Koin nyt tämän kirjan Maarit Verrosen myöhempien teosten esiasteena. Olin näkevinäni tiettyä kömpelyyttä ja tyylitajuttomuutta mikä myöhemmissä teoksissa hioutunut pois. 

Tässä oltiin vielä liian konformistisia muodon ja sisällön suhteen. Sitä se on se nuoruus!

Sanonpa myös, että oli omituinen tapa toteuttaa dialogi. Puheenvuorot olivat peräkkäin saman kappaleen sisällä. Onkohan tällä pyritty jonkinlaiseen dialogin dynaamisuuteen ja taloudellisuuteen? En nyt muista onko dialogi yleistä Verrosen myöhemmissä teoksissa. 

Ajatukset samankaltaisia kuin Verrosella myöhemminkin. Hyvin kiehtovaa. Taitelija ajattelee. Taiteilijalla on persoona. Hän tekee taidettaan. Ei se oikeastaan ole sen kummempaa, kuin että ihminen on ihmisenä ns. normaalissa elämässään persoona, ja toteuttaa sitä puhuessaan toisten ihmisten kanssa, toteuttaa siivotessaan vessaa, kävellessään metsässä, uidessaan unelmissaan toisten veressä. 

Hannu Raittila kertoi Ylen Ammatti: kirjailija -ohjelmasarjassa, että taidemaalari Cézanne ei omasta mielestään koskaan saavuttanut sitä mihin pyrki. Hänen koko tuotantonsa oli yritystä, erehdystä, hapailua, matka. Mutta jälkimaailmalle tämäkin on riittänyt. 

Ylipäätään jälleen kerran mietin mitä taide on.

Theodore Sturgeon sanoi 90% kaikesta olevan roskaa. Kaikesta taiteesta, politiikasta, ihmisten ajatuksista. Se on huojentavaa ajatella, että tämä roskakin ylittää kaiken aikaa kaikkialla julkaisukynnyksen. Se on huojentavaa, koska koen suomalaisessa yhteiskunnassa olevan tällä hetkellä eräänä hallitsevana juonteena perfektionismin. Ihmiset vaativat itseltään liikaa. Tai vaativat sitä mitä kasvoton koneisto on päättänyt heiltä vaatia. Mutta kasvoton koneistokin on vain ihmisiä sisältävä järjestelmä, ja se ei olisi varmaankaan halunnut vaatia sitä mitä se vaati. Mutta se vain meni siihen, koska on vaikea sanoa ei ja miksi ja kyseenalaistaa. 

Mutta joka tapauksessa on jonkinasteinen perfektionistinen juonne ja se, että 90% kaikesta on roskaa on isku vasten sen kasvoja. Koskaan ei ole niin voimakasta portinvartijaa etteikö 90% kaikesta saisi ja voisi olla roskaa. 

Miten Maarit Verronen on voinut valita juuri nämä lauseet kaikista lauseista ja nämä aiheet ja kaiken mikä tähän kuuluu. Miten hän on voinut luottaa. Hän ei ole lukenut kaikkea mitä koskaan on kirjoitettu. Hän ei ehkä ole lukenut juuri mitään mitä Kiinassa on kirjoitettu. Hän ei ole elänyt kaikkien koskaan eläneiden ihmisten elämää (kuten keisari Leto II Atreides elänyt God Emperor of Dunessa). Silti hän on päättänyt. Tehnyt valinnan. Hän päätti olla olematta valkoinen hehkuva eriytymätön ilmassa leijuva pallo.