Juonipaljastuksiakin.

 

Kaikki on harmaata. 

R. ei tee näin: murhaa ja ottaa rahat ja nauttii rahoista ja sitten pelkää paljastumista. Hän ei ole näin selkeä. Hän ei edes oikeastaan saa rahaa murhansa kautta, tai ei halua sitä. Piilottaa saaliin, ei katso kukkaroon. Toivoo kiinnijäämistä. Toisaalta ei toivo. Toisaalta sitä ja tätä. Mielialanvaihtelut laajoja. Samanlaisia oli Karamazovin veljeksissä, Idiootissa ja Kellariloukossa.

Luin muiden mielipiteitä tästä. Monessa mainittiin, että R. olisi masentunut tai muuten mielisairas. Tämä ei tullut itselläni mieleen kertaakaan. Ehkä koska ajattelin, että romaanin kirjoitusajankohtana mielisairauksia ei ollut olemassa. Ei ainakaan nykymielessä. Ajattelin R:n olevan vain erikoislaatuinen persoona. 

Monia erittäin hyviä ja mieleenpainuvia kohtia oli. Tuntuivat nykyajastakin käsin ymmärrettäviltä. Vaikka maailma monella tavalla eri. Vertaa 1850-luvun maailmaa hektisenä ja liian pienenä pitävää; tulepa katsomaan vuotta 2023. 

Minusta hienoja tekstiosioita:


1) Kuvaus kapakoista:

Kansa ryyppää, sivistynyt nuoriso hukkaa toimettomuudessaan voimansa täyttymättömiin unelmiin ja haaveisiin, rampautuu teoretisoinnistaan [...]

 

2) R:n "vastustajan" polliisi-Porfirin puheenvuoroja:

Tämä on mielikuvituksellinen, synkkä juttu, meidän aikamme tapaus, kun ihmissydän on sumentunut, kun toistellaan lausetta, jonka mukaan veri "virvoittaa", kun elämän mukavuutta saarnataan korkeimpana arvona. Tässä on kyse kirjallisista haaveista, teoreettisten tietojen kiihottamasta sydämestä; tässä nähdään päättäväisyyttä, joka riittää ensimmäisen askeleen ottamiseen, mutta se on omalaatuista päättäväisyyttä: otti askeleen ja oli sen jälkeen kuin puusta pudonnut tai kellotornista livennyt, ja meni tekemään rikoksensakin kuin jonkin oudon voiman johdattamana. Unohti sulkea oven perässään, mutta tappoi, tappoi kaksi ihmistä, teorian mukaisesti. Tappoi, mutta ei osannut ottaa rahoja, ja sen minkä ehti napata mukaansa, piilotti kiven alle. Hänelle ei riittänyt tuska, jota hän kärsi istuessaan oven takana, kun ovea kiskottiin ja ovikelloa soitettiin - ei, hän meni vielä kuumehoureissaan tyhjään asuntoon voidakseen palauttaa mieleensä tuon kellonsoiton, tahtoi vielä kerran kokea ne selkäpiitä karmivat vilunväreet... No, oletetaan että se johtui sairaudesta - vaan on vielä yksi seikka: hän on tappanut, mutta pitää itseään kunniallisena ihmisenä, halveksii muita ja kulkee viattomana kuin enkeli - ei, miten Mikolka tähän kuuluisi, hyvä Rodion Romanovits, ei mitenkään!


[...] Olette menettänyt uskonne ja luulette, että minä imartelen teitä karkeasti, vaan oletteko te elänyt jo kauankin ja ymmärrättekö paljon elämästä? Olette keksinyt oman teorian, ja häpeätte nyt, kun se luhistui, eikä siitä seurannut mitään kovin omaperäistä. Tulos oli pikemminkin surkea, niin se on, mutta te ette sittenkään ole mikään toivoton heittiö. Ette alkuunkaan! Ainakaan te ette pettänyt itseänne kauan vaan etenitte nopeasti aivan äärimmäisille rajoille. [...]

 

3) Kuvaus Lebezjatnikov-nimisen henkilön olemuksesta: 

Hän oli liittynyt intohimoisesti edistysmielisiin ja "nuoreen sukupolveemme", ja kuului siihen valtavaan ja monenkirjavaan typerysten, heiveröisten keskenkasvuisten ja moukkamaisten jukuripäiden laumaan, jotka syöksyivät suin päin kannattamaan uusinta aatteellista muotivirtausta, vain pilatakseen sen saman tien, tehdäkseen hetkessä irvikuvan kaikesta siitä, mitä he saattoivat kyllä toisinaan palvella aivan vilpittömästikin.

Oma mielipide. Aivan häkellyttävän loistava sivallus. KPT, taistolaiset, äärioikeisto, WOKE, säieteoria, ylipäätään kaikki sisäryhmä vs. ulkoryhmä -kuviot kulttimaisuuksineen.


4) Viides osa, ensimmäinen luku melko kokonaisuudessaan:

Lebezjatnikovin Luzinille selittämät utopistiset ajatukset. Teoria edellä tilanteisiin. Pakotetaan ihmiset teorian mukaisiksi. Kuitenkin lopulta ei uskota siihen oikein itsekään. Ollaan hyvin herkkähipiäisiä, huumorintajuttomia, ja loppuviimeksi sovinnaisia, ja parin vuoden päästä ollaan varmastikin sovinnaisia myös elämänmuodolta ja teoilta. 

 

Minusta kirja oli lopulta sekava ja epäselvä. Se ei ollut kirjoitettu siten, että kaikki esitellyt ideat olisi käsitelty kunnolla. R:n motivaatio jää epäselväksi lopulta. Ehkä se hänen kirjoituksensa "yli-ihmisistä" olisi pitänyt sisällyttää kirjaan. Muissa blogeissa tästä kirjoitettu, että monet kirjan hahmojen kokemat ongelmat ratkeaisivat pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla. Tätäkään ei suoraan sanota kirjassa, että yhteiskuntaa pitäisi muuttaa. En ole varma onko se edes ollut kirjoittajan toiveena millään tasolla. 

Paljonhan on jäänyt todella taidokkaita tekstejä pimentoon. Tekstejä jotka olisivat yhtä hyviä kuin klassikon maineen saavuttaneet. Jotenkin eivät vain ole saaneet sitä nostetta jonka ansaitsisivat. Naisten ylipäätään oli vaikea onnistua tässä. 

1950-luvulla riitti kotien varustelutasoksi aivan erilainen taso kuin nykyään. Se oli taivas maasta kaupunkiin muuttaneille suomalaisille. Nykyään nuo kodit koettaisiin ankeiksi. Rikos ja rangaistus oli 1860-luvulla jotain todella hienoa. Psykologisointi, realismi, tunneliikkeiden kuvaus, yritys ymmärtää murhaajaa. Mutta varmasti aika ajanut osin tästäkin ohi. Paljon hyviä yksittäisiä kohtauksia ja koko R:n hahmo kaiken aikaa hyvä. Mutta punainen lanka lopulta puuttuu. Sen ehkä ajatellaan nykyään olevan siellä, kohteliaisuussyistä.