Ei oo saatu mitään aikaan.

Meidän sukupolvi valju valuva haava-aines, haava-iines.

Eurooppa ollut hirviömäinen. 

Rikkaat monisukupolviset etulyöntiasemassa.

Vain kulutetaan, kirjailijallekin tärkeintä medianäkyvyys.

Onko tämä ironiaa vai onko vilpitöntä? Että vain Eurooppa paha, ei Kiina. Hei vittu mikä klisee! Vasemmistonuoret puhuu näin! 

Ei kaiken tämän meta-meta-ahdistuksen jälkeen, ja sen jälkeen kun kirjassa itsessäänkin kirjoitetaan ettei mikään muutu  tosielämässä kuten draamassa muuttuu, ei tämän kaiken jälkeen voi tulla mitään valaistumista loppuratkaisuna. 

Eli köyhyys on rotu ja Eurooppa on psykopaatti, syyllinen, sairas. 

Päähenkilön on dea ex machina pelastanut. Mutta tätä pelastumista ei käsitellä kunnolla (siis ei perinteisen traditionalistisesti, mikä tosin ei ole kirjan tyylilajikaan, mutta tähän kuvioon olisin kaivannut hieman lisää lihaa luille, että olisin sen paremmin saanut jakeluun ja toimimaan tajunnassani). Loputtomasti jauhetaan tätä tuskaa ja syyllisyyttä, Euroopan/Lännen riistotouhuja. Mutta sekään ei johda mihinkään. Siis, sitäkin ironisoidaan jos se on oikea sana. Että tässä minä vaikka... siis jotenkin en muista miten! Mutta sekin meta-meta-taso-taso-ironia vain mahdollisti sen, että jatketaan. Jatketaan sitä, mikä kai sitten kirjoittajasta on totta. Onko?! Uskooko hän itse näin. Mitä kirjallisuus on? Onko tässä pysyvä jatkuva rakenne? Voiko missään kirjassa olla? Että kaikki on harkittua. Millaista kirjoittaminen on? Onko kaikki todella pohdittua, kirjoitetaanko kaikki kymmeniä kertona että se menee oikein. Miten mihinkään lauseeseen voi tyytyä?

Mustavalkoisuuden aika ei ole nyt, 80-luvulla sitä oli vaikkapa Ritari Ässä -sarjan jaksoissa. Ennenkin on kyllä ollut harmaata. Nyt on vain yksi harmaan aika, vaikka vaikea uskoa että aivan tällaista olisi ollut ennen koskaan. Siksi ei voida sanoa sitäkään selkeää asiaa: on ollut sortoa ja se oli väärin. Vaan pitää tehdä niin kuin tässä, että on sortoa mutta sekin meta-meta -jollain-tasolla. Että kuitenkin katsokaa olen tässä oikeassa leirissä... mutta tyylitajuisesti, koska jos olisin siinä mustavalkoisesti tippuisin takaisin omaan rotuuni köyhyyteen tai mihin lie. 

Mutta en edes tiedä mikä tässä on kirjallisuutta ja mikä kirjailijaa. Oikeassa elämässä mitään tällaista ei tapahdu. Vittu mitä paskaa kaikki kirjat ja taide on. Luen seuraavaksi pitkän ajan vain tietokirjoja, esseitä. En tällaista fiktiokyrpää/kyrpäfiktiota. Vitun kyrpä fiktio!

On kyllä tyhmä lukija jos luulee että tää on vasemmistonuorten juttuja yks yhteen. Että tää on just tää, mun maailmankuva kirjassa hei. Kyllä tämä kyllä ihan oikeasti jotain muuta oli.