Uskon että maailmankaikkeutta itseään voi palvoa jumalana. Jolloin se olisi kai vähän niinkuin Spinozan jumala? Eli että on vain yksi substanssi joka on materia/energia. Tämä on siis filosofista monismia. Kristinusko on filosofista dualismia jossa on aine ja henki. Ja aine on hengelle alisteista. Kristinuskossa on esiintynyt ruumiillisen ruumiin ja elämän vihaa. Ajatusta että tämä maailma on vain saastaa ja todellinen maailma on taivaassa. Sinänsä tässä ajatuksessa on hyviä hedelmiä kuten nöyryys ja asioiden hyväksyminen, toisaalta negatiivista tuo että ylipäätään tätä elämää pitää pitää alhaisena.

Mutta siis ihminen voisi myös pyrkiä palvomaan Ainetta pyhänä. Aine/energia on pyhä substanssi ja pyhä ykseys. Ihmiset ovat jatkuvasti väistämättä osa tätä ykseyttä. Koska atomit joista muodostumme ovat samoja kuin kaikki muut atomit. Jos painan puun lehden otsaani vasten voi ajatella että lehti loppuu jossain kohdassa ja kehoni alkaa. Toisaalta näin ei ole, ei ole rajaa, ei ole muotoja, on vain ykseys. Minä olen maailmankaikkeus, minä olen kaikki atomit, minä olen jumala. Newtonin fysiikan mukaan joka ainut atomi maailmankaikkeudessa on yhteydessä jokaiseen toiseen atomiin. Näin ollen yksi atomi vaikka vasemmassa korvassani on painovoiman kautta yhteydessä jonkin kaukaisen galaksin planeetalla sijaitsevan kiven yhteen atomiin. Ja kaikki atomit ovat yhteydessä kaikkiin atomeihin painovoiman kautta, vaikkakin tietenkin yhden korvassani olevan atomin vaikutus kaukaiseen yksittäiseen atomiin on häviävän pieni. On siis valtava yhteys ja ykseys joka on Totta. Se mikä tästä tekee mielestäni hienoa on juurikin se että se on totta, se ei siis vaadi uskoa. Minä olen maailmakaikkeus ja atomini ovat samoja atomeja kuin maaperässä. Olen sukua auringolle.
 
Mutta kuinka paljon läheisempää sukua olenkin sitten tälle lehdelle joka on toinen elollinen olento. Tysonin Cosmoksesta opin että vain hyvin harvat geenikirjainrykelmät ovat yhteisiä eläimille ja kasveille. Mutta jotkin perusaineenvaihduntaan liittyvät ovat, koska nämä olivat olemassa yhteisellä esivanhemmallamme (sitruunahappokierto tai jokin?). Se on pyhä meissä oleva side puihin ja ruohoihin jne. Sitten muutenkin, ihminen on ihminen eli erittäin vajavainen. Miksi ihmiset näkevät enemmän vihreän värin sävyjä kuin esim. punaisen sävyjä, punainen on räikeä hermostuttava väri. Ihmiset näkevät hyvin vihreän sävyt koska ovat kehittyneet metsässä. Historia on meissä ja sen historian kautta olemme epätäydellisiä vajavaisia, tämä on luonnon/totuuden meille antama nöyryys mihin ei tarvita uskoa. Tajuta että ei voi olla täydellinen, koska täydellisyys on vain ihmisen käsite.