Kazakstanin akuuttien levottomuuksien osasyyllinen näyttäisi uutisoinnin perusteella olevan Bitcoin. Hieno esimerkki uutisesta jota Juho Kusti Paasikivi ei olisi ymmärtänyt. 

Mikä on Bitcoin? Joku loi Bitcoinin. Kissa söi kesävoin. Kuvio toimii jotenkin niin, että tietokoneilla "louhitaan" ja saadaan Bitcoineja. Tai osasia niistä. Kuten kaikki valuutat, Bitcoinin arvon perustana on niukkuus. Jos mitä tahansa valuuttaa on liikaa, sen arvo alenee. Jos kultaa olisi kuten graniittia, kulta ei olisi yhtä arvokasta. Kullallakaan ei ilmeisesti ole mitään todellista arvoa. Ammoiset kultakolikot eivät olleet itsessään arvokkaita enempää kuin paperiraha. 

Muista kerran näkemäni elokuvan, jossa ryhmä nuoria miehiä kysyi, missä he voisivat kohdata kuoleman. Vanhempi mies osoitti läheistä puuta. Sen alla oli ruumiita ja sen alla oli säkki täynnä kultakolikoita. Hetken aikaa nuoret miehet fiilistelevät kuolemaa, ja sitten kuolevat itse. Tappavat toisensa rahojen takia. 

Raha ja omaisuus on lukuisissa tarinoissa motiivina. Sen takia tehdään rikoksia. Mutta itse asiassa miksi? Mitä sinä rahalla teet? Rahalla voi ostaa tavaroita? Mitä sinä niillä tavaroilla teet? Mutta ehkä motiivina ei olekaan pelkkä tavara, vaan vapaus. Tarpeeksi rahaa, niin ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua. Vallankäytön määritelmä: saada ihminen tekemään jotain mitä tämä ei haluaisi tehdä. Jos tappaa ihmisen kirveellä saa tämän kuolemaan, vaikka tämä ei haluaisi kuolla. Siispä tappaminen kirveellä on vallankäyttöä. Työ on myös vallankäyttöä, koska raha pakottaa ihmisen käymään töissä. Tai ihminen itse pakottaa itsensä töihin, mutta taustalla on yhteiskunnan yleisen asiantilan luoma pakko. Kuka/mikä käyttää valtaa tässä tilanteessa on hieman epäselvää. Mutta jos olisi tarpeeksi rahaa, ei tarvitsisi käydä töissä. Olisi siis vapaa vallankäytöstä. Ainakin tältä osin. Tämä selittää asioita. Mutta se ei selitä kaikkea. Se ei selitä sitä, että ne joilla on rahaa valtavia määriä, haluavat sitä usein vielä lisää. Eikö se riitä? 

Ajatellaan tarinaa, jossa seikkailijaryhmä pyrkii löytämään aarteen. Mitä iloa heille siitä oikeasti olisi? Aarre vapauttaisi heidät työnteosta. Mutta se ei vapauttaisi heitä elämästä. Heidän pitää silti elää. Tämähän heidän tavoitteenaan onkin. Kissan päivät rahan kanssa. Mutta ei elämä silti olisi pelkkää iloa. Voi myös olla tylsää kun ei enää ole mitään tekemistä eikä mitään mihin pyrkiä. 

Miksi ihmeessä siis minäkin näiden tarinoiden katsojana ja kuulijana pidän tuota motiivia niin vakuuttavana, enkä osaa sitä helposti kyseenalaistaa. Varmaan siksi, että oman kulttuurin perusoletuksia on vaikea kyseenalaistaa. Kun mietin japanilaisia ja monimutkaista loputonta hierarkista olemista, se tuntuu minusta oudolta ja epäoikeudenmukaiseltakin. Miksette voisi vain omaksua pohjoismaista tasa-arvoa. Tästä lisää lukuisia esimerkkejä, ja tämä kaikki toimiin toisinkin päin. No niin. 

Raha on ilmiö maailmankulttuurissa, jota ei osata aina kyseenalaistaa, ja siksi sen kautta voidaan luoda edellämainittuja aarteenetsintätarinoita. Rahalle on annettu niin suuri arvo, että sen etsintäretki voi saada Graalin maljan etsimisen sävyjä. 

Oli miten oli, mutta Kazakstanissa paukkuu. Bitcoineja on louhittu maassa enenevissä määrin, kun Kiina kielsi louhinnan 2019. Luultavasti koska ei halunnut sitä pidettävän semi-kehitysmaana. Louhinta siirtyi Kazakstaniin. Maan energiankulutus kasvoi seitsemän prosenttia tämän johdosta. 

Bitcoin ei siis tule tyhjästä. Sen luominen kuluttaa energiaa, kuten kaikki luominen. Ottiko valuutan tuntematon luoja tätä huomioon? Bitcoinia on pidetty parodiana oikeista valuutoista. Bitcoin-louhintaa performanssina, jolla osoitetaan kaikkien valuuttojen illuusio-luonne. Mutta loppujen lopuksi Bitcoin ilmeisesti onkin yhtä todellinen kuin kaikki muutkin. Mutta sillä on huonoja puolia verrattuna nykyisin normaalina pidettyyn rahaan. Kurssi heittelee. Helppo käyttää rikolliseen toimintaan. Luonnonvarojen kulutus louhinnassa. Lisäksi tämä kuvio, jossa louhinta siirtyy semi-kehitysmaihin. Vertautuu siihen miten heikot valtiot ovat isojen pompoteltavina muutenkin. Viljelevät vain yhtä kasvia. Antavat luonnonvaransa ulkopuolisille halvalla. 

Mutta eipä tiennyt tyttö Bitcoinin luodessaan, että tällaisia epäkohtia voisi syntyä. Miltä nyt mahtaa hänestä tuntua, kaduttaako, hirvittääkö. 

Tässä linkki hienoon Tiedetrippi-ohjelman jaksoon Ylen sivulla, jossa kerrotaan Bitcoinin historiasta: https://areena.yle.fi/audio/1-50760473

Suomen pankin johtava neuvonantaja Aleksi Grym: Suomen pankilla ei ole kryptovaluuttoihin voimakasta virallista kantaa, mutta olemme omissa lausunnoissamme nostaneet esiin niiden kielteisiä puolia. Samalla olemme yrittäneet etsiä niistä jotain positiivisia puolia, mutta emme ole löytäneet. Omasta mielestäni kryptovaluutat voisi kieltää lailla myös Suomessa. 

Näin puhui Grym. Ja heti nousee minulle ainakin pieni vastarinta. Siinä vanha valta haluaa painaa nokalleen hyppivän nousukkaan alas. Pelkäävät sitä. Pelkäävät kun Bitcoin sanoo ettei keisarilla ole vaatteita. 


And now some words for our international audience. Here is plan to make everythingt better and good. Here is CarbonNeutralCoin = CNC. Here is crypto currency that heals the World.

PLEASE READ THIS AND OBEY FOR FUN

 

CARBON NEUTRAL COIN – BASIC FACTS FOR ALL PEOPLE

 

 

Carbon Neutral Coin (CNC) is a virtual currency that hails from Finland, land of thousand trees. And if we are successful, Finland is going to have ten thousand trees.

Main point of CNC is this: traditional virtual coin mining uses up natural resources. But not CNC. CNC can only have a positive effect on nature. You cannot create CNC without a positive effect on nature.

 

How is CNC created?

Person creates CNC by doing nature positive acts.

Examples:

Person drives car to work every day. Then tey changes. Xe only drives car to work 3 days. The rest 2 days xe uses bike. This is an example of an act of CNC "mining". Xe gets [insert amount here] CNC:s

Or... person lessens meat consuming, person gets certain amount of CNC.

Or... person pays money to organization that plants forests, xe gets CNC

Or... person walks in the forests

Or... possibilities are endless

 

How do you know how much CNC you create by your nature positive acts?

This is a tricky question! It is highly complex thing to evaluate the amount of CNC produced. Nature positive act doers can't evaluate CNC production xemselves. This requires professionals.

Here at CNC we are going to hire and educate people to do these calculations. And here is the beautiful side of it all: we have potential to produce hundreds of thousands of new jobs all over the world.

If CNC truly breaks and becomes the only known currency on planet Earth, we have estimated that 10% of populations is going to be employed as CNC calculators (CNC-C).

Finnish author Risto Isomäki suggested in one of his books, that people from developing countries could be employed as solar power panel operators. This means that their work consists of changing solar panel orientation during daytime to get maximum amount of energy. Isomäki argued, that though this sounds menial and dull job, it would be improvement when compared to other even more menial jobs.

CNC could basically employ hundreds of millions of people to the respectful occupation of CNC-C. We can decide where to create these jobs and we can have massive positive effects on developing economies. We can for example choose to only hire women. Or we can hire people from minorities and this way use our soft influence to make many countries more like Nordic Countries.

 

How it actually works - how do you get your CNC

It works like this: Person takes bike to work instead of car, person reports this, CNC-C calculates CNC creation and gives that amount of CNC to this occasional biker.

We must stress, that these calculations are exceedingly complex. Because they have to take into account many many things. For example. If the aforementioned situation would be different, if the biker is not occasional but every day biker, xe would not get CNC. Or xe would get very little.

Main point of every currency is its scarcity and the difficulty in obtaining it. If you would get million USD for a couple of hours work, then this would be insanity and inflation would sky rocket.

The way world operates is this. We don't live in hunter-gatherer societies anymore. In those societies you used your body and muscles and brain to gather food and that’s it. You couldn't have had many possessions. Everything was hence very egalitarian. Your "workday" was couple of hours. But now we have this modern world and using body/brain/muscles is detached from actual food gathering. Instead you gather "money" and then you use this to buy food from store.

There have never been any money/currency that is real. All currencies are illusionary. Even gold because gold has no inherent value either.

So. Almost anything can be currency. But it cannot be too easy to obtain. And it also has to have universal recognition. You can for example pay with USD in many countries that also have their own currency. USD is recognized globally. USD is hard to obtain. USD is also illusionary.

Now, the most classical virtual currency Bitcoin is hard to obtain and also somewhat recognized.

CNC is hard to obtain and eventually universally recognized. When comes the day of CNC Singularity (CNC-S) all other currencies become obsolete. Ja maailma pelastuu!

We already have the potential to hire tens of thousand of people as CNC-C:s. Although CNC CORPORATION doesn't own almost any traditional money/currencies, we have potentiality to produce CNC. So we could basically hire 100 000 people in India as CNC-Cs. We could pay them with CNC (the salary amount would be calculated by other CNC-Cs).

Please realize, that CNC is potentially, theoretically but also in reality the richest company in the entire known world. Because we are the only known entity that has the right to produce CNC. And the actual existence of CNC company is an act that produces CNC for it's owners. This amount is decided by CNC-Cs, hired by us and paid by CNC.

Now all we need is universal currency recognition for CNC. We admit freely, that if a CEO of CNC would walk to a convenience store xe would not be able to buy even a single chocolate bar with xir CNC. But no worries! You couldn't have bought a cup of wine in ancient Rome with USD either.

If we only would have universal recognition for CNC, we could buy this entire planet.

 

Where is CNC stored and how is it used.

For example. There is endangered bird species living in your yard. You winter feed these birds. Birds survive the winter and produce young in the spring. You have successfully done your own small part, to help this endangered species to survive. You report this to CNC-C. Xe do the calculations. Then xe tell you how much CNC you have created. This amount is then stored IN YOUR BRAIN.

CNC is stored in people's brains. Your brains are the CNC wallet. Example of CNC usage. Individual A has created 450 CNCs. Individual A goes to a store and wants to buy stuff for the value of 127USD. At the cash register she tells the employer that xe has 450CNCs. Employer tells individual A that according to today’s course, 127USDs amounts to 2,37CNC. CNC is now moved from Individual A's brains to the store's accounts.

 

But if CNC is in the brain, someone could "forge" money by lying!?

No! Because like Gandhi here at CNC we are ourselves the change we like to see in the world! We believe in truth, goodness, beauty and we believe in human beings. We trust everybody. When people are trusted, they act trustfully. When people are respected, they give respect back. For example, here at CNC we refuse to believe that people steal because they are "evil". We believe that people only steal because societies have "forced" them to steal.

CNC project wants to believe and create a world where there exists total infinite trust inside the entire human race. We see ourselves as a part of a chain that has been forged by Buddha, Jesus, Muhammed etc. before us.

 

An appeal

Please respect us. Please believe us. Please recognize our currency. Please save the world.