Jotenkin kylmäävä. Kliininen. Etäiseksi jättävä. 

Miksi nuorena kauan sitten eläydyin kirjoihin ja elokuviin niin voimakkaasti. Löysin niistä maailmoja. Henkilöhahmot olivat syviä. Nyt ei enää näin. Etäisyys. Panssari. 

Harry Potter sikäli tulee mieleen, että maaginen todellisuus ja englantilainen yliopistomaailma. 

Kirjan suuri idea: hopeatankoon kirjoitettu sana kielellä G, ja sen käännös kielelle O tuottavat maagisen ilmiön jossa kääntymättä jäänyt osa on tangon voima. 

Jos suomen "itse" käännettäisiin sanalle self, jäisi kääntymättä suomen sanaan liittyvä ajatus ns. itsesielusta. Ja mitä tällainen tanko sitten tekisi?

She = Hän

Tyyssija = Haven

Ehtiä = to be somewhere on time

Ikirouta = permafrost

Tämä perusidea oli minusta kaiken aikaa vähän heikko ja kaukaa haettu. 

Kirjassa viitataan hyvin selkeästi useaan kertaan siirtomaaimperiumien harjoittamaan sortoon. Myös tehdään selväksi, että Oxford myös hyötyi tästä riistosta. Mutta toisaalta Oxfordin professorit saattoivat olla tästä autuaan tietämättömiä. Kuten lihansyöjät, natsit, miehet, muusikot, koiranomistajat. Kirja asemoituu juuri tähän nykyiseen keskusteluilmapiiriin, jossa tällaisia asioita paljon käsitellään.

Mutta olisi tehokkaampiakin tapoja hieroa sortokoneistoa ja sen osana olemista ihmisten naamaan, kuin näin rautalanka-aukikirjoitettu. Enemmän ihon alle meneviä tapoja ja ideoita olisi. Mutta kirjoittaja on nuori, hän haluaa ruokaansa paljon mausteita. 

Kylmäksi jättää kuvaus päähenkilöiden ystävyydestä. Tai sitten en ehtinyt hypätä mukaan. 

"Vallankumouksen luonteen, koskimaisuuden (omeletti) kuvaus ei maailman oivaltavin. Vrt. 1984 tai Vihan hedelmät." Tällaiset lauseet olin kirjoittanut paperille muistiinpanokseni, käyttäen Pilot G2 -geelimustekynää, paksuudeltaan 0.7 millimetriä. 

Nyt tuota täytyy lopetella. Tässä täytyy nyt tosiaan lopetella. Tältä erää lopetellaan tähän. Hauskaa päivänjatkoa. 

Ei jatkoon. En halua lukea Kuangilta enää mitään.