Näin tästä (2003) tehdyn elokuvan (2007) joskus vuosia siten televisiosta. Nyt katsoin elokuvan uudestaan ja alkoi kiinnostaa kirjankin luku. 

Elokuvasta aiemmalta kerralta jäänyt mieleen muutamia kohtauksia. "Nyt on erittäin lähellä että käy todella huonosti", sanoo isä tyttärensä huoneistossa asuvalle miespoikaystäväoletetulle, joka on myös tyttären professori yliopistolla.

Myös jäi mieleen miten äiti läsnä tytön ja opiskelijanuorukaispoikaystäväehdokkaan keskustelussa. Poika ehdottaa elokuva-arkiston leffaa ja äiti kommentoi, että mene nyt, sehän on aivan ihana. Tyttö sanoo ettei nyt voi. 

Onko se ohjaajan mielestä onnistuminen, jos elokuvan katsonut muistaa kaksi kohtausta yli vuosikymmenen jälkeen. 

En ole varma muistinko sitä perusasiaa että naisella epilepsia. 

Kirjasta paljastuu, että susi on naisen lempinimi kohtaukselle. Iso paha susi tai pikku hukka. Mielestäni elokuvasta tämä ei edes selvinnyt, tai sitä ei alleviivattu tarpeeksi jotta olisin omassa katsomistilanteessani sen havainnut. 

Tarinassa on nuori nainen, 23-vuotias. Asuu edelleen kotona. Sairastaa epilepsiaa. Hyperälykäs, ei tästä maailmasta. On professorimies yliopistolla, vähän vaille 40-vuotias. Naimisissa, 15-vuotias tytär. Asuu kirjojen ja sanojen todellisuudessa, ei tässä maailmassa. Vaimo pettää, vaimo haluaa avioeron. Mies ei ole koskaan ymmärtänyt rahasta/materiasta. Joutuu lähtemään vaimon omistamasta asunnosta. Näkee nälkää. Raha raha raha. Nuori nainen tarjoaa tätinsä asuntoa kimppakämppävaihtoehdoksi. Nuori nainen parantaa professorin, elävöittää ja suolaa tämän sielun ja ajatukset. Professori voi paremmin kuin koskaan. Lopulta harrastavat seksiäkin. Professori pärjää yliopistossa ja naisen kanssa ja elämässä. Tarina päättyy.

Miksi kirja on kirjoitettu?

Mikä tämä on?

Mitä tämä on?

Virpi Hämeen-Anttila osaa muinais-kieliä. Osaa muinaiskulttuureita. Suomentaa. Yliopisto- ja kirjaihminen (ehkä) henkeen ja vereen. Kirjassa vahva akateeminen kuorrutus, kirjallisuudentutkimuksen ja muutkin teoriat esillä. Genreltään ehkä jonkinlaista viihdettä. Miksi Hämeen-Anttila kirjoitti viihdettä, eikä jotain vakavampaa? Ja miksi tätä kysyn, kun en edes halua uskoa viihteen ja vakavan väliseen raja-aitaan, eikä siihen sitä paitsi Suomessa uskota muutenkaan yleisesti. 

Ehkä oli kiehtovaa kokeilla miten siivet kirjoittajana kantaa.

Jotain taitamattomuutta kerronnassa ehkä siinä, että professorin syöksykierre ja synkkä vaihe ei tule tarpeeksi kunnolla esille. Kun hän myöhemmin kertaa ja keskustelee siitä tyttärensä kanssa, tuntuvat viittaukset siihen oudoilta, koska viittauksen kohde ei ole tarpeeksi voimakkaasti lukijan tajunnassa. 

Ihmiset keskimäärin haluavat rahaa. Kivan asunnon. Hyvää ruokaa. Statusta. Mutta ehkä on yleistä akateemisissa piireissä tätä myös kyseenalaistaa. Tosin kyseenalaistajat haluavat silti sitä samaa ja sitä heillä yleensä myös on. Tämä on siis teennäistä, tekopyhää, valhetta, itsepetosta. Poseerataan, mutta ideaalitaso on aina vähän tai paljon eri kuin todellisuus. Tämä kirja ei ota tähän juurikaan kantaa. Professori tippumassa pois omasta maailmastaan, koska aina ollut jotenkin epätyypillinen, vieras maailmaan. Kun rahatkin häviävät avioliiton myötä olisi tapahtumassa totaalinen tiputus, muutos. Mutta hän pelastuu tästä. 

Muistuttaa sitä mitä ajattelen itselleni ehkä tapahtuvan, jos ja kun hylkään tämän elämäni/ammattini "C" ja sitten ei ole enää työtä jota voisin tehdä ja loppuikäni asun tuilla vuokrayksiöissä. Papereista joku joskus lukee että oletpa yli vuosikymmenen tehnyt tointa "C"(!), olet siihenkin pystynyt, ollut kykenevä, mutta nyt olet tässä ja tuollainen. 

En pitänyt kirjasta erityisen paljon. Kehityskulku jossa nuori nainen paransi professorin oli epäuskottava. Toisaalta kaikki kirjojen juonet ovat mielestäni lähes aina epäuskottavia. Oikeasti elämä on mössöä vaan.

2/5 mutta viihdyttää, hyvä huono kirja.