Heräsin yöllä kello neljä. Enkä saanut uudelleen unta. Perse! (Voiko olla yöheräämisen syy illalla nautitut kaksi annosta port-viiniä; alkoholi usein aiheuttanut juuri näitä veemäisiä heräämis-episodeja, muttei yleensä noin ääripienillä määrillä, munuaisvaurioko; mutta tämä ei nyt ole olennaista tässä.) 

Yöunien alkukin oli viivästynyt, kun otin kofeiinia illalla vereen osittain vahingossa. 

Ahdisti siinä ajatella, että seuraava työpäivä pitäisi kestää aivan puolivaloilla.

Aloin pyörittää viha- ja tuhoamisfantasioita eräästä oppilaasta. Makasin siinä hereillä ja toivoin pakkoajatuksin oppilaan kuolemaa, tuhoa ja nöyryytystä, visioin eri tapoja joilla tuhoan hänet. Sitten tajusin että pakkohan tästä ajatuksesta päästä eroon että saisi vittu edes unta. Hauska tieto: en edes opeta kyseistä oppilasta, mutta vihaan häntä silti. 

Osasyynä näin suureen vihaan oli Tommi Viikinkosken Kaikesta huolimatta -teos. Ajattelin, että vaikka sisältö aika köyhää, niin taustalla oleva stoalais-setti parituhatta vuotta vanhaa testattua tavaraa. Menin sitten tällä varustautuneena kouluun, ja vittu että oli vaikeaa. Koska olin jotenkin ajatellut, että jos mulla on nyt tämä mentaalinen varustus, niin kaikki menee paremmin. Mutta juuri sen takia pienetkin vastoinkäymiset tuntui pahemmalta kuin yleensä kun NIITÄHÄN EI OLISI PITÄNYT VITTU TAPAHTUA KUN OLEN NYT STOALAINEN...

Yritin nukahtaa. Keskittyä hengitykseen ja vain siihen, ja mustaan luomieni takana, ja poistin tuhofantasiat mieleni etualalta aina kun ne sinne sousivat. 

Aloin ajatella Jungin teoriaa siitä miten aine ei olekaan ainetta vaan psyykettä; Aine psyyken ominaisuus... Muistelin David Cronenbergin elokuvaa A Dangerous Method, jossa Jung istuu Freudin työhuoneessa ja alkaa yhtäkkiä kokea jotain painetta ja intensiteettiä ja huutaa Freudille että nyt, nyt, jotain ihan pian tapahtuu, ja sitten siitä Freudin massiivipuisesta työpöydästä kuuluukin sellainen paukahdus, kun puu jotenkin hakee muotoaan. Ja Jung on että NO NIIN VITTU, katso, elimistöni havaitsi/loi psyykkisen energian, ja sitten se pöytä paukahti... ja Freud sanoo että älä nolaa ittees mies, tuo on sattumaa, et voi uskoa tuollaiseen soopaan... 

Alan nukahtamaan uudelleen... Silloin kuulen äänen sanovan "Kiitos". En ole täysin varma oliko sana kiitos, mutta vain yksi sana ja jokin tuonkaltainen perussana. Uneenvaipumisen hetkellä tapahtuva lievä hallusinaatio? Ei edes hallusinaation mittoja täyttävä. Nyt sänky PAUKAHTAA, eli juuri se mitä olin ajatellut tapahtui. Sänky äännähtää vain sen yhden kerran. Synkroniaa ja hilipati hippan. 

Makuuhuoneen ovi on auki, ettei hiilidioksiditasot nouse liian suureksi. Musta suorakulmio. Käytävä. Alan ajatella, josko kokisin vierailun. Punasilmäisen hahmon. Tulee näyttää muuttaa tietoa antaa uuden tien. Kiitos! Ei sieltä kukaan tule. Uni lopulta tulee.