Luulin että palaset häviävät kun ne tippuvat lattialle.

Olin menossa lukioon. 

Isäni oli kansakoulupohjalta. 

Isäni oli tyypillinen suomalainen: koulutusmyönteinen.

Hän arvosti, että menen lukioon. 

Hän osti minulle hienon pöydän ja hienon tuolin, että pystyn opiskelemaan paremmin.

Nuoremmille veljilleni ostettiin samassa yhteydessä halvemmat työpöydät ja halvemmat työtuolit. 

Toinen veljistäni jotenkin kritikoi tätä tilannetta, ja pilkkasi minua.

Pöydästäni irtosi palanen. 

En muista miksi. Jotain siihen osui. Palanen irtosi pöydän päädyn "listasta". Isäni alkoi etsiä palasta kontaten lattialla.

Muistan kuinka hulluna ja mahdottomana pidin hänen pyrkimystään tuolloin. 

Ei sitä palasta voi enää löytää. 

Se palanen on poissa tästä maailmasta.

Ei ollut!

Löytyi!

Isä korjasi pöydän ja vielä ainakin vuonna 2012 katselin tätä samaa pöytää ja isäni kädenjälkeä.

Nautin pöydästä 18 vuotta. Isästäni 59. Maailmankaikkeudesta tilastojen mukaan 79.