Lukiossa äidinkielenopettajamme sai tietää etteivät kaikki meistä olleet lukeneet Tuntematonta sotilasta ja sanoi ettei suomalaisesta koulujärjestelmästä sovi päästä ulos ilman että se luetaan. (Hän ei tiennyt ettei oltu luettu myöskään Seitsemää veljestä.)

Minua kummeksutti että lukiossa luetaan Korkeajännitystä. En tajunnut Tuntemattoman olevan vakavaa kirjallisuutta ja hyvin sotakriittinen. 

Kirja teki minuun todella voimakkaan vaikutuksen ollessani siis noin 17-vuotias. 

Mieleenpainuneita vaikutuksen tehneitä kohtia:

Vanhemman polven sotilas, joka ylpeä nuoresta pojastaan, joka myös sotilas, mutta jonka "poika oli juuri lakannut olemasta sotilas" (tjsp) kun hänet ammuttu tienmutkassa.

Hietanen ihmetteli ja kummeksui kunniamerkissään ollutta ylevää sanaa ja sitä että se oli kirjoitettu sekä ruotsiksi että suomeksi. Sanoi sitten että varmaan se on jotain tärkeää, kun se on kirjoitettu kahdella kielellä. Tämä osui ja hätkähdytti aivan tavattomasti nuorena. Että kunnia/urhoollisuus -käsitekin kyseenalaistetaan.

Se miten sotamiehet hirnuivat ja pelehtivät ja leikkivät hevosta, eikä heihin saatu kuria. 

Peräytymisvaiheen syvä epätoivo ja kaoottisuus. Kokonaistunnelma tässä todella voimakas. 

Aivan lopussa joenylityksen jälkeen tapahtuva vielä yksi -hyökkäys. Olin aivan mukana sen tunnelmissa. 

 

Sittemmin luin kirjan uudelleen ehkäpä vuonna 2006. Sen jälkeenkin muistaakseni vielä kerran. Ja nyt luin Sotaromaani-version.

Sotaromaani = Tuntemattoman käsikirjoitusversio. En täysin tiedä mikä käsikirjoitus on. Ilmeisesti melko valmis teos. Mutta paljon sitä voidaan vielä muuttaakin. Kohtausten järjestyksiä vaihdella. Poistaa ja lisätä hahmoja. Lisätä tietyn näkökulman esiintuontia läpi kirjan. Ja kaikenlaista kait. 

Käsikirjoitukseen oli tehty poistoja. Kirosanoja poistettu. Seksuaalisuuteen liittyviä kohtauksia karsittu. Mutta pisimmät poistot olivat lähes kaikki kohtia, joissa Linna analysoi sotaa, teoretisoi ja usein hieman mustavalkoisesti jopa myötähäpeääaiheuttavan räikein adjektiivein haukkui ihmisä ja asioita, kuten sotapropagandan laatua. Linnan yksi pitkästi ja useassa kohdassa kehittämä pointti oli, että asemasotavaiheessa jotenkin menetettiin ote miehistön sieluista; tämä vaihe olisi pitänyt hoitaa paremmin niin perääntymisvaihekin olisi ollut laadukkaampi. Nämä kaikki kohdat poistoissa. 

Tässä kirjassa on aluksi kolme esipuhetta, jossa tämän version ideaa kuvataan. Siitä juuri opin, että aivan ensimmäinen kirjan lukenut kustantamon työntekijä oli tuominnut nuo tolstoilaiset historianfilosofoinnit ja jälkiviisastelut. Että ne heikensivät romaania. Ehkä omaksuin tämän näkökulman tässä, koska olin aivan samaa mieltä itse niitä sitten lukiessani. 

Oli toki kohtia jotka olisivat suoneet jäädäkin. Esimerkiksi Lahtisen ahkionveto-setit pidennettynä. 

Otti päähän että luin tätä Sotaromaani-versiota, enkä alkuperäistä. Turhat rääppiäiset. Ihan visuaalisesti myös ne kursivoidut kohdat olivat ärsyttäviä, koska tavallisesti kyseinen tyylikeino signaloi jotain yllättävää/äärimmäistä tapahtumaa. Tässä piti aina muistuttaa itseään, että niin, se olikin se poisto. 

Je suis Tuntematon sotilas. Olen Vanhanen. Olen osittain Lammio mutta tiedostan sen itse, ja tiedostan että minun ei pitäisi päätyä sellaisiin tehtäviin ja asemiin että lammiomaisuus aktivoituu. Tosin en kykenisi hänen kaltaiseensa vallankäyttöön, mutta toisaalta haluaisin kuria ja järjestystä perkele. Eräällä tavalla Lehto, koska inhoan epätäydellisyyttä ja heikkoutta. Osittain Kariluoto, koska minulla usein idealistisia ajatuksia asioista, enkä täysin hyväksy raakaa rumaa totuutta. Riitaoja jossain määrin, koska todennäköisesti pelkäisin sodassa kuolemaa ihan helvetistä, tiedä sitten olisinko yhtä toimintakyvytön kuin hän. En yhtään Rahikainen, Rokka tai Koskela. En Hietanen enkä Lahtinen.

On selvää tämän olleen 1954 aivan erilainen tapaus kuin nykyään. 1950-luku oli aivan eri maailma kuin nykyinen todellisuus. Mutta vielä 1996 iski tämä minuun teinipoikana voimakkaasti ja ehkä jotain kirjan alkuperäisestä voimasta tavoitin. Ja ehkä tuon voiman tavoituksen mahdollisuus on nykyään entisestään etääntynyt. 

Nyt lukiessani kiinnitin (poistokohtien ulkopuolellakin siis) huomiota moniin liiallisen kärjistettyihin ja alleviivattuihin kohtiin. Liialliseen selittelyyn. Mitään tällaista ne havainnut 1996. 

Täten olen suorittanut/hoitanut tämän kirja-arvion.