Tässä elokuvassa autot on iso juttu. Autoja on monenmoisia. Ne joutuvat onnettomuuksiin. Ihmisiä kuolee. Päähenkilöpariskunta on matkalla tappamaan naisen äitiä/isää perintörahojen takia, tai jotain tällaista. Nähdyt onnettomuudet ja kuolleet ihmiset eivät vaikuta heihin mitenkään. Tämä on jotain symboliikkaa ihan varmasti. Kun omalla autolla ajetaan kolari, jossa taas kuolee ihmisiä ja auto syttyy tuleen nainen huutaa "Hermes-käsilaukkuni!" 

Aika yksinkertaista. Tässä kritikoidaan liiallista materialismia. Elokuva on tehty 1967 joten silloin ko. kritiikki ehkä sai nykynäkökulmasta naiiveja ja itsestäänselviä muotoja. 

Monta erittäin pitkäotoksista taitavaa intensiivistä kohtausta. Eräässä päähenkilöt jämähtäneet autojonoon, jota ohittavat koska heillä kiire. Tämä herättää muissa autoilijoissa vihamielisyyttä, lisäksi muut näytetään touhuamassa kaikenlaista jännää. Lopulta selviää, että jono johtuu vakavasta onnettomuudesta. Monta ruumista makaa raveissa ja ambulanssit paikalla. Tässä esitellään idea, että toisten kuolema ei ole mitään. 

On vaikea ymmärtää, onko koko leffa tehty läpällä vai ihan tosissaan. Kun kaksi roskakuskia pitää jonkinlaista marxilaista maailmankatsausta porvarillisen päähenkilöparin istuessa heidän roskalavallaan, niin mistä on kyse? Oikeastiko siitä, että tämä Godard-ohjaaja on täysin samaa mieltä roskakuskien kanssa? Jos näin, niin sitten se on niin. Marxismi oli tuolloin aate johon sukellettiin, nyt on toisia sen tilalla. Mutta eiköhän Godard loppujen lopuksi päätynyt samanlaiseksi porvariksi joita elokuvissaan haukkuu? En tiedä. 

Sisältää vaivaannuttavan pompöösiä runollista lausuntaa ja julistusta joissain kohtauksissaan. Näitäkin vaikea uskoa tosissaan otettaviksi tarkoitetuiksi. 

Lopuksi syödään ihmisiä. Aika raju!