"Mikä tuntuu eksistentialistiselta ahdistukselta, on toisinaan vain nälkää." Olen kokenut tämän usein! Myös siivoaminen voi laukaista ja auttaa.

Lapsena nautin Ritari Ässää. Muistan miten isäni kertoi kotipihallamme moisesta sarjasta. Että se tulee tänään ja sitä olisi kiva katsoa sitten yhdessä. Eli kevät 1984 eli olin 6-vuotias. Opin sarjan kautta käsitteen "loppuhuipennus". Kysyin isältä miksei koko ajan voi olla loppuhuipennusta. En tiedä mitä ajattelin sarjan alkuperämaasta. Tajusin toki ettei se ollut suomalainen. Ehkä jollain tasolla opin kaiken kiehtovan kaman tulevan Yhdysvalloista. 

Synnyin Suomeen suomenkielisen kulttuurin huippuaikana. Kaikki mahdollinen teksti oli suomeksi. (Tämän olen oppinut Janne Saarikiven kirjoista.) Kasvoin Euroopan mono-etnisimmässä maassa Albanian jälkeen. Suomalainen kulttuuri vahvasti läsnä. Mutta hyvänä kakkosena varmasti tämä Amerikka. Ei Ruotsi. Ei Venäjä. Ei Ranska. Ei Bhutan. Olen länsimaalainen ihminen. Osaan nimetä ja olen lukenut länsimaisia klassikoita. Kiinalaisia klassikoita en osaa nimetä, enkä ole niitä lukenut. Kiinalainen kulttuuri on yksi suuri musta aukko tiedoissani. Silti sielläkin vietetään vauva-arkee. 

Itkosella usein toistuva ajatus on tämä. Että on uskomatonta olla olemassa. Miksi juuri minä olen minä ja tässä. Entä kaikki muut? Kaikilla ihmisillä jotka kohtaa ja näkee on samat tunteet ja kaikki elävät omaa syvällistä elämäänsä. Kukaan ei ole "vain". Miten näin voi olla. Miten tämä maailma voi edes toimia. Tämä on kaikki ihmettä. Hetken hohtavassa valossa henkilö häkeltyy lapsiperheille tarjottava puistoruokailun onnistumisesta, että kuinka monta ratasta yhteiskunnassamme pitää pyöriä ja olla saatu pyörimään, jotta tämä voisi olla totta. Seitsemäntoista-kirjassa henkilö ajattelee kaikkien maapallolla saman 5 minuutin aikana elävien ihmisten elämiä. Miten kaikki ihmiset ovatkin olemassa ja tekevät omia asioitaan. 

Tällaisia ei kelannut Kalle Päätalo, vaikka kyllä hänkin jotain kelasi. Kristinusko ja merkityksellisyys lukemani perusteella on poistettu kulttuuristamme. Lisäksi on huikean tasa-arvoinen yhteiskunta. Onko näiden asioiden lopputulos tällaiset kelat. Mitä tuotti muinais-Kreikan vastaava joutilaisuus? 

Hyvin samalla tavalla itsekin kelaan kuin Itkonen. Ehkä se on sukupolviasia jollain tasolla. Aiemmat sukupolvet olivat enemmän kiinni annetussa konkreettisessa maailmassa. Maailman ihmettä ei ehditty pohtia. Helvetti mikä yleistys tämäkin. 

Miten voisi tulla vuosi 3000 ilman ydinsotaa, ilman romahdusta. Monet nyt elävät näkevät vuoden 2100. 

USA:ta olen ottanut vastaan ehkä jopa kymmeniä tuhansia tunteja. Mitä se ihan oikeasti on saanut minussa aikaan? Ainakin se tuntuu kotoisalta. Esimerkiksi ranskalaisten elokuvien maailma tuntuu vieraammalta kuin amerikkalaisten, molemmat silti ovat valhetta eivätkä todellista maailmaa. Ja vaikka sen tiedostan, että taide ei ole totta, niin sen myös helposti unohdan. 

Nautin kirjasta paljon kyllä. Hyvä nähdä Itkosen kait sitten enemmän todellinen puhe ja asenne, kuin se mikä on hänen fiktioissaan. A.W. Yrjänä joskus jossain pohti, ehkä nuorena kirjoittamissaan päiväkirja-merkinnöissä, että vain pieni osa ihmisistä on "tietoisia". Hän tarkoitti jotain sivistystä tai jotain tapaa kokea maailma. Usein mietin kaikkia menneitä sukupolvia ja sitä miten yössä he olivat, koska koulutusta muttei myöskään tietoa ollut. Minä säälin kaukaista esi-äitiäni 40 000 vuoden takaa, joka ei tiennyt tähtien olevan vetyä heliumiksi fuusioivia toisia aurinkoja. Toki esi-äitini saattoi elää merkityksellistä elämää. Tosin tuo koko termi on varmaankin täysin moderni eikä sovelluskelpoinen häneen mitenkään. Minun on ollut vaikea uskoa, että Donald Trump ei ajattelisi koko maailmankaikkeutta, ei ajattelisi maapallon mitättömyyttä, sitä miltä se näyttää avaruudessa, ei ajattelisi lähestyvää kuolemaansa ja sitä kautta elämän eräänlaista turhuutta. Mutta luultavasti hän ei näin ajattele. Trump ei ole kait sitten tietoinen.