaista. Miksi tällainen taito, matemaattinen taito on apinan aivoissa? Miten se liittyy metsästys-keräilyyn? Matematiikka on maailmankaikkeuden "kieli". Mutta ehkä se ei olekaan. Se vain tuntuu ja näyttää siltä. Mystiseltä, maagiselta. Ainoa todistettava tiede. Mutta mehän pidämme omaa olemistamme ja sen tapaa normaalina. Se mitä näemme, kuulemme, miten ylipäätään koemme kaiken. Mutta kuten tunnettua, emme näe juuri mitään sähkömagneettisesta spektristä. Matematiikan suhteen se saattaa olla samoin, se vaikuttaa täydelliseltä ja jumalan viestiltä. Mutta se on vain meidän harhamme. Ehkä matemaattinen taito liittyy jotenkin miessukupuolen metsästäjä-keräilijä-aikoina tarvitsemiin ruuanhankintataitoihin tai johonkin tällaiseen. Se voisi selittää miesten naisia suuremman matemaattisen osaamisen biologisen taustan. Sikäli kun tätä edes on. 

Krohnin kirjasta on ollut tosiaan pari juttua Ylellä. Myös on kirjoittanut Maaria Ylikangas Krohnin kanselointi-kritiikin tekopyhyydestä, koska Krohn on itse ollut kanseloimassa nk. kissantappovideota. Tässä linkki tähän kirjoitukseen: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/05/08/maaria-ylikankaan-kolumni-kirjailija-leena-krohn-vastustaa-cancel-kulttuuria

Kirjoittajan voimakkain argumentti ei osu maaliinsa. Kanselointi-termin käyttö Teemu Mäen videosta ja 30 vuoden takaisista asioista on anakronistista. Oliko Mannerheim homo? Voidaan argumentoida, että ei vaikka olisi ollutkin, koska homoseksuaalisuutta nykyisin tunnettuna sosiaalisena konstruktiona ei ollut olemassa Mannerheimin elinaikana. Nykyään tuomitaan vanhoja tv-sarjoja kuten Pulmusia ja Frendejä ja Gilmoren tyttöjä siltä pohjalta, että niiden edistyksellisyys ei täytä nykystandardeja. Kuitenkaan tätä paheksuntaa ei yleensä ole ulotettu 1800-luvun teoksiin. 

Mutta onhan se toisaalta totta, että Krohn on mm. kieltäytynyt osallistumasta keskusteluihin Teemu Mäen kanssa. Tässä kuitenkin vaikuttaisi olevan sellainen ero, että Krohn kritikoi elävän olennon rääkkäämistä ja tappamista taiteen nimissä. Kun taas nykyinen kanselointi yms. perustuu enemmän pelkkiin vääriin mielipiteisiin. 

No sitten kirjoittaja tekee sen virheen, että hän ei ole kohtelias eikä ymmärrä vastustajaansa oikein eikä hae häneltä hyvällä tahdolla tämän kaikkein vahvinta argumenttia ja vielä oikein ymmärrettynä. Sen sijaan hän kirjoittaa:

Huolipuheesta päätellen Rowling on länsimaiden kanseloiduin kirjailija. Hänen tuotantonsa on pyyhitty maailmasta ”call outtaamalla”, eli vaatimalla häntä julkisesti vastuuseen transvihamielisistä puheistaan. Hän on väittänyt, että jos transnaiset tai ketkä tahansa itsensä naisiksi tuntevat miehet pääsevät naisten vessoihin, tämä uhkaa naisten ja tyttöjen turvallisuutta. Lisäksi hän julkisesti tuki naista, joka sai potkut kirjoitettuaan, että transnaiset ovat korjanneet sukupuolensa päästäkseen naisten vessoihin ahdistelemaan muita saniteettitilan käyttäjiä.

Rowlingilla on paljon pokkaa ja voimaa ja mainetta. Se, että häntä ei kanseloitu ei ole merkki mistään. Olisi pitänyt keskittyä ns. pieniin ihmisiin kuten ilmeisesti SMP joskus teki.

Tavallisten ihmisten kanselointi ja pelon ilmapiiri joka ehkäisee ihmisiä sanomasta mielipiteitään...

Lisäksi pistän todella ison kysymysmerkin tuohon, että onko Rowlingin tukema nainen sanonut: "transnaiset ovat korjanneet sukupuolensa päästäkseen naisten vessoihin ahdistelemaan muita saniteettitilan käyttäjiä." Minä en pysty käyttämään nyt jotain 30-40 tuntia, että oikeasti perehtyisin aivan kunnolla koko Rowlingin tapaukseen. Olen lukenut twiitit, olen lukenut aiheesta käytyä keskustelua, olen lukenut tuon hänen 4000-sanaisen esseen (jota HS kutsui "passiivis-aggressiiviselta puolustautumiselta epäreiluksi koettua nettiaktivismia kohtaan"). 

Käsitykseni mukaan Rowling oli esimerkiksi kuullut ns. perinteisiltä lesboilta, eli cis-lesboilta, eli naisilta jotka ovat fyysisesti naisia ja kokevat olevansa naisia, että joutuvat taas nykyään pelkäämään. Että pitkän aikaa asiat olivat hyvin ja suvaitsevaisuus eneni. Mutta nyt he pelkäävät, ja se ketä he pelkäävät ovat trans-aktivistit. Eivät tietenkään kaikki, mutta on olemassa sekoboltsi trans-aktivistien vähemmistö, joka ei hyväksy sitä, jos cis-lesbo sanoo ettei pysty olemaan seksuaalisesti kiinnostunut trans-naisesta. Siis naisesta jonka sukupuoli on muuttunut/muutettu miehestä naiseksi. Cis-lesbo siis sanoo, että se mikä häntä eroottis-esteettisesti on aina toisissa naisissa viehättänyt, ei toteudu trans-naisissa. Tähän on isketty ja hyökätty, tähän mielipiteeseen, joidenkin trans-aktivistien taholta. Se on transfobiaa, totta kai! Transfobia, järkyttävän voimakas leimasana, jolla ei usein ole mitään todellista sisältöä. 

Koko tämä keskustelu "Onko Rowling transfobinen" on absurdi monelta osin. Koska termiä transfobinen ei siinä juuri koskaan määritellä. Eli äärimmäisen voimakas reaktio, voimakas tuomitseminen. Mutta loppujen lopuksi Rowling ei omannut kovin ihmisvihamielisiä mielipiteitä. Sen voi toki myöntää, että Rowling on transfobinen, jos sen sanan käyttöön riittää varmaan tuokin mitä kirjoitin yllä, että miksi essentialismi ja konstruktivismi voivat molemmat olla läsnä. Aivan varmasti löytyisi maailmasta ihminen jonka mielestä tuonkin osoittaminen ja sen pohdinta täyttää transfobia-käsitteen tuntomerkit. Ja sitten leimataan ja mesotaan taas. 

Koko tämä termi, transfobia. Suuri synti. Suuri pahuus. Mitä se oikeasti edes tarkoittaa? Jos kyseenalaistaa joitain aktivistien ajatuksia, on transfobinen. Ei tässä terminkäytössä ole mitään järkeä! Jos tuon leiman lyöminen auttaa ja sitten on voittanut argumentin, niin ajatelkaapa kotonanne noin. Mutta se on kuin lapsi ajattelisi, että voi leikkirahalla ostaa kaupasta tavaraa. 

Jotain fakin tsaitgaistia tässä on imuroitu aivolohkoon, ja siksi uskon että monikaan ei voisi myöntää trans-aktivistin olevan kiusaaja ja mulkku ihminen. Että olisi mahdollista, että transaktivisti omaa paljon valtaa ja on destruktiivinen totaalinen kusipää. Että ollaan jossain opiskeluryhmässä vaikka yliopistolla, ja trans-aktivisti hyökkää ja alistaa muita siinä ryhmässä ja pelottelee heidät olemaan hiljaa. En väitä että kaikki trans-aktivistit olisivat tällaisia, mutta sanon että tällaisia voi olla. Tiedättekö miksi? Koska trans-aktivistit ovat ihmisiä. Mutta tsaitgaistista daunloudaan usein sellaisen idiksen, että vähemmistöt ja heidän etujaan ajavat ovat ikään kuin pyhiä. Eivät voi tehdä mitään väärää. 

 

Ylikangas: Krohnista vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen uhkaa johtaa uuteen suvaitsemattomuuteen.

Aivan tökerö väite. Ihan oikeasti, uskooko tämän kirjoittaja itsekään, että tuo on mitä Krohn sanoi? Kirjoittajalta puuttuu sävyt ja ymmärrys, näkisin. Krohn sanoi väärin, ei ollut ideologia-hygienian mukainen, siksi häntä pitää nyt haukkua. Mutta sitä ei voi edes tehdä "oikein", koska argumentit ei riitä siihen. 

 

Krohn:

Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Se ei säily, jos mukaan astuu itsesensuuri.

Sananvapauteen vaikuttaa tällä hetkellä sosiaalinen paine, konformismi eli yksilön mukautuminen enemmistön mielipiteeseen, poliittinen korrektius sekä itsesensuuri. Jos eksyy kovin kauaksi mielipidekäytävän ulkopuolelle, siitä seuraa sosiaalisia sanktioita. Ja ne riittävät hiljentämään monet, koska tällaiset sanktiot heilauttavat ihmisen marginaaliin.

Tällä hetkellä äänessä ovat tahot, jotka julistavat intersektionaalista feminismiä ja cancel-kulttuuria, mutta jotka eivät halua sanoa mitään poliittisesta islamista, Leena Krohn ihmettelee.

Miksi feministit eivät suorasanaisesti tuomitse islamia ja maahanmuuttajien seksuaalirikoksia

Krohnin mielestä sananvapautta rajoitetaan nyt myös antamalla ihmisille potkuja töistä heidän puheidensa vuoksi.

Krohn kutsuu ilmiötä “kvasiliberaaliksi suvaitsemattomuudeksi”.

sunnuntai, 25. huhtikuu 2021

Kaksi kilttiä koiraa

Olkoon kolumnisti, joka kirjoittaa Ylen sivuille kolumnin veganismin puolesta. Hänen argumenttinsa ovat esimerkiksi tuotantoeläinten kärsimykset, lihansyönnin epäterveellisyys ja ilmastovaikutukset. 

Eläytykäämme nyt siihen millaista palautetta tällainen kolumni kerää sen alla olevaan keskusteluketjuun. 

Googlaa kiltti koira. Googlaa vihainen koira. Katso näitä kuvia. 

Olen varma, että keskusteluun osallistuu ihmisiä, jotka ajattelevat kirjoittajan olevan vihainen koira. Tällainen keskustelija yksinkertaistaa kirjoittajan. Ajattelee tästä mustavalkoisesti. Demonisoi tämän.

Hän voi esimerkiksi syyttää vegaania kulttuuri-marxilaiseksi. Tai kommunistiksi. Tai ideologiseksi pakkosyöttäjäksi. Tai ylipäätään päästä tekstistä tiloihin joihin sen kautta ei välttämättä ole loogista päästä. 

Mutta mitä jos kirjoittaja ennen tuohtumustaan ja suoranaista vihaansa ajattelisi veganismi-kolumnistin kaikkein onnellisinta ja turvallisinta lapsuusmuistoa. Tai sitä mikä on tämän suosikkijäätelö. Onko tämä kissa- vai koira-ihminen? Tämä inhimillistäisi kyseisen henkilön, ja demonisointi tulisi vaikeammaksi. 

Katso kuvaa kiltti koira. Tällainen se vegaani-kolumnisti on. 

Tällainen on myös demonisoiva kirjoittaja. Koska ei hänkään ole oikeasti vihainen koira. Hän vain tässä tilanteessa, tällä foorumilla, on nyt tällainen. Mutta ei hän ole tällainen 24/7. Hän on ehkä ajautunut tälle tielle, ehkä tälle matkalle lähtiessään ei tiennyt päätyvänsä tähän. Nyt ei osaa enää pois. Ehkä hän on nuori, nuoret ovat ehdottomia. Hän pelaa status-peliä tällä areenalla ja näillä säännöillä. Mutta tämä ei ole koko totuus hänestä, koska hänelläkin on kaikkein onnellisin ja turvallisin lapsuusmuisto ja suosikkielokuva. 

Kukaan ei ole 24/7 sama. Luin artikkelin suomalaisesta uusnatsi-johtajasta, joka kaiken aikaa kuitenkin oli seurustellut mustan naisen kanssa. Hänen aatteensa ulottui vain työaikaan? Schopenhauer on käsittääkseni malliesimerkki 1800-luvun saksalaisesta filosofista, joka kehittää Suuren Järjestelmän. Mutta S. ei ollut 24/7 schopenhauerilainen. Vain virka-aikana. Tai vain sellaisissa tilanteissa joissa sellainen ajattelu oli mahdollista. Marcus Aurelius harjoitti stoalaisuutta koko ikänsä. Hän kuitenkin havaitsi, ettei sen ideaalina oleva eräänlainen tunteettomuuden periaate auttanut häntä, kun hänen tyttärensä kuoli. Stoalaisuus ei siis toiminutkaan. Hän ei kuitenkaan hylännyt "aatetta", vaan jatkoi harjoituksia loppuun asti. 

Nykyään on paljon kohuja, jotka alkavat lähes tyhjästä. Asiasta, jonka ei uskoisi olevan millään tasolla "rikos". Viimeistään vuorokauden päästä puhutaan monen tarkoituksellisen ja miksei tarkoituksettomankin väärinymmärryksen ansiosta jo ihan jostain muusta. Sitten viimeistään viikon päästä homma laantuu. Mahdollisesti jossain vaiheessa tässä joku on pyytänyt anteeksi, että on loukannut. Tätä prosessia kutsutaan yhteiskunnalliseksi keskusteluksi. 

Ketä saattoi loukata se, että Sanna Ukkola piti intiaani-päähinettä päässään. Käytän tätä esimerkkinä, koska tapauksesta on jo niin paljon aikaa, että se on mahdollisesti jalostunut jo klassikoksi. Ukkola halusi päähineellä demonstroida sitä mikä on ongelma. Mutta jotkut keskustelijat (kiltit koirat, muistakaa) tilttasivat siitä ja näkivät Ukkolan teon itsessään kulttuurisena omimisena ja luultavasti jonkin asteisena rasismina. (Ja hui kamalaa, saattoi olla että se oli myös vallankäyttöä.) Sitten alkoi tämä yhteiskunnallinen keskustelu jossa väärinymmärrettiin ja mesottiin 1-2 viikkoa ja sitten se laantui. Ukkola ei tosin tainnut pyytää anteeksi, mutta hän jotenkin lähestyi yhtä hänen kimppuunsa verbaalisesti hyökänneen työpaikkaa. 

Tulee taas mieleen mitä Solženitsyn sanoi, että ideologian avulla voi tappaa miljoonia, mutta ilman ideologiaa vain kymmeniä (kuten Shakespearen näytelmissä siis tapahtuu). 

Ideologian avulla saatiin viha ja demonisointi Ukkolaa kohtaan. Mutta muistakaa, nämäkin demonisoijat ja väärinymmärtäjät olivat ja ovat oikeasti kilttejä koiria. He eivät oikeasti usko siihen mitä tekevät sillä lailla, että he uskoisivat siihen 24/7 ja sillä lailla että he uskoisivat siihen konkreettisessa elämässään. 

Tuomas Enbuske kirjoitti kerran kolumnissaan, että hänen liberaalit tuttavansa kertoivat tällaisen vitsin: mikä on ylhäältä valkoinen ja alhaalta musta? Yhteiskunta. Entä mikä on ylhäältä musta ja alhaalta valkoinen? Raiskaus. Nyt huom! Nämä ihmiset jotka kertoivat tämän vitsin ovat niitä samoja kilttejä koiria, jotka saattaisivat demonisoida ja mesota verkossa, jos joku sanoo väärän sanan. Jos joku tuomitsee julkisen rintaruokinnan iljettävänä. Mutta he eivät 24/7 ole sellaisia omassa elämässään. Siellä he kertovat mm. edellämainitun kaltaisia vitsejä. 

Tämä rintaruokintateilaus onkin kiehtova asia. Mitä jos matkustaisin aikakoneella vuoteen 1821 ja kertoisin eräälle siellä asuvalle Suomen suuriruhtinaskunnan talonpojalle seuraavan tarinan. 

"Kahdensadan vuoden päästä ihmiset pystyvät liikkumaan ilmassa lentävillä koneilla. Eräässä näistä koneista on matkustajana nainen, joka imettää lentävässä koneessa omaa lastaan. Lentävässä koneessa matkustaa myös mies, joka katsoo imetystä ja pitää sitä inhottavana. Sen lisäksi että meillä on lentäviä koneita, meillä on kaikilla omistuksessamme pellavakarstaimen muotoisia, mutta tätä pienempiä esineitä, joiden avulla voimme kirjoittaa toisillemme kaiken aikaa, vaikka maapallon toiselle puolelle. Tämä mies kirjoittaa laitteeseensa, että hänestä julkinen imetys on inhottavaa. Hyvin pian tämän jälkeen tätä miestä haukutaan ja kiusataan tämän mielipiteensä takia, ja oletettavasti tämän takia hän ikävä kyllä kuolee."

Viittaan tässä Teri Niitin kohtaloon. Miksi Teri Niitti tai kuka tahansa muu ei olisi saanut inhota julkista rintaruokintaa? Koska ideologisesti se voidaan nähdä patriarkaalisena ja niin edelleen. Siksi kiltit koirat purevat taas. 

Me emme tiedä mikä tämä some on. Ensimmäinen iphone tuli 2007. Meillä on ollut tämä some vasta alle 20 vuotta.  

Platonin ideaoppi. Hevosesta tulee auto. Ideatasolla sama asia. Arvokas mutta pakollinen väline, jonka huolto maksaa paljon rahaa. Ratsuväestä tulee helikopteriyksiköt. Samanlainen nopea liikkuvuus ja samanlainen äänipelote; ratsuväellä sen aiheuttama pieni maan tärinä ja helikoptereilla propellien säksätys. Mikä sitten on tämä ilmiö ja tilanne, jossa ihmiset huutoäänestävät somessa. Tuomitsevat ja teilaavat ihmisiä vääristä mielipiteistä. Ääritapauksissa kiusaavat hengiltä. Saavat aikaan pelon ilmapiiriä, jossa yritykset ja yliopistot ja sanomalehdet ja ties mitkä tahot pyytävät anteeksi, että omat osakkeet ei romahda. Minkä vanhan idean uusi muoto tämä on? Minusta se on jonkinlaisen lynkkausjoukon uusi muoto. Tai jonkinlaisen destruktiivisen rapakansa-kansanjoukon, joka ei ole oikeusvaltioperiaatteen tai minkään tällaisen kontrollissa. Se on vähän kuin muinaisten kreikkalaisten demokratia. Heille ilmeisesti negatiivinen sana, jossa idiootit kansalaiset meuhkaavat ja ovat demagogian uhreja.  

torstai, 8. huhtikuu 2021

Luonto on kehitysmaa

Luonto on ikävä ja surkea elinolosuhde kaikille eliöille. Eliöt saalistavat toisiaan. Aiheuttavat toisilleen kipua. Parasiitteja on kaikkialla. Jonkin arvion mukaan suurin osa eliöistä on parasiitteja. Nykyinen biologinen selitys kaksisukupuolijärjestelmän muotoutumiselle on juuri parasiitit. Kun geenit sekoittivat ja 50% tulee naaraalta ja 50% urokselta, niin parasiitit tippuvat ainakin jollain tasolla kärryiltä. 

Itse asiassa melkein kaikki eläimet ovat parasiitteja jos termiä käytetään laajasti. Varpuspöllö on parasiitti, joka parasitoi pikkulintuja. 

Luonnonmukaisuus ei mielestäni oli positiivinen sana ja käsite. Luonnonmukainen elämä ihmiselle tarkoittaisi tilaa, jossa ensimmäinen lapsi saadaan 15-vuotiaana, hampaat tippuu 20-vuotiaana ja 30-vuotiaana olet kuollut. Toisaalta ihmiset jotka elivät kivikaudelle eivät tienneet paremmasta. Ehkä he omasta mielestään elivät täyttä elämää.

Eläin saalistaa toisen eläimen ja syö tämän. Saa energiaa itselleen ja mahdollisesti poikasilleen. Jos saalistaja ei tekisi näin, se itse kuolisi nälkään, eikä se kykenisi lisääntymään. Sen on pakko saalistaa. Eikä se tee sitä pahuudesta. Se ei ole sadisti. Entä voidaanko sanoa, että saalistettu eläin ei olisi halunnut kuolla? Se ettei eläin halua kuolla tuntuisi jollain tasolla edellyttävän tietoisuutta. Mutta ainakin kaikki eläimet jotka ovat saalistamisen kohteena haluavat välttää saaliiksi joutumisen. Geeneihin ohjelmoitu halu elää. Ja minun mielestäni on väärin, että se elämä keskeytetään toisen eliön toimesta. Luonto on väärin. 

Luonnossa ei ole mitään kaunista eikä tasapainoista. Vain kärsimystä ja kuolemaa. Toisaalta tämä on ihmisen näkökulma. Ja vain minun. Mutta minä haluaisin muuttaa luontoa. Mielestäni eliölajit pitäisi geeniteknologian avulla muuttaa kaikki yhteyttäjiksi. Jos saalistavaan eläimeen asennetaan yhteytyskyky (vihreä ulkopinta) ja uudelleenohjelmoidaan se geenitasolla, niin sen ei enää tarvitse saalistaa. 

Ja kaikki eliöiden sisällä elävät parasiitit siirrettäisiin muihin hommiin siten, että mikään eliö ei enää ihmistermein hyväksikäyttäisi toista. 

Kun katsomme luontoa ja näemme kauneutta, niin näemmekö totuuden? Totuutta ei ole. Näemme luonnon tietyllä tavalla liittyen kulttuuriimme, historianjaksoon, omaan filosofiaamme, omaan fysiologiaamme. Minusta eliöt elävät luonnossa yhtä kaameissa oloissa kuin ihmiset kivikaudella. Tämän takia näkisin niin, että kun eliölaji kuolee sukupuuttoon se ei ole tragedia vaan lajia on kohdannut sukupuutto-onni. Koska silloinhan sen lajin kärsimykset ovat ikuisiksi ajoiksi päättyneet. 

maanantai, 5. huhtikuu 2021

Matti ja Teppo intersektionaalisuuden ytimessä

Autre temps, autres yeux
Toinen aika, toiset silmät

 

Oli vuosi 1551 ja ranskalainen kirjailija Francois Rabelais pelkäsi. Tai häntä ahdisti. No, jotain suuria ja kuluttavia tunteita tunsi kumminkin. Mieltä painoi päivänpolttava asia, johon ei voinut suhtautua neutraalisti koska siitä oli kiinni niin paljon: Trenton kirkolliskokous 1545-1563. Katsokaa googlesta mitä siellä päätettiin ja miksi.

Aina jokin raivostuttaa. Kaikkina aikoina jokin saa ihmiset huutamaan ja räyhäämään. 

Jari Sarasvuo radio-ohjelmassaan. Että loogiset väitteet eivät mene aina jakeluun. Ei se ole argumentin todellinen vahvuus, että se on loogis-rationaalinen, vaan että sillä saa seuraajia. Sillä saa statusta. Biologisesti täysin ymmärrettävä idea. Jos puhe/mielipide nostaa statusta tai tuo hyvän mielen se "uskotaan", se on totta. 

Carl Jungin kirjasta Symbolit - piilotajunnan kieli. Jos me tietoisessa mielessämme nimitämme jotakin "rationaaliseksi" tai "mielekkääksi" ja hyväksymme sen asioiden tyydyttäväksi "selitykseksi", se todennäköisesti johtuu siitä, että meidän tietoinen selityksemme on sopusoinnussa jonkin meidän piilotajuntamme esitietoisen sisältökonstellaation kanssa. 

Mieli voidaan saada näkemään mikä vain "totuutena", "hyvyytenä" ja "kauneutena"

Pyrrhon, antiikin skeptikko-filosofi sanoi: Kaikille argumenteille voidaan kuvitella yhtä hyvä vasta-argumentti. Eli kaikki on totta. Kaikki on mahdollista uskoa todeksi. 

Paul Feyerabend. itävaltalaislähtöinen tieteenfilosofi, myöhemmin Amerikassa. Lee Smolinin kirjassa Trouble with Physics kuvataan suurta ahdistusta, jota Smolin tunsi kun tajusi koko akateemisen esivallan olevan väärässä, eikä sitä voinut muuttaa. Se oli väärässä täten: fysiikka oli erotettu filosofiasta, näkijöitä (seers) ei ymmärretty eikä suosittu. Suosittiin tekijöitä/laskijoita (master craftsmen). Tyyppejä jotka osasivat laskea supersäie-fysiikkaa, mutta syvällistä ajattelua ei suosittu. Smolinin mukaan oltiin Kuhnin käsittein suorittamassa ja tekemässä normaalitiedettä, eikä tajuttu, että 1900-luvun alusta asti ja edelleen oltiinkin vallankumouksillisessa tilassa. 

Saisiko Einstein töitä nyky-yliopistosta, Smolin pohti. Ei, koska ei saanut melkein omana aikanaankaan. Mutta tieteenteko 1800-luvulla oli ollut osittain luovaa sekoilua. Rikkaiden harrastus. Amatöörien puuhastelua. Ei ollut kovinkaan nuukaa, omasiko muodollisen pätevyyden. Tee jos osaat ja haluat, ja kerro siitä sitten muillekin. Tämän perinnön häntä oli olemassa vielä 1900-luvun alussa, mutta nykyään jokseenkin täysin kuihtunut. Julkaise tai kuole (Publish or perish) -käytäntö tuhoaa luovuutta ja vapautta. Smolin kertoi matemaatikosta, joka meni päivätöihin (olisiko ollut sähköasentaja), mutta rakensi omakotitalon yliopiston lähelle. Mutta varsinainen työnsä oli matemaattiset asiat. Ja kun tämä valmistui, hän julkaisi sen, ja se hyväksyttiin. Mutta yliopistolla työsuhteessa ollen tämä ei olisi onnistunut. 

No Smolin oli nuori ja hänellä oli kriisi ja hän ajatteli vaihtaa uraa. Luki sitten Feyerabendin kirjan ja näki valon. Tapasi Feyerabendin ja tämä sanoi: Et voi koskaan muuttaa yliopistoa, mutta voit tehdä sen puitteissa mitä vaan, ja kukaan ei tule koskaan käyttämään energiaa vastustaakseen sinua. Eli  siis: ihme kyllä tilanne on se, että voit tehdä juuri sen mitä haluat, mutta et saa muutettua koko putiikkia niin, että se olisi yleinen laki. Ilmeisesti Feyerabend oli ollut näyttelijä ja myöhemmin opiskellut filosofiaa. Ja oli havainnut, että filosofian laitoksella voittaa väittelyt näyttelijäntaidoilla. Paikalla olevat filosofit julistivat hänet väittelyjen voittajaksi, vaikka hän oli oikeastaan huijannut esiintymistaidolla. Näyttelijä voi huijata filosofeja, tieteessä ei ole metodeja, tee mitä lystäät. Pyrrhon. 

Rabelais'lla oli siis suuri huoli Trenton kirkolliskokouksesta. Suuri huoli joka nyt meille täysin vailla emootiota. Pantagruelin neljännen kirjan kommenttiosioissa (laatinut Arto Kivimäki) kerrotaan myös kiehtovasta kiistasta Sorbonnen yliopistossa: Pierre Rameau (Petrus Ramus) js Pierre Galland (Petrus Galandius). Professori Rameau kritisoi rohkeasti aristotelista logiikkaa ja kehitti omaansa (ns. ramismi). Häntä vastaan kävi professori Galland, ja kiista oli 1550-luvulla kiivaimmillaan. Kummallakin oli arvovaltaisia kannattajia ja tukijoita. 

Ajatella, että on ollutkin 1550-luku, ja silloin oli tietynlaista ja tietynlaiset väännöt, aivan erit kuin 1560-luvulla sitten. Aristoteles vai ei, se oli suuren suuri kysymys. Tunteet, ryhmät/heimot, viha, onni, kaikki se on nyt poissa.

Paavi vai kuningas? Filioque? Protestantismi vs. katolisuus. Sosialismi vs. markkinatalous. Nintendo vai Sega. Lucasfilm vai Sierra. Tietynlaiset vaatteet vai tietynlaiset vaatteet. Vapaus vai tasa-arvo. Kissa vai fretti. Mitä vaan. Se on totta, se elähdyttää, inspiroi, antaa sisältöä, vie barrikadeille, tappaakin; ja sitten tulee uudet silmät.

Sitten vielä tällainen Arvid Järnefeltin teos Heräämiseni (1894). Kuinka voimakkaasti hän omaksuikaan suomalaisen nationalismin. Pienistä tunteen puroista kasvoi riistäytyvä koski. Se oli totta kuten kaikki harhat. 

Se oli juuri nyt [kun merkittävä nationalistinen puhuja puhui] jolloin minä ymmärsin, kuinka tuo vähäpätöinen sydämmen tunne, joka oli vaan lehahtanut esille äidinkielen soinnun tai jonkun kotoisen muistan kanssa, saattoi muuttua valtavaksi kaikki nieleväksi tunteeksi ja luoda minusta uuden ihmisen. 

Hänen kuumuutensa tarttui meihin. Me kaikki hänen kanssaan tahdoimme maailmalle todistaa, ettemme suomalaisina olleet missään suhteessa ala-arvoiset muiden rinnalla. Kuka uskalsi olla tunnustamatta meidän arvoamme! Kuka uskalsi ylenkatsoa sitä, mistä me ylpeilimme! Mutta jos uskalsi, niin me tahdoimme kukistaa, maan tasalle musertaa hänet, hävittää niin, ettei jää jälkeäkään!

Mikä vaan voi olla avain, mikä vaan voi olla suuri kaikennielevä aate. Ihmiset ovat tietoisuuteen nousseita apinoita. Maapallo ei ole maailmankaikkeuden keskus. Silti ihminen usein nostaa itsensä tällaisissa aateasioissa kaiken keskelle. Ajattelee, että kun ihmisyys nyt ratkaistaan, se ratkaisee koko olemassaolon. Kuin voitaisiin löytää origo ja pyhä maailmanpuu jostain. Alexis de Tocqueville esitti, että materialistinen maailmankuva voisi johtaa siihen että ihminen saisi vaatimattoman ja nöyrän käsityksen itsestään. Mutta sitten se näyttikin johtavan siihen, että ensin todistetaan ihmisen olevan eläin ja sitten sen jälkeen esiinnytään ylpeinä kuin olisi todistettu ihmisen olevankin jumala (Tocquevillen ajatus kirjasta Mitä mieltä Suomessa saa olla).

Minäkin olen aikani lapsi ja näin vain minuakin viedään. Koen voimakkaalla tunteella ja palolla tämän nykyisen... en tiedä miksi sitä pitäisi kutsua. Mikä on se yleistermi? Intersektionaalinen feminismi, cancel&woke, terf, kansallisteatteri, JYSK, Justin Trudeau blackface, Ukkolan päässä sulkapäähine, virallisessa tiedotteessa Saanasta ei saamenkielistä nimeä kun valoshow alkoi, someraivot, Teri Niitin ja "Risumiehen" kuolema, lynkkaus, some ei ole kuten oikeusvaltio, Ruisrock pyysi anteeksi tyttö- ja poikaoletettu -termejä koska niitä ei saa käyttää kuin jotkut, mikä tahansa asia voidaan nähdä sortona, kaikki ovat uhreja, Neuvostoliitto meni pois 1991, vihapuhe, homofobia, transfobia, J.K. Rowlingin syyttäminen, tiukkapipoisuus, huumorintajuttomuus, John Cleese 1984, sanamagia, puhtaiden mielipiteiden valvonta, internet-anteeksipyynnöt, mikä kaikki onkaan väkivaltaa, suomalainen Suomi, sakilaiset, heimosodat, Topeliuksen Maamme-kirjan monikulttuurisuus-ideaali, tataarit talvisodassa, antikvariaattien väheneminen, Suomi 50, Ritari Ässä, Tocqueville-efekti, hyvää vain kaikki haluavat. 

M.A. Numminen ilmeisesti keksi termin pysähtyneistö. Tarkoitus ärsyttää, muttei olla liian helposti alasammuttava. Vihaan voidaan aina vastata vihalla, mutta tähän ei voinut. Mikä termi yhtä hyvin kuvaisi tätä nykyistä kulttuuri-ilmapiiriä. Suvaitsevaistoa on yritetty, mutta ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Suvakki taas on liian vihamielinen. En minä ainakaan keksi. Leena Krohn kutsui yleisilmapiiriä kvasiliberaaliksi suvaitsemattomuudeksi. 

Minua raastaa ja riivaa tämä nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa silmille hyökyvä paketti. Koko tämä homma NYT, näillä silmillä. Koen tunteita, koen uhkaa, koen pelkoa mitä se tekee. Se tulee ja tappaa. Sananvapaus tuhoutuu! Erityisesti raivostuttaa näihin asioihin liittyvien kirjoitusten taso. Asioita ymmärretään tahallaan väärin. Teoreettisen kehyksen kautta saadaan valtava viha päälle asioista, joilla ei todella ole mitään väliä. Miten tuntuu siltä, että kirjoittajat eivät aina itsekään usko juttuihinsa, vaan tietävät kirjoittavansa ideologista liturgiaa (mitä tämä sitten on?).

Mutta vuonna 2489 tästä vuodesta on yhtä kauan kuin Rabelais'n kuolemasta, joka kuoli Trenton kirkolliskokousta peläten. Missä me olemme silloin? Mitkä silmät ovat silloin auki ja mikä koski kuohuu.

Herakleitos: Lasten lelujen kaltaisia ovat ihmisten mielipiteet. 

Se on ikivanha, se on uus, siltä yksikään ei kylmäks jää, silloin elämä on vasta elämää. 

Tämän kirjoituksen IDEA oli päätyä siihen, että nykyiset räyhäkiukkumesoajat (huono termi) ovat vain tuttu asia auringon alla. Ja hyväksyn heidät tässä kuvatussa historiallisessa kontekstissa. Kaikki hyvin. Mutta sekään ei ole totta, koska tämä on vain tekstiä. Ei se vaikuta todellisuudessa/todellisuuteen. Jos tekstissä on jonkinlainen draaman kaari, niin sillä pelataan vain tiettyä peliä tietyin säännöin. 

Ei taidekaan vaikuta mihinkään ja on loppujen lopuksi yhdentekevää. On hyvä kirja, hyvät ideat, hyvää kieltä. Kutsutaan monen suusta sukupolviromaaniksi. Mutta ei sitä kaikki lue. Niille jotka eivät lue, ei ole tätä sukupolviromaania, ei tätä jumalanpalvelusta. Romaani tekee elämän hetkistä tarinan ja merkityksen, mutta onko oikeasti mitään merkitystä? Taide alunperin jumalista, nyt sitten parisataa vuotta taide onkin ihmisistä. Mutta säilyttänyt sen ytimen, että haluaa luoda maailmanpuun jonka ympäri kaikki pyörii. Samalla tavalla kuin hyvinvointivaltiomme on sisällyttänyt itseensä luterilaisuuden ytimen maallistuneena (tai näin väitetään jossain kirjoissa). Taide onkin siis ytimeltään pyhää, ja pyrkii kuten kaikki pyhät tarinat merkityksellistämään maailman jossa olemme. Että on merkitys, ei vain merkityksettömiä hetkiä ilman tarinaa tuhansittain peräkkäin ja sitten kuolema. Mutta silti, miten mikään kirjoitus vaikuttaa todellisessa maailmassa ja pysyvästi ihmisten ajatuksiin ja tekoihin? Lukijan saati kirjoittajan. Totta puhuakseni minunkin pyrkimykseni tällä on loukata näitä mesoajia ja itsekin olen mesoaja. Jos motiivina on viha, niin motiivi ei ole kovin korkea.

tiistai, 30. maaliskuu 2021

Ahdistus on musta timantti

Ahdistus on musta timantti. Se ei koskaan naarmuunnu, himmene tai muutu takaisin hiileksi. Se on aina puhdas, tuore, uudelleensyntynyt, ylösnoussut, jumala. Kaikki muu tuntuu aina ja ikuisesti olevan vain hetkellistä. Kaikki ajatukset, kaikki itsen parannusyritykset ajatusten kautta, kaikki vaikeasti luodut ja noudetut aarteet hajoavat ja vaipuvat ja menettävät auransa. Kaikki virtaa ja ehkä siis buddhalaiset ovat oikeassa, kun he sanovat, että pitää keskittyä kohta poisvajoavaan hetkeen, koska siihen keskittyessä se on ikuinen. Mutta en tätä osaa. Kaikki hajoaa, mikään ei pysy, kaikki keskustelut ovat turhia, kaikki luetut kirjat ovat turhia, kaikki oman itsen parantaminen on turhaa. 

Mutta ahdistuksen musta timantti ei koskaan menetä ainutkertaista, aina uudistuvaa voimaansa. Kipuun ei koskaan totu. Se on aina yhtä paha kuin viime kerrallakin. Eikä se koskaan mene pois, vaan palaa aina uudelleen. 

Onko musta timantti Jeesus? 

Ainakin sillä on samanlaisia ominaisuuksia. 

Tapasin kerran verkossa kristityn, joka sanoi, että ahdistukseni on mysteeri, koska kaikilla ihmisillä pitää olla mysteeri. Hänelle se on Jeesus, minulle angsti. 

Onko tämä todellakin mahdollista? Onko länsimainen kulttuuri niin Jeesuksen kyllästämää näennäisestä maallistumisesta huolimatta, että ellei Jeesus, niin jokin muu mysteeri? Jeesus on konstruktiivinen, ahdistus on desktruktiivinen. Miksi ahdistus ei voisi olla konstruktiivista? Koska ahdistus on määritelmällisesti inhottava tunne. Mutta jos tämä mikä ilmentyy minulle ahdistuksen mysteerinä, mustana timanttina, on vain yksi mahdollinen tulkinta ja manifestaatio jonkinlaisesta arkkitason mysteeristä, niin olisinko siis voinut valita toisin? En koe että tämä on ollut valinta. Mikä olisi konstruktiivinen mysteeri ilman Jeesusta? 

Ahdistus on Jeesus mutta Jeesus ei ole ahdistus. Koska Jeesus on jotain muuta. Ehkä toivoa, merkityksellisyyttä. 

Esseisti Antti Nylénin mukaan Robocop ja E.T. ovat Jeesuksia. Ainakin siinä mielessä, että molemmat ovat täysin uniikkeja yksilöitä samalla tavalla kuin Jeesus oli erilainen kuin kukaan muu. Kaikki muut ovat ihmisestä, Jeesus on ihmisestä ja Jumalasta. Mutta jos on aidosti mahdollista, että Robocop on Jeesus, niin missä sen raja kulkee, mitkä kaikki objektit voivat salassa olla Jeesuksia. Jos Robocop voi olla Jeesus, voiko banaani olla Jeesus? Tällaista kysymystä ei olisi voinut esittää keskiajalla. 

Banaani eroaa Robocopista ainakin siten, että Robocop on käsikirjoitettu, elokuvattu taideluomus. Banaani keittiössä ei ole taiteeksi määritelty objekti. Jos banaania käytettäisiin osana taideteosta, tai jos harjoitettaisiin taideteoriaa, jossa kaikki mahdollinen yritetään nähdä taiteena, niin banaanin mahdollisuus olla Jeesus kasvaisi. 

Suomeen on perustettu uuspakanallinen uskonto, joka palvoo karhua. Uskonnon perustaja erikseen mainitsee, että hän ei halua tukea äärikansallismielisiä tahoja. Hän sanoo kannattavansa sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa. Onko tämä missään tekemisissä millään tasolla esikristillisen pakanuuden sisältöjen kanssa. Onko karhukin Jeesus?

Fanitin joskus Rooman keisari Julianus Luopiota (361-363), koska hän hetkellisesti palautti Roomaan vanhat esikristilliset jumalat ja heitteli kapuloita kristinuskon rattaisiin. Toisaalta en tiennyt hänestä paljon mitään. Mutta sitten taas toisaalta, oletan että monetkin suuret taideteokset erinäisistä tapahtumista ja merkkihenkilöistä on luotu nykynäkökulmasta wikipedia-artikkelin tasoisin tiedoin. Koska mitä ja kuinka paljon sinun pitää tietää jostain henkilöstä/filosofiasta/tapahtumasta, että voit millään tavoin käyttää sitä oman itsesi rakennuspuuna? Jos vaatimukset laitetaan tarpeeksi korkealla, et voi koskaan käyttää mitään. Joka tapauksessa, luin myöhemmin David Bentley Hartin kirjan Ateismin harhat. Hart sanoo, ettei Luopio itse asiassa voinut vastustaa kristinuskoa, koska se oli jo niin läpäissyt kaiken ajattelun. Kaikki Luopion teot olivat itse asiassa kristillisiä tekoja, ja muinaisten jumalien palautusyritys oli lopulta sisällöltään kristillinen. Vastarinta oli tullut mahdottomaksi, mutta Luopio ei sitä nähnyt. 

Entäpä sitten Black Mirror -sarjaelokuvan jakso, jossa esitetään dystopia maailmasta, joka on muuttunut suureksi Idols-kisaksi. Jollet ole kilpailija, olet kuntopyörän polkija. He tuottavat kaiken maailman sähkön ja katsovat polkiessaan edessään olevasta monitorista kisailua, jonka palkinto on päästä pois kuntopyörän päältä. Tulla joksikin. Mutta eräs mies on päättänyt tuhota ja murtaa järjestelmän. Hän kerää tuhansia pisteitä polkemalla pyörää. Hän pääsee televisioon. Mutta hänellä on mukana itsetehty veitsi, ja kun hänen esiintymisvuoronsa tulee hän uhkaa tuomareita veitsellä ja pitää puheen koko järjestelmää vastaan. Mutta järjestelmä ei sinänsä tuhoudu eikä järjestelmä poista häntä näyttämöltä väkivallan avulla. Tuomari sanoo, että puheenvuoro on koskettavinta, jota hän on koskaan nähnyt. Kapina sulautetaan järjestelmään. Vallankumouksellisesta tulee muiden polkupyöränpolkijoiden ohjelmavirtaa pieninä 15 sekunnin mainoksina, jossa hän uhkaa tuhota koko systeemin. Mutta oikeasti hän on päässyt pois pyörän selästä, ja näiden mainosten tekeminen on hänen työnsä, jolla hän lunastaa yläluokkaisen elämänsä. Järjestelmä nielee kaiken, todellisuutta ei ole järjestelmän ulkopuolella. 

Onko Jeesus tällainen järjestelmä? Mitä todellisia todisteita on sille, että kaikki on Jeesusta? Jos en oikeasti usko Jeesuksen olleen olemassa, eli siis uskon että kristinusko on ihmisten keksintöä vailla tällaista todellisuuspohjaa, niin silloin Jeesus on kulttuurinen artefakti, vahva ehkä mutta ei tuhoutumaton. En siis ole varma, onko kaikki Jeesusta, kuten en ole varma yhtään mistään. Mitä tahansa voi väittää. Ja eri elämänvaiheissa ja eri lukeneisuuden asteissa ihmiset väittävät eri asioita. Ihminen on erilainen 40-vuotiaana kuin 30-vuotiaana. Ja niin edelleen. Mistään ei voi olla varma.