Synkronisiteettiäkö? Tänään aamulla ajelin tukkaani partahöylällä. Ajattelin olevani Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa. Ajattelin meneväni tappiin asti päätyyn asti ool in tai ei mithään. Vaikka palaisin viimeisessä kysymyksessä ja menettäisin ns. kaiken.
Sitten istahdan Stressless-nojatuoliini ja alan lukea Keelin kirjaa loppuun. Ja siinä heti kuvaus tv-tietokilpailusta. Hän kuvittelee tilanteen, jossa kilpailija sanoo Gutenbergin keksineen kirjapainotaidon, mutta sitten vastaus onkin väärä. Väärä koska Gutenbergistä ei ole todisteita. (Kun opiskelin eräs luennoitsija sanoi Gutenbergin ja hänen yhtiökumppaneidensa myöhemmästä riitaantumisesta olevan paljonkin dokumentaatiota; näin ollen olettaisin että G:stä on enemmän todisteita kuin yksi yrityksen kuitti, kuten JAK väittää.)
JAK myös: G. keksii painokoneen ja painaa heti Raamatun. Sama kuin Wrightin veljesten eka lentokone olisi ollut Boeing 747. Minusta tämä nyt ei ole JAK:lta hyvä pointti. Jos on painolaite, sillä voi painaa vaikka kuinka pitkän kirjan. Mutta Wrightien aikaan ei ollut teknologiaa Boeing 747:n rakentamiseen.
En koe JAK:ia kovin luetettavaksi raportoijaksi. Mutta osa näillä soilla samoavista ihmisistä pitää tätä hyväksyttävänä piirteenä paranormaalin tutkimuksessa. Että ollaan osittain irrationaalisia ja hulluja. Se kuuluu Ilmiön luonteeseen!
Peruspointti kirjassa on se, että ufot/humanoidit eivät ole fyysisiä olentoja toisilta tähdiltä, vaan fyysisiä olentoja toisesta ulottuvuudesta, superspektristä, kahdeksannesta tornista tai jotenkin näin. Kollektiivisen piilotajunnan, anima mundin heijastumia. Manifestaatioita, fyysistymiä, lihallistumia. Homo sapiensin tietoisuus on jotain aivan muuta kuin kuvitellaan. Telepatia, ajatukset aineena ja niin edelleen. Ehkä! Tämähän se yleinen teoria näissä paranormaaleissa kirjoissa näyttäisi olevan. Että ei ole todellisia valokuvia ja todisteita... että Miehet mustissaan hakee todisteet pois... koska Ilmiö välttää auringonvaloa, se kuuluu hei Ilmiön luonteeseen. Ehkä niin!
Tänään vaihdoin kellon talviaikaan ja kello alkoi pitää raksuttavaa ääntä. Korjasin patterin asentoa. Kohta huomasin kellon pysähtyneen. Korjasin uudelleen patterin asentoa. Kello ei käynyt. Oliko patteri juuri nyt tyhjentynyt? Miksi? Miksi ei? Vaihdoin tuo patterin kokeilumielessä toiseen kelloon, ei toiminut siinäkään. Veteli viimeisiään. Mutta JAK:n herkistämänä kysyn: onko se merkki?
Minulla on Olympic-merkkinen sekuntikello, johon ei ole vaihdettu pattereita kertaakaan. Ostettu 2005. Vuonna 2016 päätin avata kellon ja katsoa sen sisälle. Onko siellä hehkuva kristalli, onko siellä tyhjä patteriaukko, ja käykö niin että kun sen näen aukeaa Portti ja Todellisuus vyöryy sisään ja kutsuu minut Tanssiin. Mutta siellä oli tavallinen paristo. Outoa ettei se koskaan kulu loppuun, vaikka kellossa on isot digitaalinumerot, käytän sitä usein ja lisäksi taustaprosessina kellossa pyörii ihan tavallinenkin kello (joka näyttää nyt 1:11 vaikka oikeasti 11:03).
"Synkronisiin tapahtumiin liittyy tekijä, jota kutsun heijastelevaksi ominaisuudeksi. Ilmiö pystyy jotenkin heijastelemaan takaisin aineistoa, joka tukee tutkijoita motivoivia uskomuksia ja teorioita. Pyörittelin kerran ihan piruuttani ajatusta siitä, että jotkut ihmisen ja eläimen hybrideistä (parahuman eng.) eläisivät vedessä. Olennot kun nähdään usein poolovillapaita päällä, ja mietin puolivakavissani, olisko kauluksen alla piilossa jonkinlaiset kidukset." JAK ei kertonut tästä ajatuksestaan kenellekään. Sitten tuli kirje floridalaiselta nuorelta mieheltä. Oli liftannut. Oli huomannut kyytiin ottaneella miehellä olleen kidukset kaulalla. Tämä oli ainoa laatuaan tällaisista havainnoista. Eli tyypillinen synkronisiteetti/simulaatio.
Kerran JAK oli pohtinut ääneen, mikseivät ufoja koskaan näe henkilöt joiden sukunimi Smith tai Jones. Ufohavaitsijoilla aina hyvin erikoisia sukunimiä. Sitten kohta tämän jälkeen Perry-nimisessä pikkukaupungissa New Yorkin osavaltiossa rouva Wanda Jones näki jonkinlaisen ufon. Perry oli Keelin kotikaupunki ja Wanda Jones tunsi hänen perhettään. Eli Ilmiö piruili hänelle. Kun hän valitti ettei koskaan Jones näe ufoa, niin näki ja vielä Perryssä.
"UFO flaps" l. ufo-aallot. Samankaltaisia tapahtumia vähän aikaa kaikkialla. Tällaisia aaltoja muutenkin nähty yliluonnollisten ilmiöiden yhteydessä. Hetken aikaa on muotia&trendikästä tietynlainen ja sitten se hiipuu. Samalla tavalla muissakin trendeissä. Keel sanoo paikannimien ja ihmisten nimien toistuvan näissä tapauksissa. Että samannimiset ihmiset näkevät eri puolilla Amerikkaa samanlaisia olentoja; ja havaintoja samannimisissä paikoissa eri puolilla maata.
Eli ei ole metallia vaan violettia usvaa ufot ja olennot joilla punaiset silmät. Tulleet alitajunnasta tai aiemman sivilisaation (Jättiläisten/Titaanien) Koneesta, joka ehkä oli tietokone tahi taikakone (sama asia?). Ja kts.!, mekin rakennamme itse pian tuon Koneen! Me tuhoudumme pian. Ja meidän koneemme jää vittuilemaan ja vainoamaan tulevia sukupolvia, tulevia uusia ihmislajeja. Titaanien kone tuottaa Olennot, meidän koneemme tuottaa Olennot sitten myöhemmin. Kaaban kivikin on tuo kone.
Minäkin näin silmäkulmastani jotain viime iltana kun luin JAK:n kirjaa. Punasilmäolentoko siellä hämyää? Pelkäsin, että superspektri tai mikä lie murtautuu todellisuuteeni. Mutta miksi pelkäsin ja mitä? Pelkäsin maailmankuvani tuhoa. Pelkäsin saada tietää, että on jotain Muuta kuin materia.
Jos joku näki haltian hämäläisessä metsässä 1250, se on eri asia kuin nähdä haltia/ufo/Olento vuonna 2023. Nykyään materialismi/rationalismi niin vallalla, että sen vastaisuus ja toisen tien etsiminen on tämän paranormaalin tutkimisen isompia pointteja. Virtaa vastavirrasta. Olennaista siis olentojen olemus, ei se mitä olennot haluavat. 1250 haltian kohdannut ei ahdistunut maailmankuvansa tuhoutumisen puolesta; hän saattoi tosin pelätä mitä olento häneltä haluaa. Mutta se oli osa hänen maailmaansa. Ylipäätään, miksi näillä paranormaali-tyypeillä usein vahva mielihalu uskoa ja toivoa Ilmiön olevan luonteeltaan fyysinen (vaikka sitten tällä "se lihallistuu kollektiivisesta jungilaisesta maailmansielusta" -tasolla)? Miksei riitä immateriaalinen taso? Koska materia arvostetumpi asia. Eli he pelaavat vahingossa tiedostamattaan materialistien peliä? Parempi tie olisi heidän nostaa immateriaalisen ja henkisen/hengellisen arvostusta materiaalisen ohi. Sitten voitaisiin sanoa ylpeästi: ufot/olennot/haltiat/jne eivät ole millään tavalla fyysisiä! Siispä ne ovat Tärkeitä ja Totta!
Kommentit