The Witnessissä tämä ei olisi pelkästään frisbee-kiekko 

 

Aloitin pari kertaa ja jätin kesken. 

Ensimmäisellä pelikerralla pettymys oli suuri saman tekijän Braidin jälkeen. 

Jotkut ihme viivayhdistelytehtävät pelin pohjana eivät todellakaan miellyttäneet. 

En ole koskaan pitänyt esim. sudokuista, sanaristikoista enkä kauhean paljon pidä täysin abstrakteista lautapeleistäkään. 

Jostain tuli idea yrittää vielä kolmannen kerran. Nyt maistui enemmän. 

Ihana ajatus se, että kaikki tehtävät olisi voinut ratkaista vaikka heti. Ne eivät vaatineet koskaan mitään muuta, kuin että viivat piirsi oikein. 

Minusta tässä on yksi kaikkein tarkimmin suunniteltuja pelimaailmoja mitä olen koskaan kokenut. Joissain ns. hiekkalaatikkopeleissä toki on isompia ja laajempia ja niissä on säätilan ja vuorokaudenajan vaihteluita ja niin edelleen. Mutta tässä oli sellainen friikki fiilis, että kaikella on Merkitys. (Psykoosi.) Kaikki on kohta jotakin. Kaikki on Elossa! (Panpsykismi.)

Okei juuh elikkäs eli on vittu huonoa tekniikkaa ja kontenttia sanoa, että olipa todella mielenkiintoinen ja selittämättömän hieno. Tunnelma, uuh aah. Uuh aah kyllä. 

Sanoma? Että liiton arkkia on yrittänyt monet ja ovat kuolleet ja kivettyneet ja nyt yritän minä. Tai... että menen minäkin mokaamaan ja syömään sitä hedelmää mitä ei saanut syödä. Tai... esoteerisen seuran lomakohde jossa oltu ahneita ja jumalten kosto tullut ja minä sitä tutkin ja selvitän koska kuolleet ansaitsevat kohtalonsa muistamisen. 

Tässä tuntui olevan jokin taustajärki... Mutta se ei ehkä ollut tärkeää. 

Kun olin lapsi oli äärimmäinen kunnia-asia, että läpipeluuohjeita ei peleihin katsottu. Oltiin ennemmin jumissa vaikka kuukausikaupalla. Nyt päätin, että katson jos äärimmäinen jumi koittaa. Koska halusin kolmannella kerralla vihdoin nähdä sen lopunkin.

No tuli jumi. En vain saa-ta-na keksinyt eräässä kohdassa miten tästä eteenpäin. Katsoin läpipeluuohjetta. Sen takia ikävä kyllä jää murtui ja minulla ei ollut enää Kunniaa. Loppupelivaiheessa menin kaikki ohjeilla. Koska tajusin, että muuten peli jääpi pelaamatta. En jaksanut käyttää aikaa tuntikaupalla joka ilta, kun eteneminen oli kuitenkin niin hidasta. Seli seli saa-ta-na. Jäi synkeän häpeän maku suuhun ja vieläkin ahdistaa että tähän sorruin. 

Varsinainen Los Loppuratkaisu ei ollut kummoinen. Mutta ehkä se ei tosiaan ollut se pointti. Vaan Saaren kokeminen ennen sitä. 

Todella hieno peli. Loppuun asti hiottu. Aito. Tinkimätön. Sielu näkyy.