Minä juon nyt kahvia ja minä kirjoitan tätä tekstiä. 

Luokkayhteiskunta totta aina ja ikuisesti.

Homo sapiens on hierarkinen laji.

Tasa-arvon idea on outo. Jakamattoman ihmisarvon idea on outo. "Ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys" on yksi nykyajan iskulauseista. Sillä pyritään tekemään ihmisoikeuksista pyhä laki. Totta väite toki ei ole. Ihmisoikeudet ovat ihmisten keksintö. Itsekin kannatan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, siihen minut on indoktrinoitu. 

Keskiajan sääty-yhteiskunta. Synnyit säätyyn. Talonpoikaiskapinat ja niiden verinen kukistus. Pariksi sukupolveksi rauha. Isoäiti kertoo miten kun oli nuori tyttö herrat pakotti katsomaan kun vanhemmat kidutettiin kuoliaaksi. Talonpojilta puuttui koulutus ja aseet; ei siitä mitään voinut tulla. Talonpoikia oli eniten ja heidän työnsä päällä koko yhteiskunta lepäsi. Mutta jos he halusivat enemmän oikeuksia, kosto oli hirmuinen. Tämä on mielestäni väärin. Mutat jos olisin ollut keskiajan aatelinen olisin ollut muna pystyssä tappamassa niitä kapinoivia jyväjemmarihomeperseitä. 

Porvaristo ei tehnyt aseellista kumousta, mutta nousi vauraudessa ja voimassa ja hajoitti koko sääty-yhteiskunnan sisältä päin. Kävi sillä lailla hassusti, kauppa se on mikä kannattaa. Porvari saattoi nyt olla aatelista rikkaampi. Niitä ei silti voinut tappaa, eikä rahaa niiltä poiskaan ottaa. Parisataa vuotta porvaristoa vitutti yhä syvenevällä kierteellä, että miks meil ei oo oikeuksii, vaik meil on massii.

Ranskan vallankumouksen rehellinen tunnuslause: lisää valtaa ja kaikkee kivaa porvarismiehille. Kyllähän tää homma sitten 1800-luvun mittaan maaliin vietiinkin. Jos keskiajalla valtaa pitivät aatelisto ja papisto, niin 1800-luku oli porvariston vuosisata. Porvarit sitten unohtivat työläiset ja näiden piti ihan itte alkaa asiaansa ajaa. Sitten Neuvostoliitossa työläiset piti valtaa ja sehän oli täysin perseestä. 

Ehkä porvaristo/keskiluokka on paras valtaa pitävä taho näistä kaikista?

Nyt nykyään Suomessa työläisiä ja työväenluokkaa ei enää ole olemassa. Harva ihminen identifioituu  työläiseksi. Demari ajaa bemarilla. Kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia unta ja kahdeksan tuntia... sivistystä/bissenjuontia/telkkaria?

Suomessa on yhteiskuntaluokkia tänään 2023. Erityisesti vasemmisto on tätä mieltä. Jotkut kait erityisesti keskiluokasta ovat sitä mieltä, ettei luokkaeroi sillee niinku oo. Suomi ei ainakaan ole luokkayhteiskunta kuten Englanti on. Siellä työväenluokan ja keskiluokan välillä todella syvä kuilu. Suomesta olisi voinut tulla enemmän Englannin kaltainen, ellei toinen maailmansota olisi katkaissut tätä kehitystä. Yhteishenki kun koko maan olemassaolo uhattuna. Työntekijäosapuoli hyväksyttiin viralliseksi neuvotteluosapuoleksi. Sotien jälkeen koitti vasemmiston toimintaedellytysten tuntuva lisääntyminen. Tasa-arvoistumisen aate ja paine.

Minua ärsyttää, jos Suomea kutsutaan luokkayhteiskunnaksi ilman taustoitusta. Totta kai kaikki yhteiskunnat ovat luokkayhteiskuntia. Mutta Suomi ei ole Englanti. 

Minusta kirja on liian rönsyilevä ja sekava. En myöskään pidä kirjoittamisen tavasta, jossa viitataan toisiin ihmisiin ja heidän kirjoihinsa. Tällä tavallahan toki kirjoitetaan tiedettä. Mutta tämä kirja ei ollut varsinainen tiede-teos. Tuntuu jotenkin halvalta, että jatkuvasti tuodaan muita nimiä esiin. Jos itse kirjottaisin kirjan, peittäisin ja salaisin nuo nimet. Käsittelisin heiltä lukemiani ideoita, mutta en mainiten heidän nimiään. 

Kirja sortuu välillä mustavalkoisen viholliskuvan luomiseen. Tämä on mielestäni yksi kaikkein suurimpia mahdollisia virheitä. 

Kirjoittaja haluaa käsitykseni mukaan luoda uhkaavan tulkinnan Suomen nykytilasta. Tämän argumentin ytimessä on, että maa jakaantuu entistä selvemmin voittajiin ja häviäjiin. Ja voittajat eivät välitä häviäjistä ja voittajat eivät edes tajua, että on olemassa häviäjät. Isännät voivat olla huomamaatta orjia, mutta orjat eivät isäntiä. Miehet voivat olla huomaamatta/näkemättä naisia, mutta naiset eivät miehiä. 

Kirjassa oli kohtaus, jossa kirjoittajan ystävä haltioissaan Jonathan Franzenin teoksesta. Kirjoittaja toteaa Franzenin kirjoittavan keskiluokasta, ja että hänen juttunsa eivät ole yleispäteviä. Ystävä vaivaantuu tästä. He pohtivat onko työläiskirjallisuutta edes olemassa nyky-Suomessa. 

Usein tuntuu keskiluokan olevan kirosana. Asioiden keskiluokkaiseksi kutsuminen on jonkinlainen erittäin suuri loukkaus, jota ei tarvitse edes perustella. Se vain on nolo ja paha asia. 

Olen kuullut Jonathan Franzenin teoksista, laittanut niiden nimiä ylös ja ajatellut lukea niitä joskus. 

Mitä erityisesti on väärin siinä siinä, jos keskiluokkainen ihminen lukee toisen keskiluokkaisen ihmisen tekstiä, jossa tämä pohtii ja ruotii juuri keskiluokan ongelmia. Katselin Juha Itkosesta tehtyä haastattelua kerran, jossa häneltä myös kysyttiin, että miksi käsittelet aina vain keskiluokkaa. Itkonen sanoi, että onhan se merkittävä ihmisryhmä, heitä on paljon, heillä on valtaa ja he ovat tärkeitä. Itkonen itse keskiluokkaa, eikä Itkosella omaelämäkerrallisten kirjojensakaan nojalla ole välttämättä kunnon kosketuspintaa työväenluokan (vai mikä se onkaan) todellisuuteen. 

Ensimmäisessä romaanissaan Itkonen käsitteli mormoneja ja tämä keräsi kehuja. Itkonen ei ole mormoni. Mutta Itkonen oli onnistunut fantasioimaan mormoneista pätevästi. Miksi Itkonen ei samalla tavalla olisi fantasioinut työväenluokasta? Ehkä se ei tullut hänelle mieleen. Ehkä hänkään ei tajunnut sitä olevan olemassa. Ehkä hän oli liikkunut aina keskiluokkaisissa piireissä. 

Hegemoninen maskuliinisuus -termin käyttö. Vertaa patriarkaatti, kulttuuri-marxismi, uusliberalismi, intersektionaalinen feminismi, ilmiöoppiminen, demla, dumle, finanssikapitalismi.

Homma haltuun teorian kautta, ei arjen yksilöllisen monimuotoisuuden. Mummo sanoo lapsenlapselle että älä käytä noin paljastavia vaatteita. Teoria: törkeää sortoa, tyttöjen seksuaalisuuden kontrollointia. Todellisuus: lol mummo vaan on tollanen. 

Se on varmasti totta että nyky-Suomessa keskiluokka eniten taidetta tekee ja eniten taidetta nauttii.

Wrightiläinen työväenliike oli sellainen, että työnantajaosapuoli kertoi työläisille millaisessa työväenliikkeessä ne saapi olla. 

Mitä se sitten on, jos keskiluokkainen on huolestunut toisesta keskiluokkaisesta, joka lukee Franzenia eikä tajua että on muunkinlaista todellisuutta? Siis ei-keskiluokkaista todellisuutta tässä samassa Suomen maassa tällä hetkellä. Keskiluokalla on voimavaroja ja keskiluokka käyttää niitä myös siihen, että saisi ei-keskiluokan ääntä kuuluviin taiteessa. Tätäkö haetaan? Eräänlaista alaluokan/työväenluokan holhontaa ylemmältä, parempiosaiselta taholta? Miksei tämä alaluokka saa olla vaan, silleen orgaanisesti. Vesikin menee siihen muotoon mikä se painauma maassa on. Olen varmasti ymmärtänyt jotain nyt väärin. 

"Mä vaan" ei saa olla. Se ei ole menestystä. Tämä on mielestäni erittäin kova huomio, ja juuri näin se tuntuisi isossa mittakaavassa olevan. 

Sadinmaan kirjassa 10 käskyä kirkolle hän totesi, että äärimmäisimpiä lauseita nykyajassa olisivat:
"Minussa ei ole mitään erityistä" 
"En ole erityinen, olen tavallinen"

Mutta jos olisi "mä vaan" se olisi aika syvällistä vastarintaa. Vastaan mitä? En tiedä? Jotain hegemoniaa hei!

 

Tämä on paskimpia postauksiani koskaan. Luin kirjan jo 14.12. eikä ole enää tuoreessa muistissa. 

HAJA-AJATUKSIA KIRJASTA VIELÄ:

Freud: ihminen on indiviidinen syvyys! Potentiaali loputon. Löydä todellinen itsesi. Tämäkin vain yksi tapa nähdä ihminen. 

Seksiä ei harrasteta enää yhtä paljon kuin ennen, koska siinä joutuu eroon omasta minä-minä-projektistaan

Ammatillisen pätevyyden sijaan keskitytään henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Kyllä totta tosiaan, paljon adjektiiveja työpaikkailmoituksissa. 

Leppä kirjoitti Hesariin että kirjallisuus keskiluokan kirjallisuutta. Suuri vastarinta tästä. Ei haluta nähdä... Kaikkein pahinta on kun näytetään oma tekopyhyys, tai jokin tällainen. Omat etuoikeudet. Miesten vaikea kestää #metoota ja patriarkaattia.

Köyhyyttä hävetään. Yksilön oma vika.

Nuoret uneksivat kuitenkin tavallisesta, ihme kyllä.

Masennuksen merkit. Itsetarkkailu. Minä minä minä. Vaikka masentuneella heikko itsetunto myös. Skitsofenia ääriaste.

Ihmisarvo jakamaton. Lepän näkökulma. Mutta ei mainitse kristinuskoa tässä taustalla.

 

Yhteenveto:

Hyviä ideoita, mutta mielestäni puuttui koherentti yhtenäinen argumentti. Liikaa mustavalkoisuutta ja demonisointia. Liikaa mielihalua maalata asiat liian synkiksi. Ja siten, että juuri nyt ne on synkempiä kuin koskaan. Todennäköisesti ymmärsin paljon päin vittua, sori siitä.