Miten kukaan voi koskaan olla täysin varma mistään? Kuinka paljon tietoa asiasta pitää hankkia, että siitä voisi muodostaa mielipiteen?

Kuvitellaan historiantutkija, joka on perehtynyt kylmän sodan aikaan 50 vuotta. Lukenut aiheesta tuhansia kirjoja. Tietääkö hän riittävästi, että voisi tehdä oman kirjansa aiheesta? Haluamme ajatella, että tietää, koska haluamme uskoa että ihmisellä on oman elinaikansa aikana mahdollisuus saada ymmärrys jostain asiasta. 

Ja ehkä esimerkin tutkija kirjoittaa sitten kirjansa. Mutta se on vain yksi tulkinta. Siinä voi vaikuttaa taustaoletuksina ajatukset joihin henkilö on uskonut siitä lähtien kun täytti 15 vuotta. Niistä hän ei ole päässyt eroon, ja miksi pitäisikään päästä? 

Kaikki olemme eräällä tavalla vankeja, eivätkä ajatuksemme ja elämämme ole täysin vapaita. Olemme sen historiallisen ajanjakson vankeja johon synnymme, ja ajattelemme tavoilla jotka tyypillisiä sille ajalle. 1800-luvun feministi Suomessa olisi kannattanut naisten oikeutta omaan omaisuuteen, tai tyttöjen kouluttamista. Nykyisin feminismissä puhutaan esimerkiksi sukupuolten moninaisuuden puolesta, tiukkaa sukupuolittamista vastaan. Tämä ei olisi ollut mahdollinen ajatus täysin samalla tavalla 1800-luvulla. 

Olemme sen yhteiskunnan vankeja johon synnymme, ja tyypillinen suomalainen ei pystyisi omaksumaan tyypillisen italialaisen tapaa keskustella, syödä, olla olemassa. 

Olemme ihmisruumiin vankeja. Aistimme eivät näe koko maailmaa. Maailmamme on apinan tulkinta maailmasta. Pystymme ilmeisesti ymmärtämään noin 150 ihmisen ryhmän, mutta emme enempää. Koska tämä oli alkuperäinen ihmislauman koko. 

Pyrrhon oli antiikin kreikkalainen filosofi, joka oli sitä mieltä, että oikeastaan mitään ei voida tietää, koska kaikista asioista voidaan aina esittää yhtä pätevän kuuloinen vasta-argumentti. Eli kaikissa asioissa on monta totuutta, siispä totuutta ei ole. Pyrrhon eli maailmassa jossa puhetaito oli tärkeä ja ihmisiä vakuutettiin oman mielipiteen voimasta puhumalla. Ja P. sitten huomasi, että hän vakuuttuu aina viimeisimmästä puhujasta. Tunnistan saman piirteen itsessäni. 

Mistä tahansa asiasta voi olla mitä tahansa mieltä millä tahansa argumentilla. 

 

En kuitenkaan kannata kyynistä relativismia, jossa millään ei ole mitään väliä (vaikka tällaisilla ihmisillä juuri sillä kyllä usein suuresti on väliä, että millään ei ole väliä). Kannatan Pyrrhonia, koska hän vaikuttaa mielestäni olevan oikeassa. Mielipiteet ja väitteet vaatisivat taakseen niin paljon tietoa, että loppujen lopuksi sitä ei ole juuri minkään väitteen takana. On vapauttavaa ajatella, että kukaan ei ole oikeassa.