Olen elämässäni käyttänyt varmaan tuhansia tunteja täten: olen kävellyt asunnossani tai ulkona yrittäen ajattelemalla ajatuksiani parantaa ajatukseni ja itseni. Luin vanhoja päiväkirjoja tasan 10 vuoden takaa. Kevät 2010. Olin valmistumassa yliopistolta, kevät meni gradun parissa tiiviisti. Silloinkin olin lähtenyt metsäkävelylle tarkoituksena ajatella itseni paremmaksi. Pyöritellä ajatuksia, "hyökätä" niiden kimppuun ja "pyydystää" oikeat ajatukset. Saada saalista. Lääkettä. Tietenkään ihmeparantuminen tällaisen kautta ja avulla ei voisi oikeasti olla mahdollista. Ylipäätään voi pohtia, että miten mikään voi olla pysyvää? Miten kukaan voi saavuttaa ajattelemalla ja/tai lukemalla jonkinlaisen uudenlaisen maailmankuvan tai terveemmän tavan ymmärtää ja kokea itsensä ja maailma? Miten sellainen uusi "softa" muka ladataan itseen? Ainakaan ei samalla tavalla kuin tietokonesofta, joka asentuu selkeästi, ja syrjäyttää vanhan. Ihminen voi varmaan muuttua, ja osin ikäkin muuttaa asenteita, mutta en tiedä miten kukaan voisi muuttua kovin pysyvästi omin avuin sitä yrittämällä. Kuitenkin usein olen törmännyt narratiiviin, jossa henkilö lukee tietynlaisia kirjoja, ja ne muuttavat häntä. Luulen että tämä on itsepetoksellista. Että oikeasti se muutos on vain hetkellinen, kuten kaikki kokemukset ovat loppujen lopuksi hetkellisiä. Ja siinä hetkessä saattaa kokea jopa lievää ekstaasia, ja siksi ilmaistaan että on todella todella muututtu. Tai ehkä ihmisiä on vain niin monenlaisia, ja jotkut muuttavat itseään kirjoilla. 

Entä tämä kysymys. Mitä minä tiedän juuri nyt? Mitä minun mielessäni on juuri nyt? Jos katson vaikkapa kättäni ja keskitän siihen huomioni täysin, en siinä hetkessä tiedä mitään Rooman keisarikunnan vaiheista. Minulla on tästä tietoa, mutta se ei ole siinä tilanteessa mielen etualalla. Voisi siis sanoa, että koko maailmankaikkeutemme on se, mihin huomiomme kulloinkin kohdistuu. Kaikki on äärimmäisen hetkellistä, ja kaikki hetkeä pidemmät "tarinat" ovat vain mielen luomaa harhaa.

Mitä sitten on täydellisyys? Mistä tulee täydellisyyden käsite? Miksi jotkut ihmiset pyrkivät voimakkaasti tätä kohti? Miksi on perfektionisteja? Täydellisyyden käsite on tyhjä. Se on ihmisten kehittämä. Miten ja miksi? Ihmisillä on ollut pyrkimyksiä ja tekoja ja taitoja jo 70000 vuotta. Monesti tekemiset ja taidot ovat määränneet ihmisen statuksen yhteisössä, ja sitä kautta säädelleet heidän lisääntymisonnistumistaan. Jos teit kaiken hyvin, status oli korkea ja lisäännyit toisten korkean statuksen ihmisten kanssa. Lisäksi lisäännyit enemmän kuin muut. Biologinen geneettinen voitto. Nyt tämä täydellisyyden tavoittelun tarve vain kohdistuu muualle, koska yhteiskuntamme on metametajälkijälkimoderni. Kuitenkin lopulta käsite on tyhjä. Täydellisyys on vain harhaa. Ajattelin tätä tänään kävelypohdiskelessani asioita. Ja se helpotti minua. Että täydellisyyttä ei olekaan, voin ottaa rennommin, voin huojentua. (Tosin kuten edellä sanoin, en pysyvästi, koska pysyvää muutosta ei voida saavuttaa, ja minulle on aina ollut tyypillistä täydellisyydentavoittelu ja sitten itseni soimaaminen, kun tämä ei koskaan toteudu.) Mutta sitten nousi seuraava kysymys. Jos täydellisyyden hetkellinen käsittäminen harhaksi, on huojentavaa, mihin tämä huojennus perustuu? Johonkin ajatuksissani tapahtuviin (hetkellisiin) uudelleenjärjestelyihin? Johonkin jota voisi kuvata uuden polun löytämiseksi labyrintin sisältä ulos? Että se olisi jonkinlainen hyvin konkreettinen löydös, avain joka menee lukkoon ja ovi aukeaa ja maailma muuttuu (ainakin vähän, ja vain hetkellisesti)? Mutta miten se voisi olla näin? Sehän tarkoittaisi, että ajatuksissa olisi jonkinlaisia lainalaisuuksia ja konkreettisia "tapahtumia", melkein kuin objekteja, ja luonnontieteellisen kaltaisia syy-seuraus -suhteita. Ei se varmaan näin ole. Miksi siis huojennus, kun ajattelin täydellisyyden olevan harhaa? Seuraava vastausyritys: koska se on magiaa. Samanlaista jossa buddhalaiset luovat mieleensä tulijumalattaren kuvan, ja jumalattareen sulautumalla voivat nostaa omaa ruumiinlämpöään tummo-nimisessä rituaalissa. Mutta ei ole mitään tulijumalatarta. On vain keksittyjä mielensisältöjä, keksittyjä labyrintteja, keksittyjä avaimia. Ja se, että sain huojennuksen johtui siitä että jollain tasolla hyökkäsin minua riivaavan täydellisyys-käsitteen kimppuun "harha-aseella". Mutta "harha-ase" ei ollut absoluuttinen avain. Se oli itsessään harhaa. Meitä sitovat fysiikan lait, emmekä voi juosta seinän läpi tai hypätä katolta ja lentää. Emme voi teleportata toiseen galaksiin. Mutta mitkä lait oikein sitovat ajattelumme sisältöjä? Onko siellä kaikki mahdollista? Voiko mikä tahansa olla avain?