!Juonipaljastuksiakin onkin jonkin verran!

 

 

En ole rikoskirjallisuuden ystävä. En täysin ymmärrä sitä. En kestä sen epärealistisia piirteitä, vaikka kestän mainittuja piirteitä scifissä, fantasiassa ja kauhussa. 

Luin tämän lähinnä Turkuun kohdistuvan kotiseutukaipuun lievittäjänä. Jonka takia lukenut muun muassa Vareksia, Iida Rauman Hävityksen ja Jan Costin Wagnerin Jääkuun. Lista ihan kerättynä Turku-kirjoista. Yleensä keväisin näitä, mutta nyt ei ole kevät.

On saatu aikaan Aurajoki-sarja -käsite. Kun Marttila kirjoitti Veden varaanin tämä ei välttämättä ollut suunnitelmissa. Hienoa, jos hän alkaa saada tästä säännöllisesti rahaa. Etsin Marttilasta joskus tietoja ja hänestä löytyi haastattelu, jossa kertoi oman elämänsä menneen jotenkin pieleen. Että köyhää on ja umpikujaa. Jotenkin elämänvalinnat olivat johtaneet tähän. En muista syyttikö yhteiskuntaa. Muistelen Marttilan olleen jollain tasolla Vasemmistoliiton kannattaja. He usein näkevät asioissa yhteiskunnan vaikutuksen voimakkaasti. 

Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa (erotuksena Veikkosti Metsämöttölän Rikoksesta ja rangaistuksesta) Razumihin esittää näkemyksensä sosialistien ajattelutavasta:

Ympäristö on turmellut - eikä mitään muuta. Siitä seuraa suoraan, että jos yhteiskunta rakennetaan oikeudenmukaiseksi, kaikki rikokset häviävät saman tien, koska ei ole mitään syytä protestoida, ja kaikki muuttuvat silmänräpäyksessä nuhteettomiksi. Luontoa ei oteta lukuun, luonto on poissa laskuista, se ei ole mitään! Heidän mielestään ihmiskunta ei kehity historiallisesti eikä luonnollista tietä muotoutuakseen lopulta itsellään normaaliksi yhteiskunnaksi, vaan, päinvastoin, jokin sosiaalinen järjestelmä, jonkin matemaattisen pään tuote, järjestää hetkessä koko ihmiskunnan ja muuttaa sen yhdessä hujauksessa oikeamieliseksi ja synnittömäksi nopeammin kuin mikään luonnollinen tapahtumasarja, ilman mitään historiallista ja luonnollista kehitystä! Sen vuoksi he aivan vaistomaisesti eivät pidäkään historiasta: "Pelkkiä häpeällisiä tekoja ja tyhmyyksiä" - ja selittävät kaiken pelkän tyhmyyden perusteella! Sen tähden he eivät pidä myöskään elämän elävästä kehityksestä: he eivät tarvitse elävää henkeä! Elävä henki vaatii elämää, elävä henki ei tottele mekaniikkaa, elävä henki on epäluuloinen, elävä henki katsoo taaksepäin! Heidän ihmisensä voi tehdä vaikka raakakumista, ja jos se hajahtaakin ruumiilta, niin eipä ole elämääkään, eikä omaa tahtoa, vaan on pelkkä orja, joka ei kapinoi! Loppujen lopuksi kaikki tähtää vain siihen, että muurataan yhteisrakennuksen tiiliseiniä, järjestetään käytäviä ja huoneita! Yhteisrakennus on jo valmis, mutta luonto ei ole vielä valmis asumaan tuollaisessa rakennuksessa, se tahtoo elää, sen luonnollinen kehitys ei ole vielä päättynyt, on liian aikaista lähteä hautausmaalle! Pelkällä logiikalla ei voi hypätä luonnon yli! Logiikka tarjoaa ehkä kolme vaihtoehtoa, mutta niitä onkin miljoona! Sivuutetaan siis koko miljoona ja palautetaan kaikki kysymykseen elämän mukavuudesta. Siinä tehtävän helpoin ratkaisu! Kiehtovan selkeää, eikä tarvitse ajatella mitään! Tärkeintä onkin, ettei tarvitse ajatella! Elämän koko salaisuus mahtuu silloin parille painoarkille! [Otava 2008, suomentaja Olli Kuukasjärvi.]

Itsekin ajattelin äänestää Li Anderssonia presidentiksi, ehkä. Mutta en pidä Vasemmistoliitosta. Heiltä ei esim. löydy islam-kriittisiä feministejä, vaikka loogisesti näin pitäisi olla. Ei niitä löydy kyllä Perussuomalaisista, eikä mistään puolueesta. 

Marttila (tai joku tämän kirjan henkilöhahmoista) esittää, että 2015 pakolaiskriisin aikaan Suomeen muodostui tai luotiin (piilotettu) järjestelmä, jossa turvapaikkojen myöntämisiä yrittiin estää. Salaliittomaista. Saattaa olla tottakin. Ajattelin itsekin tuolloin, että Maahanmuuttovirasto ja muut tahot olivat täysin valmistautumattomia tilanteeseen. Jos pieneen grillikioskiin tulee yhtäkkiä bussilastillinen tilaamaan hampurilaisia, niin miten siitä selvitään. Ja entä vielä jos he haluavatkin jauhelihakeittoa? Eräs maahanmuuttajia tuolloin auttanut taho sanoi myöskin, että luettuaan suuren määrän Maahanmuuttoviraston papereita, oppi näkemään kaikenlaista leväperäisyyttä, epämääräisyyttä, ammattitaidottomuutta, päätösten huonoja perusteluja ja niin edelleen. 

On ehkä aivan mahdollista, että ylemmältä taholta tulee tällaisia signaaleja ja pulsseja, ja sitten niitä noudatetaan. Aina ja aina vaan järjestelmät ja organisaatiot toimivat kuin perseet ja tuottavat sontaa ulos itsestään. Kaunista voi olla vain hetken aikaa, kuvio on loputon taistelu. On säätelyä, on kristinusko. Mutta ihminen on ihminen, eikä sosialisti. Eikä paskoista esimiehistäkään koskaan päästä eroon, siis sillä lailla eroon, että heitä ei edes syntyisi/palkattaisi. Miten FIFA saattoi olla korruptoitunut? Eikö kukaan nähnyt, eikö kukaan puuttunut. Ehkä näki, muttei uskaltanut. Miten 2008 finanssikriisi saattoi syntyä. Miten se hulluus Amerikassa oli mahdollista, mikä sen ainakin osittain aiheutti. Että myydään ihmisille jotain hulluja lainoja... jotain tällaista, en tajua tarkalleen. Miten tämä pääsi läpi ja miten tästä tuli hetkellinen uusi normaali? 

Niin se vain meni ja tällaista se on. 

Ehkä siis pakolaiskriisin aikanakin saattoi olla salaiseksi jääneitä mielihaluja ja agendoja, joita ylempi taho pakotti alemman tahon toteuttamaan. Ehkä jopa siten, ettei alempi taho tätä tajunnutkaan. Ja sitten kävi kuten Marttila tässä esittää. Tai Janatuinen (Janatuinen on protagonisti). Tai joku. Kuka esittää ja mikä/missä on teksti? 

Kirjallisuudentutkimus on tieteenala, johon perehtyminen kiinnostaa minua hyvin vähän. Mutta olen käsittänyt siellä joskus olleen olemassa todella voimakkaan paradigman siitä, että kirjoittajan persoonallisuutta ei saisi ottaa huomioon tekstin analyysissä. Tai toinen, ehkä edellisen kanssa päällekkäinkin menevä paradigma, että psykologista teoretisointia kirjallisuudesta on vältettävä. Esimerkiksi Pimeyden sydämen tulkinta matkana hulluuteen olisi ollut syntiä. Tommi Kinnunen Huokauksia luokastanissa (luokastassa?) kirjoitti, että kirjallisuudentutkimuksen laitoksella ei hyväksytty joitakin vuosikymmeniä sitten näytelmäkirjallisuuden tutkimusta. Koska se ei ollut ilmeisesti heidän mielestään kirjallisuutta. Eli normipäivä: paradigma hallitsee, ihmiset alistuvat, soraääniä ei ole tai he poistuvat. Loppujen lopuksi virtauksen suunta muuttuu, mutta uusi virta omalla tavallaan samalla tavalla paska kuin vanhakin. 

Minä ajattelen itse, että kirjat ovat kuva kirjoittajan sielusta. Aivan kuin unista sanotaan: kaikki unien henkilöt ovat unennäkijä itse. Se on väistämätöntä, näin ainakin jotkut sanovat. Itse ajattelen näin ehkä vain siksi, koska juuri tämä tulkinta kiehtoo itseäni eniten. 

Alkanut viehättää myös symbolinen tulkinta. Rikos ja rangaistus: ei murhatarina, vaan tarina ihmisen teoreettisen ajattelun käytännön sovelluksien katastrofaalisuudesta, ja siitä miten ihmisellä on sisällään jotain niin vaikeaa, että siitä ei voi puhua koska muut eivät vain voi ymmärtää. Kirjassa tämä oli Raskolnikovin tekemä murha, oikeassa elämässä jotain arkisempaa.

Veden varaan oli todella hieno teos mielestäni. Hienovaraisesti kirjoitettu ja rakennettu ottaen huomioon että oli esikoiskirja. Nautin suuresti, kun kirja pomppii yhtäkkiä vuosia eteenpäin ja henkilöiden elämäntilanteet muuttuvat. Ihana kuoleman/historian pohdiskelun kaltainen efekti. Että kaikki muuttuu ja häviää, vaikka toisaalta kaikkien elämät kaikkialla aina olleet heille itselleen tärkeitä (vai onko tämäkin vain 1800-luvusta kumpuavaa modernia ajattelua?). Luin kirjan kaksi kertaa. Näin olen viime aikoina tehnyt entistä useammin. 

Veden varaanissa oli sarjamurhaaja Turussa. Pimeässä kuilussakin on. Toisessa kirjassa ei välttämättä olisi ollut pakko käyttää taas sarjamurhaajaa. Tämä on epäuskottavaa. Toisaalta eihän kirjallisuuden tai minkään tarinoiden ole ollut taipumus ja tarkoitus koskaan realistisia ollakaan. 80 000 vuotta epärealismia, 200 vuotta realismia. 

Niin, se epäuskottavuus, joka minua jostain syystä rikoskirjallisuudessa häiritsee. Tässäpä juonikuvioita. On häiriintynyt mies, joka ensin 1990-luvulla tekee Kastun alueella suuren määrän asuntomurtoja omituisella motiivilla. Tappaakin yhden. Sitten yli 20 vuotta sen jälkeen tappaa taas. Tappaa maahanmuuttajalapsia Halisissa. Kirjassa tapahtuu myös Halisten koulun räjähdys, jossa kuolee ihmisiä. Poliisi menee uusnatsien majapaikkaan ja ampuu niistä muutamia. Turun poliisilaitos on epäpätevä ja suorastaan vinksahtanut. Asioita jätetään tutkimatta. Käsi selän pesee, vai oliko tämä se sanonta? Helena on poliisi joka pettynyt poliisiin. Siellä ei voi enää ratkaista rikoksia. Mutta KRP:n mesenaatti antaa sekalaiselle ryhmälle budjetin ja valtuudet Turun poliisin ohi toimimiseen. Salainen toimipiste entisessä pankissa Kristal-kebab-pizzerian lähellä. Lopussa syyttömänä vangitun maahanmuuttajataustaisen (joka hirttäytynyt selliinsä) sukulainen ampuu poliisipäällikön. Aikamoista menoa ja meininkiä Suomen Turussa. 

Mielestäni tämä ei ollut lähellekään niin hyvä kuin Veden varaan. Tästä puuttui ensinnäkin se vuosissa eteenpäin hyppely, tosin sitä tuskin olisi voinut toistaakaan. 

Kuvio oli jotenkin sekava. Ei pysynyt kasassa kaiken aikaa, että mitä nyt tehdään ja mitä tapahtuu. Juonta ei sinänsä ollut hankala seurata, juoni ei ollut epäselvä. Mutta jonkinlainen tarinan virtaus ja kirkkaus oli osittain hukassa. Liikaa selitettiin pysähtyvästi. 

Helenan vaikeat ajat ja masennus poliisitointa kohtaan ikään kuin jankutettiin esiin. Tämä oli nyt Helenan hahmon kriisi ja se iskettiin hyvin samoilla tavoilla moniin eri kohtiin. Tämän olisi voinut tehdä hienovaraisemmin, ehkä harvemmilla kohtauksilla, mutta pidemmin, syvemmin ja ahdistavammin kirjoitettuna. 

Patologi oli sinänsä hieno sivuhahmo, mutta hänenkin olemuksensa jäi hieman vajaaksi. Ensikohtaus ruumiinavaussalissa oli hieno. Kuin myös kohtaus hirttopaikalla Kerttulinmäellä. Mutta hahmon lopullinen kehittely jotenkin ei toiminut kunnolla. Luotettiinko liikaa esittelyjakson sisältöön hahmon kannattelijana? 

Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoissa oli minua hätkähdyttänyt kohtaus, jossa paljastetaan vasta kirjan loppupuolella, että päähenkilön ihonväri ei ole valkoinen, vaan kuparinruskea. Tässä poliisi Zara Vainikainen paljastuu ei-valkoiseksi vasta ammuttuaan natsit.  

Hienoja jaksoja ja kohtauksia oli Kastun kummituksen rikosaallon kuvailu 1990-luvun Turussa ja siihen liittyvän murhatapauksen kuvailu. 

Poliisilaitoksella vaikuttanut Kirstinen jäi etäiseksi, vaikka hänen olisi mielestäni pitänyt olla olennainen hahmo, vallakas taustavaikuttajakäärme. Koko tämä kuvio poliisilaitoksen mätyydestä ja ääriperseydestä ei tullut esille parhaalla mahdollisella kirkkaalla tavalla. Veden varaanissa oli sama idea ja siinä se toimi paremmin. 

Myös oli mielestäni huono idea ilman kunnon pohjustusta viitata edellisen kirjan tapahtumiin ja niiden henkilöissä aiheuttamiin moraalisiin ongelmiin. En ainakaan itse muistanut kunnolla ensimmäisestä kirjasta asioita, vaikka sen kaksi kertaa luinkin. Ylipäätään unohdan kyllä kirjojen juonet jo niitä lukiessani. Enemmän kiinnostaa ideat ja tilanteet. 

Hyvää alkoholinkäytön kuvailu. Paljon juodaan ja tulee mieleen että päähenkilötkään eivät siitä nauti. Ovat ajautuneet siihen. Veden varaanista muistan kohdan, jossa Janatuinen ja Helena kait molemmat totesivat, että olipa kiva kerrankin tavata juomatta mitään. Ylipäätään tämä Helenan ja Janatuisen ystävyyssuhde on toteutettu hyvin. Ja heidän yhteiset ystävänsä, heistä ei selitetä liikaa, jäävät juuri kivalla tavalla mystisiksi. Itse olisin kirjailijana äärimmäinen kaikenläpiselittäjä ja kuvailija. 

Ehkä Marttilalla oli eka kirjassa sydämen ytimestä ulos keriytyvä tahto ja uoma. Ja nyt kun piti tehdä toinen kirja, sitä samaa ei löytynyt. Vaikka paskaako minäkään mitään mistään tiedän, miltä Marttilasta tuntuu tahi ei tunnu. Anteeksi Marttila! Et ole sosialisti! Tai vaikka oletkin! Raakakumia kansalle, sanoi Matti&Teppo kun päätä leikattiin! Enhän siis toki tiedä Marttilasta mitään. Sen vain sanon, että pidin todella ensimmäisestä kirjasta, mutta en yhtä paljon tästä toisesta. 

Ehdotuksiani juonikuvioiksi. 

Ideani 1. Helenalla on jälleen ahdistus ja masennus Turun poliisilaitoksen toiminnasta. Helena on "salapäähenkilö", joka avautuu jatkuvasti Janatuiselle näistä ongelmistaan. Poliisin epäpätevää proseduuria kuvaillaan syvällisesti. Janatuinen se on vain töissä Hansakorttelissa turvallisuuspäällikkönä ja juo kaljaa Cosmicissa. Helenan kuvio lähentelee mielenterveysongelmaa. Janatuinen yrittää hakea tälle apua. Tässä tilanteessa J. törmää psykoterapia-palveluissa jonkinlaiseen mystiseen ja pelottavaan kuvioon. Jokin pääjehuterapeuttihahmoyksilö manipuloinut entiset oppilaansa toimimaan terapeutteina tietyllä tavalla. Kulttimaisia piirteitä. Pyritäänkö potilaiden seksuaaliseen hyväksikäyttöön... Potilaiden hypnotisoimiseen rikoksiin (liian epäuskottavaa ja naurettavaa varmaankin). Vai pyritäänkö vain potilaiden tuhoamiseen, sekoamiseen. Koska pääjehulla hullu perhetausta ja siksi niin... Voisiko olla tarina ilman yhtään ruumista - vain ja ainoastaan henkistä kärsimystä. Tai ehkä kuitenkin ruumiita, ehkä antagonisti-terapeutin idea on saada ihmisiä tekemään itsemurha.

Ideani 2. Aurajoki virtaa eräänä päivänä violettina, viemärinavaajan värisenä. Janatuinen kärsii unettomuudesta, kävelee kaupungilla ja on kusella Agricolankadun Auraan päättyvässä pusikossa. Näkee vastarannalla jotain monimutkaista, moniselitteistä ja outoa. Liittyy ehkä violettiin väriin. Joesta löytyy ruostuneisiin polkupyöriin nippusiteillä kiinnitettyjä mädänneitä ruumiita. Janatuinen näkee unen, jossa Aura on tyhjä vedestä. Hän kävelee siellä muuten alasti, mutta Tapparan lippis päässä. Paljaat jalat ja pohkeet silpoutuvat romuun. Jalat imeytyvät pohjaan askeltaessa. 

Ideani 3. Tuomiokirkon tornista alas heitetty ruumis. Mätkähtää rappusille. Kukaan ei ole nähnyt mitään. Sidotaan jotenkin vanhaan historiaan. Kirjaan sisällytetty "opastettu kiertoajelu" Tuomiokirkossa tällä verukkeella. Tähän uskonto-pohdintaa ja Turun historian pohdintaa. Löytyy jonkinlainen surkuhupaisa ja obskuuri turkulainen yhdistys. Kuolleen historian seura. Tai Turun kuoleman ja elämän seura. Jäsenillä tatuoitu 1827 sisäreiteen (ehkä liian naurettavaa). Saadaan luoduksi hyvin erikoisia hahmoja seuran jäsenistä. Tuomiokirkon seinistä naakkojen pesistä löytyy ihmisten luita; ulos heitetyltä puuttuivat molemmat etusormet, naakkojen pesässä nämä mutta myös lisää (lisää ruumiita jossain?). Toinen ruumis löytyy Cantina Aztecan (lopettanut 2019) rappusista. Tuomiokirkkoa ja tätä yhdistävät oikosarvis-fossiilit. Veriuhri oikosarvisille? Kreationistien vastaisku evoluutioteorialle? 

Ideani 4. Janatuinen ryhtyy kokoomuslaiseksi. Kuvataan jonkinlainen outo pimeä psyyken teehetki tai mitä näitä on, mikä tähän kääntymykseen johtaa. Mielen polut kaunistavat, terveisin pieni lintu. Keissi ratkeaa kokoomuslaisesta maailmankuvasta käsin. Toriparkkityömaalla löytyneet arkeologiset jäänteet salattu, että rakentaminen voi jatkua. Toriparkki sortuu ja ihmisiä kuolee. Syynä monimutkainen kuvio rakennusvaiheessa, mikä mahdollistanut heikkojen rakennusaineiden käyttön. Kuvausta myös Turun kaupunginvaltuuston/hallituksen toiminnasta. Miten se ei oikeasti tajua mitä tapahtuu. Miten siellä voidaan oikeastaan ajaa läpi melkein mitä tahansa. Janatuinen lopuksi kunnallisvaaliehdokkaana ja tulee Kokoomuksen riveistä valituksi.