Ollessamme ala-asteella (ehkä vuonna 1988) nauroimme kerran uskontotunnilla c-kasetilta soitetun musiikin epäkristillisyydelle. 

Mitä on nauru ja huumori? Liittyvät ristiriitoihin, liitoskohtien ilmituloon, idealismin ja todellisuuden eroon.

Kappaleessa oli rock-rummut. 

Luokallamme oli romani-poika (kaikki kutsuivat ko. ihmisiä tuolloin mustalaisiksi, mutta käytän tässä nykyajalle tyypillisempää termiä), joka ei käynyt uskonnonopetuksessa. Me toiset pojat kerroimme hänelle tästä synti-rumpu-kokemuksestamme. Niin jännä juttu se oli.

Olin ehkä 10-vuotias.

Olin omaksunut jostain kristillisen musiikin idean.

Olin omaksunut asiat joista kristinuskon jumala pitää ja joista se ei pidä. 

Minun luonteenlaadulleni sopisi hyvin amerikkalaistyylinen fundamentalistinen usko.