Pelasin Modern Art -lautapeliä. Ideana huutokaupata suomalaisten olemassaolevien taiteilijoiden tauluja ovelalla tavalla, manipuloida taidemarkkinoita ja sitten lopulta itse voittaa.

Korteissa oli kuvia neljältä eri taiteilijalta. Jokaisessa kortissa eri maalaus. 

Valaistuin ja tajusin kuvataiteesta jotain. Että taiteilijan tyyli pysyy koko ajan samana. Tietty tapa ja kädenjälki tehdä, ja sillä mennään. (Toki se voi muuttua iän mittaan). Ajattelin ajatuksen, että eikö tämä ole "huijaamista" tai jotain noloa lievästi epärehellisyyteen päin olevaa settiä. 

Mutta ei kai sitä joka taululle voi omaa tyyliä kehittää. Onhan ihmisillä myös pukeutumisen tavat ja maut hyvin pysyviä. Idiolekti on jokaiselle ihmiselle oma ja uniikki äidinkielensä puhumisen tapa. 

Jari Tervo kirjoittaa tässä hyvin samalla tavalla kuin ainakin kirjoissaan Matriarkka ja Aamen. Muistan hämärästi ensimmäisen romaaninsa Pohjan hovin kielen, ja siinäkin oli ituja tästä.

Kirjoitustapa pitää varuillaan. Pieniä vihjeitä asioista viljellään. Tapahtumia ja käänteitä ei selvennetä juurta jaksain, vaan pidetään itsestäänselvinä. Kuitenkin on oikeastaan selkeä juoni ja sen kuljetus. Tulee usein runollisia huomioita ja heittoja. En tiedä ikinä ovatko ne kyynisiä vai vilpittömiä, vaikka ne olisivat kuinka kauniita. 

Matriarkka-kirjassa tämä kielenkäyttö toimi minulle jokseenkin täydellisesti. Mutta Aamenessa ja tässä se jotenkin kuivuttaa tarinaa ja ideoitakin liikaa, ja jonkinlainen lopullinen eläytyminen jää saamatta. Ja tuntuu että jonkinlainen sydän puuttuu. 

Aluksi keräsin listaa missä kaikissa asioissa kirja mielestäni sortui historiallisiin virheellisyyksiin. Ensinnäkin en uskoisi, että Pernajan Torsbyn kylässä olisi kahtiajakoa kuvatun kaltaisella tavalla suomen- ja ruotsinkielisiin. Kieli oli tällöin varmaan hyvin pragmaattinen asia. Mitään kansallisuusaatetta ja sen kaltaista kielipolitiikkaa ei ollut muodostunut. 

Ajattelin myös, etteivät ihmiset olisi sillä tavalla häveliäitä tuolloin, kun he kuitenkin tässä tuntuivat olevan. Lisäksi kirkonmiesten kannanotot kuulostivat hyvin mustavalkoisilta, kun ne ehkä yleensä muuten olisivat olleet harmaita kuten kaikki maailmassa.

Mutta tajusin mielestäni sitten, että tässä ei ole pyritty historialliseen tarkkuuteen, vaan jonkinlaiseen tulkintaan ja iloitteluun Mikael Agricolan elämästä. Ja se on varmasti ihan hyvä, koska mikään koskaan kirjoitettu historiallinen romaani ei ole oikeasti onnistunut kuvaamaan sitä aikaa todella, mitä se on pyrkinyt kuvaamaan. Aina taustalla kirjoitusajankohdan aatteet ja asiat. 

 

 

Mikael tuntee Martti Lutherin ja kirjoittaa tämän pyynnöstä tunnustuskirjallisuutta elämästään. Nämä tunnustusjaksot olivat mielestäni siinä mielessä epäonnistuneita, että ne eivät kaiken aikaa muistaneet pitää tunnustuksellista aspektia mielessä. Olivat oikeastaan Mikaelin ja Petruksen elämänvaiheiden kuvailua ennen tuota huhtikuuta 1539 johon jakso muuten sijoittuu. 

Erittäin hyvää kieltä, erityisesti kirosanoja ja kaikenlaisia oivalluksia tässä on paljonkin. 

Lisäksi en ymmärrä mikä tämä todellinen pointtien pointti tässä kirjassa on. Osassa yksi Mikael asuu Torsbyssä. Osassa kaksi nuorna miesnä Wittenbergissä. Osassa kolme kuolemaansa johtaneella neuvottelumatkalla Venäjänmaalla. On esimerkiksi veitsi, joka taotaan alkukohtauksessa ja seppä sanoo, ettei vielä tietää voi, kenen kaulaan se sujahtaapi. Tämä on Petruksen "isän" veitsi, jonka Mikael varastaa. Petruksen isä haluaa jossain vaiheessa tappaa poikansa. Siitä ajatus vanhus-Petrukselle itselleen, että tappaa Mikaelin pikkupojan, koska Mikael hänen mielestään kait syyllinen tsaari-Iivanan määräämään Petruksen pojan murhaan. Mutta Petrus meneekin Aurajokeen ja viiltää oman kurkkunsa auki. Niin minä kysyn, mitä tällä halutaan sanoa ja onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Mikä on hei veitsen symboliikka? Ja vaikka sen tästä kaivaisi esiin, niin mitään kovin ihmeellistä se ei voisi olla, koska tämä on kuitenkin vain ihmisen kirjoittama kirja. 

Ihmetyttää usein miksi edelleen kirjoja kirjoitetaan, vaikka niitä on kirjoitettu jo 5000 vuotta. Eikö olisi voinut lopettaa jo vuonna 1000 eaa. jos kuulemma rakkaus ja kuolema ovat kuitenkin ainoat aiheet. 

Olenko jotenkin sairas, koska koen esimerkiksi tämän kirjan sanoman kyyniseksi ja ilkeämieliseksi. Ettei kirjoittaja rakasta elämää eikä välitä mistään. 

Toinen oudoksunnan aihe on se, onko kirjan tarkoitus olla isänmaallinen? Jos Agricolasta kirja tahi elokuva 1940-luvulla, voi vain kuvitella sitä paatosta mikä siinä olisi ollut. Tervo näyttää jotenkin aidosti arvostavan ja ihailevan Agricolaa. Ja suomen kieltä. Mutta eikö se isänmaallisuus ollut jo lopetettu, ainakin lehdissä on ollut paljon sellaisia kirjoituksia. 

Hei pistetäänpä arvosana ihan: 8/10.