Minulla oli A-ruotsi eli alkoi kolmannella luokalla, ja meni perseelleen. Jotenkin tipuin kärryiltä jo alussa ja sitten en koskaan kokenut hallitsevani sitä todella. Lopulta koko kieli aiheutti antipatiaa, tuntui rumalta ja inhottavalta. Onneksi englanti tuli paremmin haltuun.

Yliopistossa on pakollinen ruotsin koe suoritettavana. Olisi kannattanut tehdä heti ekana opiskeluvuonna, mutta enhän toki sitä tajunnut. Joskus 5-7 vuoden tienoilla kokeilin koetta, ei. Toinen kerta, ei. Olin sitten sellaisella kurssilla joka oli suunniteltu juuri minunlaisilleni ihmisille. Ruotsin kertaus vain sitä varten, että voisi päästä läpi siitä pakollisesta kokeesta. 

Opettaja tajusi tämän ja käyttäytyi meitä kohtaan lempeästi. Mukava persoona, esitti tiukkaa mutta lopulta hellämielinen. Hän päästi kurssille mukaan tyyppejä, jotka olivat missanneet parit ekat luennot ja ilmoittautumisajan olisi pitänyt jo päättyä. 

Sanoi myöhemmin, että tässä kävi taas näin, että ne jotka pyytävät päästä mukaan myöhässä, eivät sitten lopulta käy tunneilla. Toisin kuin muualla yliopistolla kieliaineissa on siis usein läsnäolopakko, ja läsnäolijat kerätään tunneilla ylös. 

Nämä haamunimet toivat opettajan mieleen Philip Rothin kirjan Ihmisen tahra (2000). Juonipaljastuksia seuraa. Päähenkilö on afro-amerikkalainen, joka saattaisi käydä valkoisesta. Lapsuudessa kaikki hyvin, mutta kun muuttaa Washington D.C.:hen opiskelemaan, heti alussa nakkikioskin myyjä huutaa ettei tarjoile nekruille. Jossain bordellissakin prostituoitu kieltäytyi seksistä, kun näki hänen olevan musta. 

Päähenkilö päättää ryhtyä juutalaiseksi. Hylkää afro-amerikkalaiset juurensa ja perheensä kokonaan. Päätyy pienen collegen professoriksi. Aineena muinais-kreikka, latina ja antiikin kaunokirjallisuus. 

Eräällä luennolla hän katsoo (kuten ruotsin opettajani) läsnäololistoja, ja toteaa osin itsekseen "who are these spooks?" Listassa on haamunimiä, jotka eivät koskaan käy tunneilla. Spook on oletettavasti samaa juurta kuin ruotsin spök, kummitus. Mutta englannissa myös harvinainen rasistinen ilmaisu mustista amerikkalaisista. Tästä nousee kohu, koska poissaolijat tai ainakin osa heistä olivat mustia. Ja joillakin heistä oli vahvoja psykososiaalisia syitä poissaoloilleen. Päähenkilö eroaa yliopistolta, koska kohu ahistaa ja vituttaa häntä liikaa. Häntä ei siis suorastaan eroteta. Mutta hänen vaimonsa kuolee tämän kohun seurauksena - kun maine meni ja ystävät, niin meni vaimon terveyskin. 

Ruotsinopettaja sanoi kirjan luettuaan pohtineensa voisiko mitään vastaavaa koskaan mitenkään tapahtua Suomessa. Kunnes hänelle itse kävi näin.

Kieliopintojen luennoilla on joillakin opiskelijoilla tapana lähteä pois heti kun nimet on otettu ylös. Kokeneet opettajat ottavatkin nimet ylös vasta tunnin puolivälissä, tai aivan lopussa. Ja hyvin usein käy niin, että sen jälkeen yksi tai muutamia lähtee. Se vaatii tietynlaista pokkaa. Ja saattaa aiheuttaa muissa hyötähäpeää. Ja tietysti opettaja voisi pyyhkiä lähteneiden nimet listasta, mutta niin ei ole tapana tehdä. 

Oli eräs tunti sitten taas. Hän näki, miten kaksi nuorta naista oli selvästi lähtökuopissa. Eivät olleet ottaneet kirjoja esiin ja niin edelleen. Kun hän viimein otti nimet ylös, nämä nousivat ja lähtivät. Oven mennessä kiinni opettaja sanoi: "Sinne kana katosi."

Mutta naiset olivat tehneet tästä valituksen yliopiston tasa-arvolautakuntaan tai johonkin tuollaiseen tahoon. Että heitä kutsuttu kanoiksi.

Opettaja kirjoitti lautakuntaan oman näkökulmansa. "Sinne kana katosi" on Kalevalasta otettu lause, joka esiintyy tilanteessa, jossa äiti itkee tyttärensä menettämistä avioliitolle. Todennäköisesti tässä ollut kansanrunoudelle tyypillistä toistoa. Sinne tytär menevi, palmikkopää häviävi, sinne kana katosi.

Hän yritti perustella, ettei ilmaisun tarkoitus ole loukkaava. Eikä edes välttämättä kohdistu naispuolisiin henkilöihin. Jos hän vaikka tiputtaisi kädestään kotiavaimet, ja ne sattumoisin tippuisivat suoraan viemärinkannen ritilöiden läpi, hän voisi todeta tässäkin että sinne kana katosi. Lausetta käytettiin ennen yleisesti. Sanomalehdessä saatettiin otsikoida "Sinne kana katosi - IKL:n eduskuntaryhmä kutistui". En muista onko otsikkoesimerkki oikein.

En tiedä miten juttu päättyi. Ehkä häntä jotenkin sitten uskottiinkin. Tämä oli tapahtunut ehkä vuoden 2005 tienoilla. 

No niin! Mitä jos tämä tapahtuisi 2022? Miten kävisi opettajalle? Ja kuka häntä uskaltaisi puolustaa? Miettikääpä tätä oikeasti hetken aikaa... Kuka uskaltaisi tulla julkisesti esiin ja puolustaa. Esittää, että tässä nyt ylireagoidaan sanoihin. Ja tuo on oikeasti vanha sanonta Kalevalasta jne jne, ja sitä ei pidä ymmärtää kuin olisi huudettu että haista sinä tyhmä huora pitkä vittu ja pyyhi taulu. 

 


Nykyään on erilaista. Olenkin nyt oman kantasuomalais-normatiivisen fragiliteettini varjossa kynäillyt tällaisen toksis-romanttisen parodian. Nykyään on tällaista. 

 

 

On tällanen tyyppi. Ville Juntunen. Hän on kotoisin Ristijärveltä Kainuusta. Kirjoittaa yhtenä iltana post-it -lapulle "Vihaan ryssiä". Koska se on tunne, se on argumentti. Ville haluaa, että tästä tehdään väitöskirja Lapin yliopiston matkailun tiedekuntaan. Moni sanoo ettei kuulu tämmönen teos sinne. On väärä tiedekunta ja teoksen ulkoasu ja kvantiteetti vähän hakusessa. 

LIIPAISTUMINEN (triggered). Puolustaja nousee! 

PUOLUSTAJA: Ai ei kuulu? Tsekkaa privilegioos, tsekkaa sitä että toinen on kotoisin hei Kainuusta ja siellä on ihan eri lähtökohdat elämään. Ootko perehtynyt kainuulaiseen tapaan nähdä maailma? Sehän on ihan erilainen kuin muilla! Miltä se tuntu afro-amerikkalaisista, kuten Malcolm X -leffassa näytettiin, että sanakirjassa white on kaikkea hyvää ja black on negatiivista. Et mitä vittuu miks näin, no siks ku sanakirjan on tehneet valkoset. 

Nyt vittu alkaa mennä liian pitkälle tää kainuu-fobia. Eihän tästä vittu voida enää keskustella, koska keskustelun edellytykset on poistuneet, sä poistit ne ihan ite. Tolla hypermakro-aggressiolla kainuulaiseen rotuun ja etnokseen. Ja nyt sulla en enää just yks asia tehtävänä ja se on KOSHER-anteeksipyyntö. Eli otat yhteyttä Renaz Ebrahimiin, kun se on näissä asioissa kokemusasiantuntija ja vähemmistön edustaja ite, eli ikuinen uhri ja pyhän totuuden haltija, ja se sillon bustasi ja call-innasi sillee lempeesti Maustetytöt niiden rasismista. Ja sitten se kerto että niitten anteeksipyynnön aikaikkuna ja sisällöt oli vääriä. Jos ne olis olleet oikeita, niin sitten ne olis negetoineet vaikka KKK:hon kuulumisen, mutta nyt ne oli vääriä kuten St. Renazi Tiesi ja Näki, ja niinpä Maustetyttöjen rasismi on ikuista.

Nii häneltä nyt pyydät apua, siis anot, et voi vaatia, koska vaatiminen voidaan mieltää mikro-aggressioksi ja mikä vitun vastuu ja velvoite vähemmistöillä on 24/7 auttaa valkoisen fragiliteetin mikrorasisteja misogyynejä - kaikkia näitä saatania - olemaan todellisia ihmisiä. 

Niin, Ville Juntuselta pyydät KOSHER-anteeksi vittu nyt ja oikeasti voi olla jo kiire. Koska ehkä St. Renazin Hereilläolon Lähteestä vastaanottama Tiedon Säde on voinut jo kuiskata hänelle että voi voi, tää ikkuna meni kiinni, ei voi enää koskaan korjata. Mutta uskon, että sä voit vielä ehtiä. 

Eli se nyt ekaks. Anteeksi Ville Juntuselta. Sitten Villen väitöskirja Lapin yliopiston matkailun tiedekuntaan, koska POK:lla (person of Kainuu) on oikeus tällaseen erikoisjärjestelyyn. 

Sitten järjestetään väitöstilaisuus ja nyt on jo niin paljon kävelty TODELLA ohuella langalla, että vittu nyt oikeesti teette tämän kunnolla tai BUUM BUUM let the motherfucker Lapin kainuu-fobiaisuutta tuottava ja uusintava "yliopisto" BURN BURN jei jei jei. Eli nyt ei lisätä Villen vähemmistöstressiä. Teillä on näitä perusluonteeltaan toksisen penetratiivisia ulkonäkökäytäntöjä, kuten frakki väitökseen, mutta Ville saa laittaa Kainuun kansallispuvun. 

Ai miten on penetraatiota laittaa frakki!!!, "meneekö frakki ruumiinaukkoihin sisälle" - KUKA SAATANA KYSY TÄN? Joku anonyymi tässä yliopiston vitun sisäsellä palstalla, eli miten vitussa voidaan sallia tällanen piilottelu, joka uusintaa predatorista käytöstä. Tää selvitetään kuka kysy tän ja sen pitää pyytää anteeksi KOSHER tai ehkä se vaan erotetaan täält yliopistolt suoriltaan... mut joka tapauksessa mun ei tartte vastata miten frakki penetroi ellet sä maksa mulle rahaa, koska meidän ei tartte vastata toksis-fobista makro-aggressiivis-penetratiivista saastaa uusintavis-toisintavien ihmisjätteiden kysymyksiin. Vaan heidän pitää itte ottaa selvää, heidän pitää itte tehdä se työ ja ryhtyä liittolaisiksi. 

Mutta liittolaisuuskin pitää tehdä KOSHER eikä mitään pinkkipesun kaltasta teennästä hyve-signaalii. Joo, eli nyt te ootte vieneet mun aikaa tällä toksisella ja aika on rahaa. Tää on just tätä, että sidotaan joukkoja. Ammutaan sodassa mahaan et kaverit jää sit auttamaan. Tää oli Suomen fasistisen valkoarmeijan taktiikka toisessa maailmansodassa ja millään muulla maalla ei ollut yhtä sadistista taktiikkaa. KUKA SAATANA KIRJOITTI FASISTISET VALKOVUODOT SUL ON HOUSUISSAS miksi tätä yliopiston järjestelmää ei nyt korjattu vaikka lempeesti call-outtasin siitä jo 5 minuuttia sitten??!

Edelleen on siis mahdollista tässä järjestelmässä krypto-fasistiset kommentit anonyymisti. Joo eli sidotaan joukkoja, Amerikassa abortti on nyt kielletty ja sidotaan feministit ja liittolaiset siihen taisteluun ja mihinkään syvempään yhteiskunnalliseen progressioon ei voida enää edes pyrkiä, kun kaikki paukut menee tähän. Ja aivan sama taktiikka on nyt tässä näillä kainuu-fobisilla toksisuuden uusintajilla ja valkovuotosheimaajilla. Mutta minä olen tämän yläpuolella. 

Minä autan Ville Juntusta saavuttamaan sen mikä häneltä on viety. Hän saa tulla missä tahansa asussa väitökseen. Ja hän väittelee näin. Ottaa post-it -lapun taskusta, lyö sen otsaansa ja sanoo: MINÄ VÄITÄN: MINÄ VIHAAN RYSSIÄ. Kustos voi olla vain sanaton, ellei ole rasisti. Vastaväittäjä voi vain sanoa: totuus on tullut julki. Väitöstilaisuus päättyy. Kahvia ja juustoleipää.