En juuri koskaan lue itseapu-kirjallisuutta. Haluan itse löytää omat apuni ja siten arvostaa niitä enemmän. 

Myös on ongelmana, etten usko minua voitavan auttaa. Olen luonut ongelmistani Mysteerin ja Jumalan, jota palvon. 

Lisäksi on ongelmana liiallinen täydellisyydentavoittelu. Yritän omaksua ohjeet täysin, noudattaa niitä aamusta iltaan ja muuttaa itseäni totaalisesti. Tämä ei toimi, jolloin masennus ja ahdistus. 

En ylipäätään halua vastaanottaa muiden apua, koen sen heikkoutena. 

Tämä apuoppaista yleensä.

Apuoppaista erityisesti. Anteeksi Tommi Viikinkoski, että joudun sanomaan tämän, mutta tämä kirjasi oli kyllä erittäin keskinkertainen, jopa huono. 

Kysyn: Miksei riittänyt Epiktetos/Seneca/Aurelius ja sormella osoittaa kohti heidän teoksiaan? Miksi tämä piti kirjoittaa? Mitä lisää tämä tarjoaa?

Kömpelösti kirjoitettu. Hajanainen, ei punaista lankaa. Viikinkoski ilmeisesti saanut avun näiden ohjeidensa ja oivallustensa kautta. Mutta parempi olisi ollut jättää koko tekstimassa ikiomaksi Raamatuksi ja sitä kautta parantaa vain omaa elämäänsä.

Minua ihmetyttää miksi tämä on julkaistu. Siksikö, että voidaan painaa kanteen, että MENTALISTIN ohjeita hyvää oloon, ja sitä kautta myydä tätä. Vertaa vaikkapa Kiira Korven runokirja. 

Silppumaisia ohjeita, sitaatteja tutkijoilta jotka resonoineet Viikinkosken kanssa. 

Kiinnostavinta kirjassa oli sieltä välillä nouseva fiba, että tämä onkin itsepetosta ja valetta kaikki. Että et sinä mitään uutta rauhaa ole löytänytkään, valehtelet tämän kirjan kautta vain itsellesikin. 

Lisäksi, miksi piti mainita kädetön/jalaton mutta silti erittäin menestynyt taikuri ja J.K. Rowlingin huippuonnistuminen köyhästä yksinhuoltajasta miljonääriksi. Tätäkö haetaan? Menestysteologia! Raha ratkaisee! Entä se tavallisen ei-erityisen keskinkertaisen ihmisen onnistuminen arjessaan? Stoalaisuuden tai ties minkä avulla tarpominen tässä ihan tavallisessa maailmassa. Siis: stoalaisuuden harjoitus ilman että menestyy materialistisesti. 

Kirja oli kuulemma ollut Viikinkosken pitkäaikainen unelma. Tulee spontaanisti mieleen muistaakseni Ken-niminen roolihahmo Salatuissa elämissä. Tätä esittänyt näyttelijä myös kertoi radiossa kauan sitten levyn tekemisen olleen suuri unelmansa. Sitten sitä levyä siinä soitettiin. Aivan mitäänsanomatonta kaikkien muistoista heti ikuisesti katoavaa haaleaa loskaa. 

Viikinkosken kirjoitustapa oli niin kömpelöä, että sain tästä ensimmäistä kertaa koskaan sen efektin, josta Stephen King jossain kirjassaan puhui. Että kirjoittajalle on iso juttu nähdä ja tajuta, että julkaistuksi päätyy minua huonompiakin kirjoittajia. Uskon, että osaan kirjoittaa paremmin kuin Viikinkoski. Ja olisin osannut strukturoida tämän kirjan paremmin, luoda sinne selkeän koherentin pointin. Kirjoittaa niin, että hommat pärähtävät tajuntaan lukijalle paremmin kuin tässä. 

Kirjoita 2 huonoa sivua päivässä, oli ohje jota Viikinkoski oli seurannut. Tämä olikin hyvä ohje. Jos haluaisin saada kirjaani tehdyksyi, tämän voisi omaksua. Myös: tee jotain mitä vaan, mutta tee sitä 30 päivää joka päivä ja katso mitä tapahtuu.

Kiitos Tommi.