Verrosella useasti omaehtoisia täysin omanlaistaan elämää eläviä ihmisiä. Jotka eivät välttämättä silti vahvaluontoisia. Parasta on se "huoleton" tapa, joilla näiden ihmisten oleminen kuvaillaan. Siinä ei siis ole fanaattista julistamisen sivumakua. Että katsokaa olen radikaali ja normi-ihmiset on perseestä. Ei näin, vaan Verrosen useat hahmot ovat aidosti erilaisia korostamatta mitään. Eli että miten tahansa voi elää. Ja myös tämä jossain taustalla, että valta ei ikinä ehdi kaikkialle. 

Kaikki nähdyt ihmiset voivat sisältää tällaisia salaisuuksia, eikä niin sanottuja normaaleita edes ole. 

Verrosen kertomuksissa on vaikeasti määriteltävä omanlaisensa tunnelma. Voimakas, vinksahtanut, kaunis. Syvällä jotain liikkuu, ja se on pelottavaa. Mutta myös perustavanlaatuista. 

Myös usein kuvauksia alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Erittäin tehokkaasti tehtyjä, koska eivät mässäile, eivät tuomitse. 

Tässä niminovellin eräs henkilö jatkuvien nöyryytysten kohde. Pitää kirjaimellisesti suudella pomon kenkänpohjaa. Pitää suudella toisten pakaroita. Voidaan silpoa ja tehdä kaikkea alemmille luokille, että osoitetaan oma ylemmyys. Samanlaista esiintyi Karsintavaiheessa ja Luotettavassa ohikulkijassa. 

Niminovellin alistettu ei rikkoudu, vaan hyväksyy osansa. Tästä tulevat mieleen ihmiset, jotka nykyään hajoavat semi-toimintakyvyttömiksi kun kohtaavat sortoa, väärää representaatiota, vallankäyttöä ja yms. vastaavaa. Niminovellimieheen verrattuna... ovatko he heikkoja? Liian heikkoja, koska eivät jaksa jatkaa taistelua. Heikkoudella saa jo tarpeeksi statusta, ei tartte tehdä muuta. Tämä nyt varmaan ei ole Verrosen pointti.

Ehkä kirjoittaja on itsekin päässyt luomaan itselleen juuri sopivan elämän. Vertautuu Juha Vuoriseen ja Jeesukseen.