¡Destripe de la trama!
Juonipaljastuksia!
Ainakin on paljon tapahtumia kaiken aikaa. Isoja ideoita. Olen nykyään niin rationaalinen ja tylsä, että koin tämän olevan jo epäuskottavaa. Jo liikaa tapahtuu ympäri Maata samaan aikaan asioita jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa, vaikkei ne voisi. Mutta parempi silti överit kuin vajarit.
Intian läheltä löytynyt mereen uponneita Indus-kulttuurin (vai mitä ne olikaan?) kaupunkeja. Isoja isoja. Paljon vanhempia kuin vanhimmat tunnetut kaupungit. Intia kaiken äiti! Mutta tiede ei usko, ei ota vastaan. (Vertaa Isomäen omat taistelut vastavirrassa; ja itsekin kyllä uskon tieteen olevan paljon vähemmän uusiparadigma-vastaanottavainen kuin se väittää olevansa ideaali-itseymmärryksessään.) Eräät päähenkilöistä saavat selville näiden kaupunkien kokeneen "vedenpaisumuksen" eli tässä tapauksessa täysin materialistisesti tapahtuneen luonnonkatastrofin. Platonin Atlantis Intian merellä.
Samaan aikaan tapahtuu napajääalueilla asioita. Jäätiköt lohkeaa, jäätiköt rullaa veden päällä mereen, vuoret sortuvat koska metaanijää sulaa joka piti niitä pystyssä. Tällaista kaikkea. Isoja juttuja ja geologinen pohja vahva. Tai siltä ainakin lukiessa tuntuu. On suomalainen Kari (muistuttaa ehkä Ristoa koska Hangossa asuva keksijätyyppi; Hangon keksi-jä). Intialainen Amrita. Sergei Venäjältä. Filippiinien-kiinalainen Susan Cheng.
Arvostin todella että lopuksi tuli maailmanloppu. Vain miljardi ihmistä ehkäpä jäi vain eloon. Linkola kiittää! Vai kiittääkö, koska kuulemma Linkola on ymmärretty väärin, olikin suuri empaatti.
Olen aiemmin lukenut Risto Isomäeltä "34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen: Järkevistä vaihtoehdoista hullun tiedemiehen ratkaisuihin" sekä "Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen". Näistä sain kuvan Isomäestä rohkeana mesuajana, joka keksii asioita ja myös toteuttaa niitä. Kiinni, suoraan kiinni, mutta teoriaakin on. Tärkeintä on liike, vai käsitinkö Risto sinut väärin?!
Nuo kirjat lukiessani opin hänen kirjoittaneen myös kirjan "Miten Salpausselät syntyivät". Vaihtoehtoinen teoria vallitsevalle. En muista tarkalleen miten se meni, mutta jotenkin niin, että nämä selät syntyneet eri vaiheessa jääkautta kuin on luultu. Sarasvatin hiekkaassa on John Thaw -niminen eräänlainen toisinajattelija (pohjana todellinen henkilö John Shaw), joka myös uskoo jotain lievästi abnormia jäätiköistä. Että ne voivat rullata nopeasti jos niiden alla on ensin vettä ja yllä on jääjärvi ja sitten nämä yhdistyy tai jotain tällaista. En muista tätäkään vaikka eilen sain kirjan valmiiksi.
Isomäelle tyypillistä keskittyä eeppiseen ja vaihtoehtoiseen? Vastavirrasta virtaa itselle. Kuitenkaan ei olla salaliitto-teorioissa eikä Graham Hancockin osastoilla.
Minusta tässä suomalaisen kirjoittamisen tyyppivikoja. Eli tarinallisuus, tarinan selkeys, jättää toivomisen varaa. Ei uskalleta (?) selkeästi ja kunnolla esittää mistä kysymys. Waltari jo puhui siitä miten kaikki vähänkin lukijan viihdyttämiseen viittaava ammutaan alas meilläpäin. Selkeyskö on liian viihdyttävää? Että olisi selkeät pointit, niitä vielä kerrataan (ei lukijaa aliarvioiden kuitenkaan) ja sitten selkeästi kerrotaan lopussa mihin on päädytty. Erittäin yleistä tällainen amerikkalaisilla kirjoittajilla, melko harvinaista suomalaisilla. Kuulemma Amerikassa on päädytty todella selkeään esittämiseen, koska eri protestanttisten kirkkokuntien piti kilpailla sieluista. Oman kirkon jutut tiivistettiin, selkeytettiin, dramatisoitiin ja sitten heitettiin ilmoille. Haavi mereen tule kala. Suomessa ei kirkonkaan ole tarvinnut miettiä selkeää sanomaa kun luterilainen kala syntyy meilläpäin jo valmiiksi verkossa.
Mutta siis finaali jää totta tosiaan epäselväksi. Mitä tapahtuu hei?! Ei ole nyt asioita järjestetty tässä kirjassa niin, että kunnolla olisi selittämällä selitetty mikä on se uhka ja mitä on tapahtumassa. Sitten se joku kuiten tapahtuu ja maailma tuhoutuu.
Minulle käy usein niin, että taideluoman alussa jo päätän jotain siitä ja sitten kaikki tuleva menee tämän tulkinnan alle. Nyt alussa jo päätin, että tämä on hieman laadutonta kirjoittamista. Kömpelöä. Annoin tämän saastuttaa koko kokemuksen. Tällä hahmotustavalla katsoen minusta oli sitten outoa, että tämä ollut Finlandia-ehdokas. Ehkä ekologinen aihe ja eeppinen mittakaava ja suomalaisittain epätyypillinen kirja ylipäätään johtivat ehdokkuuteen. Pari vuotta tätä ennen "Ennen päivälaskua ei voi" oli voittanut Finlandia, joten ehkä siksikin tällainen ei-realistinen tyyli nosteessa.
Arvostan Isomäen hahmoa ja elämää. Repinyt itselleen elannon omalla tavallaan. Saa kirjoittaa kirjoja. Ilmeisesti kääntää omia kirjojaan englanniksi ja julkaisee niitä kehitysmaissa?! Tai jotain... On usein ulkomailla kehitysyhteistyöprojekteissa?! Tai jotain! On ikään kuin yrittäjä?! Saanut tehdä maailmassa mitä haluaa ja elää sillä. Hyvä Risto!
Kommentit