Tässä ei oteta eikä voida ottaa huomioon nahan/kankaan kimmoisuuden menetystä. Hän mainitsi toisille retkeilijöille hyttysmyrkyn ja ravintoaineiden animoosisesta suhteesta. Hänet otettiin vakavasti. Puut kasvavat kaikkialla sydämistä metsiin ja kasvihuoneisiin. Minulla ei tänä vuonna ole varaa uusiin silmälaseihin. Kun tietää ilmaisen terveydenhuolon olemassaolosta, se helpottaa mieltä.

Jäätynyt keitto on suurimmaksi osaksi vettä. Eri eläimillä monia havaittuja ja luetteloituja saalistustekniikoita, mm. vaaniminen. Ja useinko luonnossa - ikuisessa kehitysmaassa - joku vaanii vaanijaa, vai eikö pedoilla ole petoja. Tämä selviää lukemalla kirjoista biologian yleisesityksiä.

Olen usein kävellyt kadulla. Lapsena aloitin. En tiedä koska lopetan. Kivikaudella ei ollut katuja. Meille säilyy vain osa valmistetuista artefakteista, ja vain muutamia osia ihmisten ruumiista. Polttohautaus oli tapa ennen kristinuskoa. Mitä Raamattu todella opettaa zombeista? Lapsella on kyky kaikkiin maailman kieliin.

Vohla ja mahla. Lapsesta asti halunnut keväisin juoda koivunmahlaa. Onko se metsästystä? Hyönteiset eivät tunne äidillisiä tunteita. Kaikki turha karsiutuu aina pois, elämän vuoksi. Lumisessa maassa elää monia ihmeitä. Ihminen ei ole etymologisesti ihme. Itseä koskevat pronominit useissa kielissä sisältävät sisäänpäinhengityksen.

Jos löytämäsi sisäloistutkimus on huomattavan halpa, kannattaako sitä jo periaatteesta epäillä? Pöytäliinoja ei useinkaan tehdä paperista. Kaloja on olemassa kolmea päätyyppiä: leuattomat kalat, luukalat ja rustokalat. Voimme luokitella melkein mitä vaan. Maapallo on epätyypillisen lämmin paikka avaruudessa. Kun silmän laittaa kiinni näkee valoa, luomen ja pimeyttä.

On ihanaa kun ei ole kuollut. Antiikin Rooman historioissa 25 vuotta on lyhyt aika. Järki on vain yksi komponentti lego-autossa. Teleologia tarkoittaa tarkoitusperäisyyttä. Hyttysiä on, että ne imisivät meistä verta. Jumala on, että meillä olisi hyvä mieli. Paperi on, että voimme rakentaa legoja ja kalaluokitteluja. Jos organismi ei ole orgaaninen, voiko sen väri olla mikä tahansa?

Ääni jonka syntyvä hämähäkki päästää. Syksyisessä metsässä on pahat homearvot. Lapset syntyvät vedestä tuleen. Makureseptorit maistavat tyhjyyttä. Jos rakennat itsellesi mitä vaan, niin millä loogisilla argumenteilla se on kenenkään. Yhtäkkiä muistaa unensa kauan sitten, kun jokin nyt siihen osuu.